23. lokakuuta 2013

Shopping, again....

Heippa, eilen vietin todella mukavaa päivää Saksan puolella Konstanz:ssa! Lähdin kahden aikaan junalla ja palasin illalla kahdeksan maissa. Sää suosi, lämmintä oli +20 ja neulepaidassa tarkeni paremmin kuin hyvin koko päivän. Tarkoitukseni oli ottaa paljon kuvia, mutta vasta illan hämärtyessä muistin, että niitä kuviakin olisi voinut ottaa.. Mutta tulipahan nautittua täysin rinnoin iltapäivästä:) Ostoksia tein sen verran, että nyt on tosiaan pakko ostaa toinen matkalaukku ennen kuin palaan Suomeen, haha!

Joka sisustuskaupassa oli jo joulu ja kävin niissä fiilistelemässä joulutunnelmaa. Odotan niin kovasti taas joulua, että olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä ihania koristeita ja valoja, mutta onneksi tyydyin vain katselemiseen, sillä muuten olisi edessä ollut yksityiskoneen osto, että olisin saanut kaikki tavarat kotiin:D Illalla pysähdyin vielä nauttimaan ihanasta juustokakusta, samaisessa kahvilassa, jossa kävin viimekin kerralla. Jos olette matkaamassa joskus Saksaan ja olette "täälläpäin" suosittelen ehdottomasti käymään Konstanz:ssa, se on todella kaunis ja mukava kaupunki.

Mukavaa loppuviikkoa!

20. lokakuuta 2013

Lazy weekend

Olen viettänyt äärimmäisen laiskasti viikonloppua, haha! Nyt kun pomo on kilpailuissa niin minulla ei ole mitään ylimääräisiä tehtäviä, ainoastaan tallityöt ja tietenkin koirista ja talosta huolehtiminen. Aikaa on siis jäänyt rentoutumiseen (=laiskotteluun..), mutta mukavaa on ollut.

Eilen vietin ns. läskeily lauantaita (osa tietääkin, että toisinaan rakastan kotona viettää näitä "läskeily lauantaita"). Päivään kuului siis ihana aamiainen, herkuttelua, Glee:n 4.kauden katsomista (kyllä, olen suuri Glee fani:D), vaahtokylpy ja kynttilöitä ja piiitkä skype tuokio perheen kanssa. Oli kyllä niin ihana ja rentouttava päivä, että tuollaisia viettäisi mielellään useamminkin:)





Tänään olen katsellut lisää tv-sarjoja ja nauttinut rennommasta päivästä. Huomenna on paluu arkeen, joten hyvillä mielin voi vielä ottaa löysemmin.. Nyt kun on tottunut melko raskaisiin ja pitkiin työpäiviin, välillä vapaapäivinä iskee oikein huono omatunto, jos vain on. Mutta nuo päivät, jolloin voi vain rentoutua ja levätä, tekee ihan älyttömän hyvää, sitten taas jaksaa!

Ensi viikolla minulla on luvassa (ehkä), päivä Konstanzissa Saksan puolella. Odotan kovasti, että pääsisin shoppailemaan, sillä viimeeksi siellä käydessäni rakastuin täysin niihin ihaniin sisustuskauppoihin ja haluan nyt käydä sieltä kotiuttamassa joitakin pieniä juttuja.

Viettäkää mukava sunnuntai ilta, xo!

18. lokakuuta 2013

Lovely day!

Meillä on ollut täällä ihan mahtavat säät eilen ja tänään! Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on kivunnut melkein 15-19 asteeseen. Vielä ainankin huominen pitäisi olla näin ihana ja ajattelinkin mennä koirien kanssa tuohon lammelle "ottamaan aurinkoa" ja napostelemaan herkkuja:) Tämäkin päivä on mennyt kyllä herkutellessa, kun minulla oli vapaapäivä. On ollut ihanaa vain rentoutua ja olla. Illalla otin pitkän vaahtokylvyn ja skypetin äidin kanssa ja napostelin hedelmiä, tällaisina päivinä ei voi kuin todeta, että elämä on aika kivaa!






15. lokakuuta 2013

Picspics

Heippa, tänään minulla on ollut aika rento päivä, joten innostuin päivällä tekemään makaroonilaatikkoa! En ole syönyt sitä sen jälkeen, kun lähdin Suomesta, ja ai että kun maistuikin hyvälle pitkästä aikaa:) Myös muut tykkäsivät! Täällä on tänään ollut jonkin tason syysmyrsky, aamulla satoi vettä ja loppupäivän on ollut järkyttävä tuuli, joka on vain iltaa kohti kiihtynyt. Hevosetkin oli tuntia aikaisemmin jo pyytelemässä sisälle.. Toivottavasti huomenna olisi parempi sää! Täällä on päivisin 10-13 astetta lämmintä yleensä ja minulla on jo päällä kaksi paitaa, takki ja toppaliivi, mietin, että mitenköhän meinaan pärjätä Suomessa talvella, haha! Tässä vähän sekailaisesti kuvia matkan varrelta, kun on jäänyt niin paljon laittamatta. Mukavaa tiistai iltaa:)
 
 
 
 


 





14. lokakuuta 2013

Switzerland

Moikkamoi, pitkästä aikaa! Paljon on kerennyt tapahtua sitten viime postauksen.. Olen ollut nyt pari viikkoa Sveitsissä, työskentelen täällä pikkutallilla. Mukavaa on ollut, vaikkakin edelleen estehevosten parissa työskentelen. Koulutallilta vaihdoin pois siksi, kun työhön ei kuulunut ollenkaan ratsastamista tai oikeastaan kauheasti muuta kuin hevosten harjaamista ja varusteiden putsaamista. Joten juttelin johtajan kanssa ja ajattelimme, ettei minun kannata jäädä, jos työ ei vastaa sitä, mitä olen hakenut. Joten Kayan kautta sain työpaikan täältä Sveitsistä ja täällä sitä nyt ollaan!

Olen päässyt täällä tekemään paljon uutta, myös ei hevosiin liittyviä asioita, mm.söin ja tein elämäni ensimmäistä kertaa sushia ja olen ajanut täällä moottoritiellä, enkä aiheuttanut liikenneruuhkaa tai ketjukolaria, haha:D Aika hurjaa kyllä oli, kun porukka paahtaa kolmella kaistalla hirmuista kyytiä ja tosiaan vilkku on hyvin yliarvostettu esimerkiksi ohituksissa.. Oli kyllä hauskaa, kun sai ajaa vähän kovempaa mitä Suomessa! Ja viime tiistaina pääsin käymään Zürichissä, joka oli hirmuisen kaunis kaupunki ja vietimme pomoni kanssa oikein mukavan päivän, lähinnä vain kierrellen kaupunkia ja herkuttelemalla hyvällä ruualla.

Viime torstaina suuntasin Saksan puolelle Kayan tallille viikonlopuksi. Ensin tarkoitukseni oli mennä vain perjantaina, koska Kayalla oli silloin mitallijuhlat, mutta koska siellä oli viikonloppuna myös kilpailut ja Juulilla ja Kayalla tänään lähtö Espanjaan kilpailuihin, niin olinkin sitten torstaista sunnuntaihin siellä auttamassa. Päivät meni hirmu nopeasti ja oli kyllä hirmu mukavaa! Oli kiva nähdä taas tuttuja ja juoruta ja nauraa Juulin ja Lauran kanssa, on taas vatsalihaksia treenattu;)
Perjantaina pääsimme laittautumaan ja juhlimaan ja kävimme jopa clubilla, se on harvinaista herkkua tässä työssä, haha!

Perjantaina jään tänne yksin pitämään paikkaa pystyssä, kun pomoni suuntaa myös Espanjaan seuraamaan, miten Toutou pärjää kisoissa Espanjassa, joten vähän jännittää, ettei mitään tapahdu ja että osaan tehdä kaiken oikein... Onneksi kuitenkin tässä lähellä on ihmisiä, joilta voin tarvittaessa pyytää apua:) On muuten ollut ihana huomata, kuinka monia ihmisiä minun kuulumiset siellä Suomessa kiinnostaa, ja nyt kun en ole blogia nettiyhteyksien takia päässyt päivittelemään, niin on "pommitettu" tekstiviesteillä ja facebookissa, saattee hymyn miun huulille:)