Meidän laumassa, meidän laumassa...

On dominanssihierarkiaa, laumateoriaa ja johtajuusajattelua, joilla selittää koiran huonoa käytöstä. Uuden koiran omistajia muistetaan kovasti pelotella siitä mitä tapahtuu, jos koira pääsee ihmisen paikalle johtajaksi tai jos sen paikkaa laumassa ei osoiteta selkeästi. 

        Pitäisi muistaa ettei koira saisi kulkea ovista ennen ihmistä, ihmisen tulisi syödä ennen koiraansa, ei saisi antaa koiran myöskään aloittaa, lopettaa tai ainankaan voittaa leikkiä. Olet epäonnistunut johtajana jos koirasi murisee muille koirille, ei tottele sinua kuin vain ”sille päälle sattuessaan”, jahtailee liikkuvia kohteita, vetää hihnassa, kerjää huomiota ja ruokaa tai tuhoaa huonekaluja.

       Onneksi näihin on helppo ja nopea ratkaisu! Koira palautetaan sen omalle paikalleen laumassa, jääkautta, kolinapurkkia ja selättämistä.. Ja tähän kohtaan voitte kuvitella syvän huokaisun.

Johtajuuden voi käsittää jo sanana monella tapaa ja liian usein se valitettavasti ajatellaan melkoisen väärin. Sophia Yin on tiivistänyt hyvin sen ajatuksen, millainen on hyvä johtaja, joten osittain hänen sanojaan mukaillen: hyvä johtaja/johtajuus on sitä, että koira voi pitää omistajaansa ennustettavana ja luotettavana. Hyvä johtaja asettaa selkeät rajat koiralle, palkitsee oikeanlaisesta ja halutusta käytöksestä ja vaatii koiralta vain niitä asioita joita se osaa. Hyvä johtajuus on siis oikeastaan luottamusta ja vuorovaikutusta koiran sekä ihmisen välillä, tällainen johtajuus luo hyvän ja terveen suhteen.

       Dominanssi on alunperin tarkoittanut kahden tai useamman koiraeläimen suhdetta. Dominoivalla koiraeläimellä on ensisijainen pääsy erilaisiin resursseihin (kuten ruokaan tai makuupaikkaan). Vaarantamatta asemaansa kyseisessä sosiaalisessa ryhmässä dominoiva yksilö voi ajoittain luopua tai suoda muille asemaansa kuuluvia erikoisoikeuksia. Nykyään kansankielessä dominanssi sanana taitaa kylläkin tarkoittaa jotain ihan muuta.

Ihminen ja koira eivät voi muodostaa laumaa, sillä lauman voivat muodostaa ainoastaan saman lajin yksilöt. Eli täten ihminen ei voi olla lauma koiran kanssa. Samankaan lajin yksilöt eivät aina laumaudu keskenään, tieteellisesti ei ole todistettu, että samassa taloudessa elävät koirat muodostaisivat keskenään suoraviivaisen laumarakenteen, jonkinlainen arvojärjestys niillä näyttäisi kyllä olevan.

         Vaikka koira onkin joiltakin ominaisuuksiltaan suden kaltainen, on hyvä muistaa ettei koira ole susi, itseasiassa koira eroaa muista koiraeläimistä (joihin kuuluvat mm.ketut, kojootit ja sudet) enemmän kuin muut koiraeläimet keskenään. Meidän kotonamme elävät koirat eivät ole olleet pitkään aikaan enää samanlaisia laumaeläimiä kuin sudet.

         Laumateoriat pohjaavat 1940-luvulla tehtyihin susitutkimuksiin, joissa tutkittiin susien laumakäyttäytymistä. Vangittujen, sukua keskenään olemattomien susien käyttäytymistä tulkittiin väärin ja nämä huomiot siirrettiin suoraan koiriin, vaikka kyseessä on kaksi eri lajia. Tutkimuksessa havaittiin susien heittäytyvän selälleen eli alistuvansa tietyissä tilanteissa ja näin virheellisesti pääteltiin korkeampiarvoisemman suden selättävän alempiarvoisen suden johtajuutensa merkkinä. 

              Nykyisten tutkimusten valossa selälleen heittäytymisen taustalla on yksilön oma halu miellyttää toista. Toinen koira ei selätä toista koiraa, eikä käytökseen liity alistamista tai väkivaltaa, toinen koira selättäytyy omasta tahdostaan. Miksi ihmisenkään tulisi siis tehdä näin?

Koirista vain hyvin pieni osa käyttäytyy mahtailevasti, tutkimuksissa (Frank Beach), lauma hylkäsi tälläiset yksilöt nopeasti. Koirat arvostavat yksilöä, joka ei yritä hallita tilanteita fyysisesti, vaan on varma asemastaan. On virheellistä puhua, että hallitseva koira hallitsisi toisia koiria, vaan tämä statukseltaan korkein koira hallitsee olemassa olevia resursseja. Resurssien arvon määrittelee jokainen koira itse ja tämä taas määrittelee koiran käytöksen näissä tilanteissa.

        Omistajan tehtävänä on luoda ympäristö, jossa resursseja (luita, nukkumapaikkoja) on siten, ettei niistä synny tarpeettomia riitoja koirien välillä. Mahdollinen tappelu vaikkapa makuupaikasta ei siis ole taistelua johtajan paikasta, vaan resurssista, jota molemmat koirat haluavat. Tarjoamalla riittävästi esimerkiksi makuupaikkoja ei resurssiriitoja pääse syttymään.

Koiran ongelmakäytöksiin on aina jokin syy ja usein sitä syytä on helpompi hakea koirasta tai ulkoisista tekijöistä -ei omasta toiminnastaan. Kun koiralla on rajat ja säännöt, jotka luovat rutiineja sen elämään, voi koira tuntea olonsa turvalliseksi. Koiran fyysinen rankaiseminen ei ole kouluttamista eikä koiralta voida vaatia asioita, joita  sille ei ole koulutettu. 

         Jos oikein tekemisen tekee kannattavaksi ja muun käyttäytymisen kannattamattomaksi, pitävät koirat mielellään kannattavista asioista kiinni. Tällöin kaverina on iloinen koira, joka tekee ja touhuaa mielellään omistajansa kanssa.

Lähteet: Sophia Yin- How to behave so your dog behaves
               Barbara Handelman- Koirien kieli ja käyttäytyminen
               Tommy Wiren- Onnistu koirasi kouluttamisessa

Pelkoehdollistuminen

Kaikkien eläinlajien oppimisessa on mukana klassinen ehdollistuminen (kaksi asiaa muuttuu yhdeksi, eli ärsyke ja reaktio muodostavat yhdessä refleksin kaltaisen toiminnon). Esimerkiksi naksuttimen ehdollistaminen perustuu nimenomaan klassiseen ehdollistumiseen, toistojen kautta eläin oppii, että naksausta seuraa nami. Yksi klassisen ehdollistumisen muoto poikkeaa tarvittavien toistojen määrässä, sillä pelkoehdollistuminen voi tapahtua jo kerrasta.

Pelkoehdollistumista voi tapahtua koko eläimen eliniän ajan, tietyssä herkkyyskaudessa se on erittäin voimakasta, riippuen eläinlajista. Saaliseläimillä, kuten hevosilla pelkoehdollistuminen on ollut elintärkeä ilmiö, ilman oppimista välttämään tiettyyn tilanteeseen (esimerkiksi saalistajan hyökkäykseen) liittyviä ärsykkeitä, ei hevonen olisi säilynyt hengissä kaikkia näitä vuosia. Tilanteissa joissa hevonen säikähtää tai tuntee kipua, hevosen pitkäkestoiseen muistiin tallentuu kaikki se mitä aistimuistissa sillä hetkellä on, eivätkä nämä muistot katoa koskaan. Pelkoehdollistumia on mahdoton saada koskaan täysin koulutettua pois, vaikkakin pelkoreaktion ”päälle” voidaan kouluttaa toinen toimintamalli, ei pelon käyttäminen koulutuksessa ole silti järkevää tai millään tavoin suositeltavaa.

Hevosen rankaiseminen niin, että se tuntee kipua tai pelkoa voi kyllä poistaa käytöksen hetkeksi, mutta rankaisu ei ikinä poista käytöksen syytä, eikä myöskään kerro hevoselle, kuinka sen sitten tulisi käyttäytyä, jotta rankaisu olisi mahdollista välttää. Jos kouluttaja ei onnistukaan ajoittamaan rangaistustaan oikein, hevonen voi yhdistää kivun tai pelon tunteen johonkin ihan muuhun kuin ihmisen tarkoitus oli, tällöin tilannetta on vaikea muuttaa. Usein tälläinen ”kouluttaminen” luo ongelmia enemmän kuin poistaa niitä.

            Siellä missä ovat hevosen silmät, siellä on myös sen ajatus, jos siis haluaisimme esimerkiksi rangaista hevosta raipalla aina, kun se kieltäytyy esteellä, voi hevonen yhdistää kivun tunteen esteen näkemiseen, sattumanvaraiseen ääneen tai katsomossa istuvaan ihmiseen. Jos hevonen oppii yhdistämään kivun tunteen lähestyvään esteeseen, kuinka mielellään se tulevaisuudessa hyppää ne?  
              Tai jos hevonen yhdistääkin kivun johonkin aiemmin merkityksettömään ärsykkeeseen, kuten maneesin oveen, jonka seurauksena hevonen ensi kerralla maneesissa ei suostu menemään lähellekään ovea, ihmetellään miksi hevonen käyttäytyy kuten se sillä hetkellä käyttäytyy. Pahimmassa tapauksessa hevosta rangaistaan tästä ”pelleilystä”, koska onhan se nähnyt saman oven joka lauantai eikä sitä ole ennenkään pelätty. Tuleeko tässä tapauksessa ovesta ja maneesista mukavia asioita hevoselle?

Kivun, pelon ja säikyttelyn käyttäminen koulutuksessa on eettisesti väärin ja eikä se ole oikein hevosta kohtaan. Hevosten kanssa toimiessa on tärkeää muistaa, ettei hevonen osaa esittää pelkäävänsä jotakin, eikä pelkoa myöskään voida poistaa rangaistuksella. Se että hevosta läpsitään raipalla, potkitaan tai riuhdotaan ohjasta ei poista pelon syytä, eikä myöskään auta hevosta toimimaan tilanteessa muutoin kuin pakenemalla tai puolustautumalla.