9. kesäkuuta 2015

Back to Basics...


Sunnuntaina meillä oli jälleen Lindan valmennus. Vaihdoimme kuulumiset ja tällä kertaa päädyimme hakemaan lötköpötkö käyntiä, vahvistamaan neutraalia tuntumaa, erottelemaan pidätettä sekä harjoittelemaan peruuttamista. Eli palaamaan ihan perusasioihin. Alkuun Romeo oli jännittynyt, mutta melko pian rupesi löytymään hieno, rento käynti ja innokas, tyytyväinen hevonen! Josta sitten tuli myös ratsastaja kovasti iloiseksi. :)

Aloitettiin hakemalla rennompaa käyntiä väistöjen avulla. Ruvettiin siis väistättämään takaosaa ympyrä uran ulkopuolelle-->käynti hidastui ja päästiin palkkaamaan. Väistätettiin vähän eri asteilla, jyrkemmin ja loivemmin ja lopulta vain pienen ajatuksen tasolla takaosaa ulospäin, jolloin käynti rentoutui ja pääsimme jatkamaan. Tuota väistöllä rentouttamista olemmekin tehneet jonkin verran ja se on kyllä kiva tapa rentouttaa meitä molempia. :D Tauon aikana palkkasimme Romeota sen ollessa rauhallinen ja rento, eli vahvistimme toivottua mielentilaa. 

                    

Sitten aloitettiin tuntuman harjoittelu. Neutraali tuntumahan on asia, johon hevosen ei sinällään tulisi reagoida. Se on vähän sama asia kuin satula selässä, eli ohjastuntuma itsessään ei aiheuta ärsykettä. Aika usein kuitenkin on niin, että ohjien lyhentäminen tai niiden kerääminen tuntumalle aiheuttaa hevosessa jonkin ei niin hyvän reaktion (jännittymisen tms) tai voi käydä niin, että tuntuma alkaa tarkoittamaan esimerkiksi siirtymistä raviin. Meillä on ajoittain ollut ongelmana se, että ohjien lyhentyessä Romeo alkaa tarjoamaan kaikkea mahdollista, koska sitähän se tarkoittaa, että kohta tehdään jotakin.. Nyt sitten opettelemaan tästä pois! Aloitimme pysähdyksessä, eli tuntuman kerääminen ei tarkoita sitä, että lähdetään välttämättä edes liikkeelle. Neutraali tuntuma vain on. 
         Harjoitus meni näin: pysähdys, vapaat ohjat, ohjat tuntumalle, naksaus, ohjat löysälle ja palkka. Tästä sitten jatkettiin harjoittelua niin, että pysähdyksestä lähdettiin liikkeelle, ohjat tuntumalle liikkeessä jne. Tärkeää perus treeniä! Pitäisi aina itsekin muistaa, miten tärkeää on oikeasti vahvistaa niitä ihan perusjuttujakin ja huomioida, että ne oikeasti toimivat.

Pidäte harjoituksia tehtiin kohottamalla kättä ylöspäin ja hevosen pysähtyessä (ja myöhemmin vain hidastaessa) palkittiin. Tämä onkin meille hyvin tuttu harjoitus ja Romeo oli tohkeissaan,kun tiesi mitä pitää tehdä. :D Ideana ei siis ole vetää ohjasta ylöspäin vaan nostaa kättä ikäänkuin eteen ja ylös, jolloin tuntuma pysyy mahdollisimman lähellä neutraalia tuntumaa, mutta kertoo hevoselle, että nyt hidastetaan. Samalla kun hevonen hidastaa vauhtia, se myös nostaa rintakehäänsä, jolloin myös hevosen asento muuttuu. Pysähdyksestä lähdimme harjoittelemaan peruuttamista samalla tavalla käsiä kohottamalla ja odottamalla askelta taaksepäin. Ensin palkkaa pienestäkin askeleesta ja lopuksi kriteerinä oli jo neljä askelta taakse. 



Lopuksi vielä vähän videota meidän harjoituksista. :) Jouduin ottamaan videosta äänet pois, sillä tuuli niin paljon, että videolta kuuluu vain jäätävä humina..