Onko pää pääasia?

Hevosen tulisi ratsastaessa muunmuassa olla jäntevä ja rento, samalla liikkumisen pitäisi olla joustavaa. Hevosen pään pakottamista tiettyyn asentoon perustellaan sillä, että hevosen selkä on saatava toimimaan. On kokonaan ihmisen keksintö, että hevonen kantaa ratsastajaa. Hevonen ei siis ole syntynyt ratsuksi, eikä näin ollen hevosta ole luotu kantamaan painoa selkänsä päällä. Hevosen pitkät selkälihakset kulkevat selkärangan vierellä molemmin puolin, aina viimeisestä kaulanikamasta lantioon asti. Selän normaalin toiminnan tulisi olla joustavaa, aaltomaista liikettä, läpi koko selän. Hevosen selän toimintaan vaikuttavat sen vatsalihasjärjestelmä, vatsalihaksillaan hevonen tukee lonkan ja koukistajien työtä sekä vetää lantiota kehonsa alle. Jos vatsalihakset joutuvat jatkuvaan jännitystilaan, hevonen köyristää selkänsä jäykäksi, ja juuri näin käy silloin, kun hevonen voimakkaasti pakotetaan kulkemaan lyhyellä kaulalla. 

       Toisin sanoen, kun hevonen pakotetaan kulkemaan kaula kasassa, se jännittää selkänsä sekä ylälinjansa, jolloin takajalkojen on mahdotonta astua riittävästi alle. Eli toimiiko hevonen, jos sen pää on vedetty alas, selkä on jännittynyt ja takajalat kulkevat vain mukana?

Minun vastaukseni edelliseen kysymykseen on ei. Jos haluat nähdä hevosen toimivuutta, kaulaa ja päätä olennaisempaa on tarkkailla takajalkoja. Takaosassa tulisi olla riittävä aktiivisuus ja jousto, tämän lisäksi hevosen tulisi työskenellä suorassa niin, että takajalat astuvat suoraan kohti etujalkoja. Kun tarkkailet hevosen takajalkoja, kiinnitä huomiota siihen, joustavatko ne silloin, kun ne osuvat maahan. Kun hevosta treenataan vain vetämällä sen kaulaa kasaan, etupää saadaan kyllä ylös, ja jalat huitomaan  korkealle. Mutta se että hevosen pää on alhaalla tai että jalat nousevat korkealle eivät ole yhtäkuin hyvä liikkuminen.  Näin ratsastettujen hevosten lihaksisto, erityisesti kaula ja muuta ylälinjaa tukeva ligamentti, eivät ole oikein treenattuja. Jotta hevonen jaksaisi kantaa itsensä oikein, se tarvitsee valtavasti voimaa. Joidenkin vanhojen saksalaisten hevosammattilaisten mielestä hevosta on treenattava neljä vuotta oikein, ennen kuin se voi kulkea (ja siltä voidaan vaatia) korkeampaa muotoa.

Hevosen kaulan pakottamisesta tiettyyn asentoon rajuin muoto on rollkur. Jos joku ei ole nähnyt rollkurissa liikkuvaa hevosta, googlestä löytyy satoja kuvia aiheesta. Monet ammattilaiset käyttävät rullaamista, mikä tekee siitä ehkä helpommin hyväksyttävän keinon. Sitä paitsi myös tulokset puhuvat puolestaan, olemmehan nähneet näiden samojen ratsastajien menestyvän niin MM- kuin olympiatasollakin. Jokainen voi kuitenkin itse miettiä, miltä liikkuminen hevosesta sellaisessa asennossa tuntuu. Nämä ratsastajat puolustelevat ratsastustapaansa, kyllähän hevonen osaa kertoa milloin sitä sattuu, tai jos liikkuminen olisi epämukavaa? Se on totta, että hevonen osaa kertoa, mutta osaammeko me tulkita sitä? Huiskiva häntä, suun aukominen, hampaiden narskuttelu ja korvien luimiminen ovat yleisimpiä hevosen keinoja kertoa, ettei kaikki ole hyvin. Kuinka usein käytöksen perimmäisiin syihin kuitenkaan puututaan? Yleensä ongelma "ratkaistaan" kireämmällä turparemmillä, vahvemmilla kuolaimilla tai apuohjilla. 

        Kun hevosen pää on vedetty alas, on hevonen lähes puolustuskyvytön. Sitten tällaista ratsastamista kutsutaan hevosen opettamiseksi. Hevosen kaulan ja pään asennon ylitaivutuksella on alistava vaikutus. Vai miksi gramaanit, gogue ja lukemattomat muut apuohjat ovat niin suosittuja? Olen joskus kuullut vertauksen, että rullattu hevonen tuntee samanlaista kipua kuin ihminen, jonka käsi on väkisin väännetty selän taakse. Niinpä, auts.

Palatakseni niihin suosittuihin apuohjiin, joilla hevosen päätä voi väännellä ja käännellä haluamallaan tavalla. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että kaiken maailman gramaanit ja sivuohjat tulisi polttaa roviolla, mieluiten kahteen kertaan. Hevosen pään mittasuhteet aiheuttavat vipuvaikutuksen hevosen suuhun, jolloin suuhun tuleva veto tuntuu hevosen niskassa 10-kertaisena. Jos hommaan lisätään vielä esimerkiksi gramaanit ratsastajan voima kaksinkertaistuu. Kun ohjaan tulee veto, hevonen joutuu hyvinkin voimakkaasti ponnistamaan lihaksistollaan vetoa vastaan. Ja sitten ihmetellään, miksi se painaa kädelle.

        Hevonen ei mene pilalle siitä, ettei se kulje pää ryntäissä. Hevonen menee rikki siitä, että se pakotetaan liikkumaan epäluonnollisessa asennossa. Kun hevonen on rento, se laskee päänsä alas. Hevosta ei voi koskaan pakottaa rennoksi. Hevoselle täytyy opettaa, se miten toivoisimme sen kulkevan ja sen lihaksistolle pitää antaa aikaa kehittyä, ja valitettavasti se vie aikaa.

All riders have times when they must decide between what is right and what is easy.

Lähteet:
Eläinlääkäri Gerd Heuschmannin ja
 olympiaratsastaja ja – valmentaja Klaus Balkenholin artikkelit.

Palkkiot ja rankaisut

Eläin tekee asioita kahdesta syystä: saavuttaakseen jotain mieluisaa tai välttääkseen jotakin epämieluisaa. Asiat jotka ovat eläimelle miellyttäviä toimivat palkkioina, kun taas asiat, jotka ovat eläimelle epämiellyttäviä toimivat rangaistuksina. Kouluttaessa on aina mukana palkkiot ja rangaistukset, sekä niiden elementtejä löytyy eläimen joka päiväisestä elämästä. Sen mikä toimii palkkiona ja rangaistuksena eläimelle, määrittelee eläin itse, jos hevonen ei esimerkiksi pidä päähän koskemista, ei sitä kannata yrittää palkata silittämällä päästä. Tai jos koira ei pidä kaupan kalleinta sisäfilettä herkkuna, ei koiraa kannata palkata sillä. Palkkion täytyy siis olla jotain, mitä eläin todella haluaa ja minkä eteen se on valmis työskentelemään. Kumpi sinua motivoisi enemmän, joka kuukautinen kiitoskirje pomoltasi vai 5000e palkkaa kuukaudessa?

 Palkkiot ja rankaisut jaetaan seuraavasti:

Positiivinen vahvistaminen (R+),eläimen ympäristöön lisätään jotain sille miellyttävää ja käytös voimistuu.

Negatiivinen vahvistaminen (R-), eläimen ympäristöstä poistetaan jotakin sille epämiellyttävää ja käytös voimistuu.

Positiivinen rangaistus (P+), eläimen ympäristöön lisätään jotain epämiellyttävää, jonka eläin kokee rangaistuksena, toiminta vähenee.

Negatiivinen rangaistus (P-), eläimen ympäristöstä poistetaan jotakin sen mielestä hyvää ja toiminto vähenee.

   Eläimen hyvinvoinnin kannalta olisi hyvä välttää positiivinen rangaistus/negatiivinen vahviste paria (P+/R-), sillä silloin eläin ahdistuu helposti ja alkaa vältellä käytöksiä. Näitä käyttämällä voi saada aikaiseksi jopa pelkotiloja ja pelkäävän eläimen oppiminen aina hidastuu ja vaikeutuu. Positiivisen rankaisun käyttämisessä on riskinä, että eläin voi provosoitua ja sitlä voi saada aggression esiin, etenkin silloin kun sitä käytetään väärin.
           Positiivinen rangaistus voi myös helposti olla väkivaltaa ja eläimen satuttamista. Käyttämällä paljon positiivista rankaisua voidaan saada eläin lamaantumaan ja lopettamaan yrittäminen, eläin vain odottaa käskyjä, jolloin puhutaan opitusta avuttomuudesta. Ylipäätään rankaisun käyttäminen on hankalaa, koska se on vaikea ajoittaa oikea aikaiseksi ja rankaisun voimakkuutta on vaikea hallita, rankaisun vaikutuksia ei voi ennakoida, ne näkyvät vasta, kun rangaistusta on jo käytetty. P+:n käyttäminen stressaa eläintä, lisäksi omistajan ja eläimen suhde kärsii, koska eläin ei voi luottaa omistajaansa. Rankaisulla tehty koulutus lopettaa toiminnan, ne siis korkeintaan poistavat käytöksen hetkellisesti, rangaistuksen pelossa eläin ei uskalla heti yrittää uudestaan. Rangaistus ei kuitenkaan koskaan kerro eläimelle, miten sen tulisi toimia toisella tavalla. Pelkäävää eläintä ei koskaan kannata rangaista!
         Jos koulutuksessa käytetään liikaa negatiivista rangaistusta (P-), eläin turhautuu helposti, sen motivaatio laskee, ja jos käytös ei ole vielä vahva, se sammuu pois.
         Positiivinen vahviste (R+) lisää eläimen motivaatiota ja käytös voimistuu. Sillä saadaan positiivinen tunnetila eläimelle. Eläin on myös motivoituneempi yrittämään ja saadaan se ymmärtämään, mikä käytös on toivottua. Positiivinen vahvistaminen ei kuitenkaan tarkoita, että eläin saisi tehdä mitä haluaa, vaan sillä vahvistetaan käytöksiä, joita eläimen halutaan jatkossa tarjoavan.

 

Fyysinen rankaisu ei koskaan poista käytöksen syytä, ja siksi rankaistu käytös palaa usein takaisin. Rankaisussa on muitakin ongelmia, sen kovuutta ja laatua on todella vaikea arvioida luotettavasti sekä rankaisun oikea ajoitus on erittäin haastavaa. Joskus rankaistaessa ihminen voi vahingossa myös palkata eläintä, esimerkiksi jos ihminen rankaisee koiraa tallaamalla sen tassun päälle, se mitä koira tekee silloin, kun jalka nousee pois tassulta, vahvistuu. Poliisikoirakouluttaja Steve White on kirjoittanut ohjeet kouluttajille rankaisun käyttöön. Rankaisun pitää:

1.Tulla odottamatta
2.Vähentää käytöstä
3.Olla täydellinen voimakkuudeltaan
4.Olla välitön

5.Liittyä käytökseen, ei ohjaajaan
6.Tapahtua joka kerta, kun käytös esiintyy
7.Olla koiran mielestä välttämisen arvoista
8.Olla koiran vältettävissä

Nämä kaikki kohdat siis tulisi täyttyä siinä hetkessä, kun rangaistusta aijotaan käyttää. Varsinkin kohta 5 on tärkeä, sillä jos eläin oppii yhdistämään rangaistuksen ihmiseen, tilanne ei ole hyvä. Siellä missä on eläimen silmät, on sen ajatus.

 

Taitava kouluttaja osaa hyödyntää palkkion oikean ajoittamisen, sen antamisen tai sen poistaminen. Se, että eläin jää ilman palkkiota on erittäin tehokas rankaisu eläimelle, se menettää mahdollisuuden asiaan jota se haluaa. Tällöin rankaisu kohdistuu nimenomaan siihen oikeaan asiaan ja eläin pystyy ymmärtää toimintansa seuraukset.