Ajatuksia tiistailta...

© HelsinkiHorseShow


Olisi ollut todella kiva julkaista tänne kirjoitus, jossa olisin kertonut miten jännittävä ja kiva päivä meillä oli tiistaina Helsingissä. Miten hienosti Romeo jaksoi matkustaa pitkän matkan ja miten kärsivällisesti se seisoi kopissa ratikoiden ja muun liikenteen seassa. Kuinka paljon minua jännitti  (oikeastaan kauhistutti) areenalle meneminen, mutta miten pystyin keräämään itseni ja tein itselleni todella haastavan asian. Nyt päällimmäisenä fiiliksenä tiistai yöstä lähtien on ollut lähinnä suru ja paha mieli. Ja kyllä, voin sen tässä ihan julkisesti myöntää, että kaikista ilkeistä kirjoituksista tuli surullinen olo.

Minulle saa antaa palautetta ja kritiikkiä ja mielelläni näitä otankin vastaan, kun se tehdään rakentavassa hengessä. Jokaisella on oma tapansa toimia hevosten kanssa ja ratsastaa niitä, eli näin ollen jokaisella on jotain mitä toisella ei ole. Omasta mielestäni suoranainen haukkuminen ja kiusaaminen (johon kategorioin osan tulleesta palautteesta), ei ole millään tavoin kehittävää. Kommenteista joissa minut haukutaan ratsastajana, ihmisenä ja hevosenomistajana, en tule saamaan mitään, mikä kehittäisi minua eteenpäin. Ehkä halun näyttää, että kyllä me osaamme ja pystymme, tosin mikään kovin kiva motivaattori se ei ole. 

          Tiedostin kyllä etukäteen, että ihmiset tulevat puhumaan, kommentoimaan ja arvostelemaan. Ihan näin suurta p*skamyrskyä en osannut odottaa pahimmissa painajaisissanikaan, enkä minä ole edes yksi niistä, joita tässä on eniten ruodittu julkisesti.
En siis edelleenkään sano, etteikö palautetta saisi antaa, mutta ehkä joskus olisi hyvä miettiä, miten sen antaa. Minullakin on paljon mielipiteitä asioista, enkä pidä kaikkien ihmisten tavoista ratsastaa hevosiaan, kouluttaa koiriaan tai elää elämäänsä, mutta en silti hauku ja loukkaa heitä netissä nimimerkkien takaa.  

Minun syyni lähteä mukaan tapahtumaan eivät olleet a)julkisuuden hakeminen (aika naurettava heitto, tuskin meistä kukaan tuollaisen tapahtuman johdosta kuvitteli julkkikseksi päätyvänsä?), b)itsekriittisyyden puute c)liian suuret luulot itsestäni. Kuten aika monen muunkin havaintoesityksien demoratsastajien, minunkin syyni lähteä mukaan oli saada vastaavanlaisesta tilanteesta ja ympäristöstä mahdollisimman mukava kokemus meille molemmille. Nyt uskon, että Romeolle tilanteesta jäi ihan kiva kokemus, mutta kuskilla kyllä kynnys lähteä vastaavanlaisiin tapahtumiin nousi entisestään. 

          Alusta asti uskoin Romeon selviytyvän tilanteesta etenkin, kun mitään ei ollut ns.pakko tehdä, toisin kuin vaikkapa kisatilanteessa. Eniten minua (ja varmaan monia muita) jännitti, miten minä itse tilanteesta selviytyisin. Ihminen joka on pienestä pitäen pelännyt yleisöä ja ihmisten edessä asioiden suorittamista, joiden täydellisestä toteutumisesta ei ole varmuutta ja joka kuollakseen pelkää epäonnistumisia, oli tilanne todella vaikea. Pari tuntia ennen vuoroamme tärisin katsomossa oksennus kurkussa, ainoana ajatuksena, etten todellakaan pysty tähän. Onneksi minulla oli parhaat tsempparit matkassa.

Olisin varmasti voinut tehdä satoja asioita toisin. Itse päätin olla viemättä Romeota areenalle tutustumaan ennen näytöstä, olisiko tutustuminen helpottanut hevosen jännitystä esityksessä? En tiedä. Sen mitä Romeota tunnen, olin melko varma, että uusien ärsykkeiden kuormittamana, se väsyisi nopeasti, jolloin tutustuminen+esitys olisivat voineet olla liikaa. Olisinko alussa voinut palkata useammin, jäädä paikoilleen syömään tai yrittää jotain muuta keinoa rentouttaa hevosta? Ehkä. Ratsastus osuudessa olisin voinut tehdä toiset sata asiaa toisin, aivan varmasti. Mutta niin voisi aina jokainen, täydellistä suoritusta kun ei ole vielä tehty.

Esityksessä me ratsastajat teimme niitä asioita, joista olimme etukäteen Minnan ja Jaanan kanssa sopineet ja joita olimme harjoitelleet. Ja kyllä, olemme Romeon kanssa viime viikkoina tehneet muutakin kuin juosseet pää ylhäällä minä kyydissä könöttäen. Olemme harjoitelleet paljon kaikkea muutakin, yksittäisiä liikkeitä sekä yleistä liikkumista, mutta niiden esittäminen areenalla ei olisi ollut järkevää, hevosen jännittyneisyyden vuoksi. Olemme ihan normaalisti treenanneet valmentajani kanssa koko tämän ajan. Mutta kyllä, olemme tarvinneet myös asentoon liittyvää harjoittelua paljon ja tällä hetkellä se vaatii toisenlaista ratsastusta, istuntaa ja käsien asentoa kuin ideaali tilanteessa. Enkä usko hevoseni tästä kärsivän tai fyysisesti loukkaantuvan.

Tässä on Minnan yhteenveto hänen blogistaan meidän tekemisistämme:
- asento, niska ja rintakehä ylös, tämän hevosen kohdalla kyse on ollut alkuun käytännössä venytyksenomaisesta liikkeestä, koska hevonen pyrki jatkuvasti luotiviivan taaksen (lue turpa ryntäsiin, jonka jälkeen tai seurauksena pakoreaktio käynnistyi)
- ratsastajan asento on siinä määrin merkityksellinen, että hänen tulee voida säilyttää ohjastuntuma mahdollisimman symmetrisenä, jos se edellyttää kevyttä istuntaa, eteennojaamista tms, sitä kannattaa kokeilla. Satulassa perusistunnassa oleminen ei auta, jos ohjastuntuma muuttuu koko ajan.
- asento - palkkio, asento, liikkeelle - palkkio, asento, liikkelle, askellaji vaihtuu - palkkio, asento, liikkeelle, lisää aktiivisuutta - palkkio

Olen itse samaa mieltä siitä, että asioita olisi voitu avata enemmän ja tehdä selvemmäksi miksi, miten ja minkä takia. Me ratsastajat emme esityksen käsikirjoitukseen vaikuttaneet vaan teimme sovittuja asioita vuorollamme parhaamme mukaan. Aika oli kuitenkin lyhyt ja asioiden avaamiseen olisi voinut vierähtää helposti koko aika, varmasti vielä pidempäänkin. Se ei tietenkään ole selitys, että asioita jäi selittämättä, mutten koe tämän asian selvittämisen olevan minun vastuullani. Oma parannus ehdotukseni olisikin tapahtuman parempi suunnittelu kokonaisvaltaisesti mahdollisella ensi kerralla, se voisi helpottaa monen katsojan sekä esiintyjän työtä.

Mikä tapahtumaa seuranneessa keskustelussa eniten minua loukkasi oli se, että muutaman minuutin perusteella on tehty johtopäätöksiä Romeon hyvinvoinnista, elämästä ja tavastani kohdella sitä. Se että ratsastin tietyllä tavalla tuntuu nyt olevan kaikista todella kamalaa, vaikka usein ympärillä näkee oikeasti hevosta vahingoittavaa ratsastusta tai muuten puutteellista hyvinvointia. Uskon ja toivon, että jokainen minut tunteva tietää kuinka paljon vaivaa näen luodakseni, enkä vain omalleni vaan kaikille tallimme hevosille, ympäristön ja elämän, jossa ne voivat olla tyytyväisiä ja voida hyvin.


Iso kiitos Minna ja Jaana, että saimme mahdollisuuden lähteä mukaan.  Kiitos kannustajille, maailman parhaalle hevosenhoitajalle, joka reissusta reissuun matkaa meidän mukana sekä kotivalmentajalleni, joka kärsivällisesti on jaksanut rakentaa meidän treenit tukemaan tapahtumaa varten harjoiteltuja asioita.  Nyt me Romeon kanssa suuntaamme katseet (ja porkkanat) kohti tulevia koitoksia ja keskitymme harjoittelemaan ensi kautta varten. Viettäkää mukava ja hevosten täyteinen viikonloppu!

Sisäsiisteys

Sisäsiisteysongelmat ovat omistajan hermoja raastavia, mutta yllättävän yleisiä. Joidenkin arvioiden mukaan jopa joka neljännellä koiralla on jonkin asteinen ongelma sisäsiisteyden kanssa. Jo kuukauden ikäinen koiranpentu pyrkii pitämään pesänsä puhtaana eli siis tekemään tarpeensa muualle, jos se vain suinkin on mahdollista. Mitä syitä siis tämän kyseisen ongelman takana on?

Vaikka pienikin pentu mielellään tekee tarpeensa pesänsä ulkopuolelle ja näin ollen voitaisiin siis leikitellä ajatuksella, että se on tavallaan jo valmiiksi sisäsiisti, kuitenkin vasta yli viisikuisen pennun fysiologia mahdollistaa pidättämisen. Pennulle tulisikin jo 6-7 viikon ikäisenä tarjota mahdollisuuksia tehdä tarpeensa toivotuille paikoille, kuten ulos. Aina tietenkään pentujen vieminen ulos ei ole mahdollista, ainankaan tarvittavassa mittakaavassa, mutta pennuille voidaan asettaa tarjolle maa-ainestarjottimia, jolloin pentu oppii hakeutumaan tarpeilleen vastaisuudessakin ulos. Yleisesti ottaen pennut valitsevat tarpeidensa tekoa varten paikan, jossa tassut eivät luista, kuten matot ja sanomalehdet. Koska pennut hakeutuvat useimmiten tarpeilleen lähelle ovea tai huoneen laitamille, voidaan näihin paikkoihin sijoittaa maa-ainestarjottimia.

Kun pentu saapuu uuteen kotiin, olisi sisäsiisteyskoulutuksen hyvä alkaa heti. Käytännössä se tarkoittaa pennun viemistä ulos vähän joka välissä; syömisen, leikin ja unien jälkeen. Pikkupentu virtsaa noin tunnin välein ja mitä useammin pentu saa mahdollisuuden tehdä tarpeensa ulos, sitä nopeammin siitä yleensä tulee sisäsiisti. Tarpeiden tekemistä ulos voidaan vahvistaa kehumalla koiraa, kun se kyykistyy tarpeilleen. Kehumisen lisänä kannattaa käyttää myös makupalaa palkkana hienosta suorituksesta! Suurta numeroa tarpeiden tekemisestä ei kannata kuitenkaan tehdä, rauhallinen kehu ja palkka riittävät, sillä herkempi koira voi säikähtää riemusta kiljahtelevaa omistajaa. 

      

Joskus aikuistenkin koirien sisäsiisteysongelmat voivat siis johtua yksinkertaisesti puutteellisesta sisäsiisteyskoulutuksesta. Myös esimerkiksi rescue-koirilla sisäsiisteysongelmat voivat johtua samasta syystä. Aikuistakin koiraa voi opettaa sisäsiistiksi, vaikka se voikin vaatia enemmän toistoja ja aikaa kuin pennun kanssa. Urokset oppivat usein narttuja hitaammin sisäsiisteiksi, lisäksi eroja löytyy rotujen ja yksilöiden välillä, monien kääpiökoirarotujen sekä vinttikoirien kohdalla on huomattu enemmän sisäsiisteysongelmia.

Jos sisäsiisteyskoulutus on kunnossa on lähdettävä pohtimaan muita syitä käytökselle. Ensimmäiseksi olisi tärkeää kartoittaa koiran terveystilanne, voiko koiralla olla virtsatie- tai eturauhastulehdus, emätintulehdus tai vaikkapa diabetes? Aiheuttaako mahdollinen lääkitys pidätys vaikeuksia? Koiralla voi olla myös anatominen vika, jolloin pidättäminen on sille mahdotonta. Vanhojen koirien kohdalla kyse voi olla pidätyskyvyn heikkenemisestä tai esimerkiksi dementiasta. Joskus koulutuksesta huolimatta koira ei opi sisäsiistiksi ja silloin kyse voi nimenomaan olla jostakin terveysongelmasta, jolloin kannattaa kääntyä eläinlääkärin puoleen, sillä ennen terveydentilan kohentumista kouluttaminen ei ole kovinkaan kannattavaa.

       Hormonit voivat osaltaan vaikuttaa sisäsiisteyteen, esimerkiksi juoksuisten narttujen läheisyys voi aiheuttaa merkkailun tarvetta uros koirilla. Nartuilla taas juoksujen lähestyminen voi aiheuttaa hetkellisiä ongelmia sisäsiisteyteen. Nartuilla myös sterilointi voi aiheuttaa virtsankarkailua, jolloin jo sisäsiisti koira voikin käytökseltään muuttua huonompaan suuntaan. Uroksilla taas sterilointi usein auttaa liialliseen merkkailuun.

Sisäsiisteysongelmat voivat liittyä myös stressiin. Käytös voi puhjeta koiran ollessa kovilla kierroksilla tai kun koira on ahdistunut. Ahdistus kiihdyttää aineenvaihduntaa, jolloin myös ulostaminen sekä virtsaaminen lisääntyvät. Joskus koiran stressatessa tarpeiden tekeminen ei olekkaan varsinainen ongelma vaan liikajuominen, jota stressi aiheuttaa. Koira voi kokea ahdistusta ympäristön ja elämän muutoksista, kuten uudesta kodista, uudesta koirasta, konflikteista tai yksinolo-ongelmasta. Sisäsiisteysongelmiin lukeutuva merkkailukin voi johtua koiran epävarmuudesta, kun jokin asia pelottaa. Siksi koira voi nostaa jalkaansa esimerkiksi muuttolaatikoiden nurkkiin ja uuden ihmisen vaatteille. Koira voi pelästyessään kovasti virtsata alleen, jolloin vahinko on tietenkin pelosta johtuva reaktio, ei sisäsiisteysongelma.

 Joskus on koiria, jotka eivät lenkin pituudesta riippumatta tee tarpeitaan ulos, vaan sisälle päästyään esimerkiksi matolle tai eteiseen. Useimmiten tässä on kyse siitä, että koira jostakin syystä stressaa tai kiihtyy ulkona ympäristöstä ja sen tapahtumista sen verran, että hätä yllättääkin vasta tutussa ja turvallisessa ympäristössä eli kotona. Koiralle kannattaa opettaa rauhoittumista ulkona ja ottaa alkuun vaikka jokin yksi ja sama paikka, jossa koira voi ulkoilun jälkeen käydä tarpeillaan.

       Kaikissa näissä tapauksissa on tärkeää löytää syy siihen, mikä aiheuttaa koiralle stressiä ja ahdistusta ja miten näitä tilanteita voitaisiin muuttaa ja helpottaa. Jollei perimmäistä syytä käytökselle löydetä on melko turhaa lähteä kouluttamaan koiralle sisäsiisteyttä. Syy ongelmaan on yhä taustalla olemassa, vaikka niin sanottuun oireeseen reagoitaisiinkin. Usein kun koiran elämästä tulee stressittömämpää, myös ongelmat sisäsiisteyden kanssa vähenevät tai jopa katoavat, joille tästä ole muodostunut koiralle tapaa. Joissakin tapauksissa lääkitys voi auttaa ongelmassa.

Virtsamerkit eli niin sanottu merkkailu on osa koirien lajityypillistä käyttäytymistä, se on niiden tapa kommunikoida keskenään. Koirat pyrkivät jättämään ominaishajunsa tiettyyn paikkaan virtsaamalla muiden koirien jättämien virtsamerkkien päälle tai välittömään läheisyyteen. Näitä hajuviestejä jättävät niin urokset kuin nartutkin ja koirille onkin tärkeää päästä toteuttamaan myös tätä osaa luonnollisesta käyttäytymisestään; hajut kertovat koiralle merkkaajan sukupuolen, iän ja merkkaamisesta kuluneen ajan.

      Koirien merkkailu liittyy olennaisesti lisääntymiseen ja tämä käytös alkaa vasta koiran saavuttaessa sukukypsyyden. Tästä syystä steriloimattomat ja kastroimattomat koirat useimmiten merkkailevat enemmän kuin leikatut lajitoverinsa. Merkkailu voi johtua niin ikään myös erilaisista muutoksista koiran elämässä ja sosiaalisista tekijöistä. Esimerkiksi uros voi merkkailla narttukoirien läheisyydessä tai ollessaan vuorovaikutuksessa muiden uroskoirien kanssa. Kaksi urosta voi intaantua merkkailemaan toisistaan ja osa koirista aloittaa merkkailun liikkuessaan ympäristöissä, joissa käy paljon merkkailevia koiria.

Uros koirat nostavat jalkaansa merkatessaan (tätä esiintyy myös nartuilla) ja joskus jalan nostamisesta väärissä paikoissa voi aiheutua ylimääräistä päänsärkyä omistajille. Uroskoirat valitsevat merkkailukohteiksi mieluiten paikkoja, joihin joku toinen on jo jättänyt merkkinsä. Useimmiten kohteiksi joutuvat puut ja porttienpielet, sisätiloissa sohvat ja sängynjalat. Vaikka hajumerkkien jättäminen onkin koiralle lajityypillistä käyttäytymistä, se ei tarkoita etteikö koiraa voisi opettaa nostamaan jalkaansa vain sopivisissa paikoissa. Koirat ovat monessa asiassa tapaeläimiä ja niin myös merkkailussa. Jos koiran jalannostaminen ehditäään keskeyttää aina kielletyssä paikassa ja sen sijaan koira pystytään ohjaamaan sallittuun paikkaan, omaksuvat ne tavan jättää merkkinsä näille sallituille alueille. Rangaista koiraa ei kannata, keskeyttäminen toimii parhaiten.

Varsinaiseksi ongelmaksi merkkailu muuttuu usein silloin, kun se alkaa sisätiloissa. Joissakin roduissa tämä tapa on enemmänkin ominaisuus ja se tietysti kannattaa ottaa huomioon koirarotua valitessaan. Merkkailuun voi olla paljon erilaisia syitä ja näiden pohjimmaisten syiden selvittäminen on jälleen avainasemassa ratkaisun löytämiseksi.        Merkkailukin voi johtua terveydellisistä syistä tai vaikkapa liian vähäisistä ulkoilu mahdollisuuksista. Jo aiemminkin mainittu stressi voi aiheuttaa merkkailua, sillä se vilkastuttaa koiran aineenvaihduntaa. Tässä tapauksessa varsinainen ongelman aiheuttaja löytyy usein koiran jostakin toisesta elämän osa-alueesta. Kun stressi saadaan laskemaan, myös merkkailu jää pois tai ainankin vähentyy. Tämän jälkeen voidaan aloittaa varsinainen koulutus.

Joskus sisälle merkkailusta voi muodostua tapa, jolloin koiralle tulisi aloittaa uudestaan kouluttamaan sisäsiisteyttä. Koska tavasta voi olla vaikeaa päästä eroon, voi joskus tilannetta helpottaa esimerkiksi huonekalujen uudelleen sijoitteleminen tai koiran kulkemisen estäminen sen suosikki merkkailupaikoille. Jos koiralla on selkeästi tietyt paikat, joihin se mielellään jättää merkkinsä, kannattaa nämä paikat puhdistaa huolellisesti puhdistusaineella, joka poistaa virtsan hajun. Koiran mahdollisista ei sallituista merkkailu paikoista voi tehdä mahdollisimman epämiellyttäviä; kohtaan voi kokeilla epämiellyttävää alustaa kuten terävä pintaista kuramattoa, jolloin koiran ei ehkä tee mieli kyseisessä paikassa nostaa jalkaansa. Näihin tiettyihin merkkauspaikkoihin voi ripotella nameja, kun koira keskittyy syömään, se alkaa liittää paikkoihin ruuan merkkailun sijaan. Sallittuihin paikkoihin (ulos) merkkaamisesta kannattaa tehdä mahdollisimman kannattavaa palkitsemalla koiraa usein, kun jättää virtsamerkkinsä haluttuun paikkaan.

Joskus tarpeiden tekeminen sisälle omistajien poissaollessa voi kieliä eroahdistuksesta. Usein eroahdistus voi alkaa elämäntilanteen muuttumisen myötä, kuten eron tai uuden asunnon myötä. Eroahdistukseen kuuluu toki paljon muitakin oireita, mutta joskus tämänkin asian tarkastelu voi olla paikallaan. Jos koira on tehnyt tarpeensa sisälle yksin ollessaan, ei sitä tule rangaista asiasta.

Koiran rankaiseminen tarpeidensa tekemisestä sisälle ei kannata. Edes merkkailusta sisätiloihin ei sinällään kannata tehdä numeroa; jos koiraa rangaistaan tarpeiden tekemisestä, voi koira oppia tekemään tarpeensa tai merkkaamaan silloin, kun kukaan ei näe, eli sen ollessa yksin kotona. Rankaisu ei koskaan poista tarvetta käytökselle tai kerro eläimelle, miten sen tulisi toimia toisin. Samalla tavoin tarpeiden tekemisestä voidaan tehdä epämiellyttävää hankaamalla koiran naamaa ulosteisiin. Tällä tavoin koira oppii vain yhdistämään tarpeidensa tekemiseen epämiellyttävän tunnetilan. Useimmiten tapauksissa, joissa koiraa on käytetty ulkona lähtiessä sen tekemättä tarpeita, mutta kotiin palatessa sisältä löytyy ulosteita, syy on nimenomaan tarpeiden tekemisen rankaisusta.

Usein ehdotetaan, että merkkailu johtuu koiran valta-asemasta laumassa, jolloin ihmisen asemaa lauman johtana tulisi korostaa koulutuksessa. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että koira joutuu ansaitsemaan saamansa huomion ja ruuan käyttäytymällä omistajan toivomalla tavalla. Tämä omistajan aseman korostaminen kuitenkin harvoin auttaa ratkaisemaan ongelmaa, ainankaan kokonaan. Ratkaisu tähänkään ongelmaan ei siis ole koiran fyysinen rankaiseminen tai simputtaminen. Koira ei tee tarpeitaan sisälle kostaakseen tai ollakseen inhottava omistajilleen, käytökselle on aina jokin syy ja kyseinen syy täytyy selvittää.

Teksti on lyhennetty versio koulutyöstäni. 

Lähteet:

Tuire Kaimio- Pennun kasvatus
Tuire Kaimio- Koirien käyttäytyminen
Barbara Handelman-Koirien kieli&käyttäytyminen