Nea

©JB kuvaus

Olen Nea Immonen, talliyrittäjä, ongelmakoirakouluttaja ja kouluratsastaja Lappeenrannasta. Olen kirjoittanut keväällä -13 ylioppilaaksi ja valmistunut koirankoulutusohjaajaksi/eläinkouluttajaksi Suomen Eläinkoulutuskeskukselta kesän 2014 kynnyksellä. Ongelmakoirakouluttajaksi valmistuin tammikuussa 2016.  Eläimiä minulla on ollut lapsesta asti marsuista hevosiin.

 Hevosten kanssa olen touhunnut pikku tytöstä asti ja olenkin aina ollut pesunkestävä heppatyttö. Ratsastus harrastus alkoi Partalassa Raijan tallilla ja Raijan hevosilla aloittelin myös kilpailemista aluetasolla esteissä. Ensimmäisen oman ponini sain ollessani 11-vuotias ja sen myötä lajikin vaihtui kouluratsastukseen. Olen hakenut oppia monilta valmentajilta, mm.Raija Metsälä, Håkan Wahlman, Kiki Nyberg ja Anna von Wendt. Tavoitteenani on päästä kilpailemaan mahdollisimman korkealla tasolla ja kehittää itseäni ratsastajan koko ajan. Syksyllä -13 työskentelin groomina Saksassa ja Sveitsissä niin  koulu- kuin estehevostenkin kanssa, syksyllä -17 taas Englannissa.
     Tällä hetkellä minulla on omistuksessani 15-vuotias Romeo X niminen kouluruuna. Romeon kanssa meitä valmentaa Raija Metsälä. Lisäksi koulutuksessa auttavat Minna Lindström sekä Jaana Pohjola.

Elämäni hevosen Adminin myötä innostuin tutustumaan hevosten kouluttamiseen positiivisesti vahvistamalla sekä opiskelemaan eläinten oppimispsykologiaa. Admini oli arka ja melkoisen haastava tapaus, joka ei ollut kovinkaan suuressa suosiossa tallilla.  Aluksi hommia tehtiin ns."perinteisin" menetelmin, kunnes huomasin, etteivät ne toimi. Usein ratsastuksen jälkeen pahalla tuulella oli sekä hevonen että ratsastaja ja ajattelin, ettei homma voi jatkua niin. Halusin löytää jonkin toisen tavan tehdä asioita, samoihin aikoihin äitini aloitteli omia opintojaan koirankoulutusohjaajaksi ja yhdessä tuumin sovelsimme hänen tietojaan Adminiin. Administa tulikin oikein kiva ja hyväkäytöksinen kaveri, jonka kanssa eläminen ja tekeminen oli sekä hauskaa että helppoa.


Ensimmäinen koira meidän perheessä oli jo ennen minun syntymääni, joten olen ikäni niiden kanssa elänyt. Varsinaisesti kouluttamisesta enemmän innostuin  keskimmäisen koiramme Nitan saavuttua taloon. Koirapuolella itseäni kiinnostaa erityisesti koirien stressi ja pelot sekä mm. niiden syntyminen ja vaikutukset käytökseen. Haavenani olisi suorittaa eläintenkouluttajan ammattitutkinto.


Lisäopinnot/luennot: Hevosen oppiminen (Jaana Pohjola 2013), Koiran elekieli ja signaalit (Miira Hellsten 2014), Hevosen oppiminen, soveltaminen ratsastukseen (Jaana Pohjola 2014), Ratsuhevosen koulutus (Tuire Kaimio 2015), Pelkojen ja aggressiivisen käyttäytymisen fysiologia, lääkehoidot käytösterapian tukena (Tuulia Appleby 2015), Hevosen lajityypillinen käyttäytyminen (Jaana Pohjola 2015), Ratsuhevosen koulutus (Jaana Pohjola 2015), Hevostaitokoulu (Jaana Pohjola&Minna Lindström v.2016).














2 kommenttia: