Koulutuksen kulmakivet

 

Ajoitus, kriteeri ja vahvistetiheys ovat koulutuksen kulmakivet. Jos koulutus ei etene, tai tulee toiminto, jota ei haluta, tarkista näiden edellä mainittujen lisäksi palkkion laatu, yleensä ratkaisu löytyy aina niistä.

Kouluttajan yksi tärkein taito on hallita ajoitus. Ajoituksella tarkoitetaan palkkion antamista käytöksen aikana, eli mitä täsmällisemmin kouluttaja ajoittaa palkkion, sitä tehokkaammin eläin oppii, oikealla ajoituksella oppimiseen käytetty aika lyhenee. Koska kouluttajan on pystyttävä kertomaan sekunnin tarkkuudella, milloin eläin tekee oikein, voi ajoituksen oikea aikaisuutta helpottamaan ottaa käyttöön sekundäärivahvisteen, eli esimerkiksi naksun tai zip-sanan. Jos ajoitus tulee aina väärään aikaan, eläin oppii väärän toiminnon, jos taas ajoitus tulee milloin sattuu, eläin ei opi haluttua toimintoa. Eläinten kanssa on hyvä muistaa, että sitä saa mitä vahvistaa.
Ajoitus on haastavaa kokeneellekin kouluttajalle ja se on yleisin koulutusvirhe, onneksi kuitenkin oikea aikaista ajoitusta voi oppia harjoittelemalla!

Kriteeri on se, mitä eläimen on vähimmillään tehtävä saadakseen palkkion. Kouluttajan on aina määriteltävä kriteeri ennen kouluttamisen aloittamista, jotta kouluttaminen onnistuisi ja etenisi. Kriteerin tulee koulutuksen alussa olla tarpeeksi helppo, jotta eläin voi siinä onnistua. Kriteeriä nostetaan vasta, kun 80% toistoista onnistuu kahdessa peräkkäisessä harjoituksessa. Kriteeriä lähdetään nostamaan vähän kerallaan, varmistaen, että eläimellä on edelleen mahdollisuus onnistua. Koulutusjakson aikana vahvistetaan vain kriteerin täyttämää käytöstä! Jos esimerkiksi koiran kanssa harjoitellaan maahanmenoja, ei sitä tällöin palkita istumisesta.
Jos kriteeriä ei nosteta ollenkaan, eläimen oppiminen jää sille tasolle. Saavutetusta kriteeristä tulee pitää kiinni, vaikkakin aina uudessa häiriössä kriteeriä lasketaan hetkellisesti. Kun kriteeriä nostetaan pikkuhiljaa varmistetaan harjoituksen mielekkyys eläimelle!

Vahvistetiheys tarkoittaa vahvisteiden määrää suhteessa tiettyyn aikaan (kuinka usein palkitaan). Vahvisteväli taas on vahvisteiden antamisen välissä kulunut aika. Vahvistevälin tulisi olla 3-5 sekunttia, tällöin oppiminen on tehokkainta. Tiheä vahvistetiheys on tärkeä opetettaessa uutta asiaa, sillä se nostaa eläimen motivaatiota ja auttaa häiriöihin reagoimisen vähentämisessä. Jos kriiteri on liian korkea, vahvistevälistä tulee liian pitkä, oppiminen heikentyy sekä hidastuu, jolloin eläin voi lakata yrittämästä, tällöin kriteeriä tulee laskea. Kun eläin jo osaa halutun toiminnon, lähdetään vahvistetiheyttä hiljalleen laskemaan.

Eläin motivoituu tekemiseen parhaiten silloin, kun sen käytöksestä seuraa jotakin sille mieluisaa. Koulutuksessa palkkiolla on siis tärkeä osa, jos kouluttajalla ei ole käytössä toimivaa palkkiota, ei hänellä ole mitään, millä eläimen käytöstä voisi vahvistaa. Eri eläimet ja jopa saman lajin yksilötkin pitävät palkkioina erilaisia asioita, kaikille koirille paras palkkio ei ole nakki ja taas vastaavasti jollekkin se voi olla oikea super herkku. Yleisesti ottaen palkkion tulisi olla sellainen, jonka saadakseen eläin on valmis työskentelemään, esimerkiksi ruoka, leikki tai lelu, tärkeintä on, että se toimii vahvistavana vahvisteena halutulle käytökselle. Palkitseminen ei kuitenkaan ole sama kuin lahjominen, eläimen tulee ansaita palkkionsa, ja usein palkkio on eläimelle myös arvokkaampi ansaittuna. Palkkio ei saa olla eläimelle epäterveellinen,  pahoinvointia aiheuttava, liikaa ja pitkällisesti stressitasoa nostava, tai muuten eläinsuojelulain vastainen.