Olisi ollut todella kiva julkaista tänne kirjoitus, jossa olisin kertonut miten jännittävä ja kiva päivä meillä oli tiistaina Helsingissä. Miten hienosti Romeo jaksoi matkustaa pitkän matkan ja miten kärsivällisesti se seisoi kopissa ratikoiden ja muun liikenteen seassa. Kuinka paljon minua jännitti (oikeastaan kauhistutti) areenalle meneminen, mutta miten pystyin keräämään itseni ja tein itselleni todella haastavan asian. Nyt päällimmäisenä fiiliksenä tiistai yöstä lähtien on ollut lähinnä suru ja paha mieli. Ja kyllä, voin sen tässä ihan julkisesti myöntää, että kaikista ilkeistä kirjoituksista tuli surullinen olo.
Minulle saa antaa palautetta ja kritiikkiä ja mielelläni näitä otankin vastaan, kun se tehdään rakentavassa hengessä. Jokaisella on oma tapansa toimia hevosten kanssa ja ratsastaa niitä, eli näin ollen jokaisella on jotain mitä toisella ei ole. Omasta mielestäni suoranainen haukkuminen ja kiusaaminen (johon kategorioin osan tulleesta palautteesta), ei ole millään tavoin kehittävää. Kommenteista joissa minut haukutaan ratsastajana, ihmisenä ja hevosenomistajana, en tule saamaan mitään, mikä kehittäisi minua eteenpäin. Ehkä halun näyttää, että kyllä me osaamme ja pystymme, tosin mikään kovin kiva motivaattori se ei ole.
Tiedostin kyllä etukäteen, että ihmiset tulevat puhumaan, kommentoimaan ja arvostelemaan. Ihan näin suurta p*skamyrskyä en osannut odottaa pahimmissa painajaisissanikaan, enkä minä ole edes yksi niistä, joita tässä on eniten ruodittu julkisesti.
En siis edelleenkään sano, etteikö palautetta saisi antaa, mutta ehkä joskus olisi hyvä miettiä, miten sen antaa. Minullakin on paljon mielipiteitä asioista, enkä pidä kaikkien ihmisten tavoista ratsastaa hevosiaan, kouluttaa koiriaan tai elää elämäänsä, mutta en silti hauku ja loukkaa heitä netissä nimimerkkien takaa.
En siis edelleenkään sano, etteikö palautetta saisi antaa, mutta ehkä joskus olisi hyvä miettiä, miten sen antaa. Minullakin on paljon mielipiteitä asioista, enkä pidä kaikkien ihmisten tavoista ratsastaa hevosiaan, kouluttaa koiriaan tai elää elämäänsä, mutta en silti hauku ja loukkaa heitä netissä nimimerkkien takaa.
Minun syyni lähteä mukaan tapahtumaan eivät olleet a)julkisuuden hakeminen (aika naurettava heitto, tuskin meistä kukaan tuollaisen tapahtuman johdosta kuvitteli julkkikseksi päätyvänsä?), b)itsekriittisyyden puute c)liian suuret luulot itsestäni. Kuten aika monen muunkin havaintoesityksien demoratsastajien, minunkin syyni lähteä mukaan oli saada vastaavanlaisesta tilanteesta ja ympäristöstä mahdollisimman mukava kokemus meille molemmille. Nyt uskon, että Romeolle tilanteesta jäi ihan kiva kokemus, mutta kuskilla kyllä kynnys lähteä vastaavanlaisiin tapahtumiin nousi entisestään.
Alusta asti uskoin Romeon selviytyvän tilanteesta etenkin, kun mitään ei ollut ns.pakko tehdä, toisin kuin vaikkapa kisatilanteessa. Eniten minua (ja varmaan monia muita) jännitti, miten minä itse tilanteesta selviytyisin. Ihminen joka on pienestä pitäen pelännyt yleisöä ja ihmisten edessä asioiden suorittamista, joiden täydellisestä toteutumisesta ei ole varmuutta ja joka kuollakseen pelkää epäonnistumisia, oli tilanne todella vaikea. Pari tuntia ennen vuoroamme tärisin katsomossa oksennus kurkussa, ainoana ajatuksena, etten todellakaan pysty tähän. Onneksi minulla oli parhaat tsempparit matkassa.
Olisin varmasti voinut tehdä satoja asioita toisin. Itse päätin olla viemättä Romeota areenalle tutustumaan ennen näytöstä, olisiko tutustuminen helpottanut hevosen jännitystä esityksessä? En tiedä. Sen mitä Romeota tunnen, olin melko varma, että uusien ärsykkeiden kuormittamana, se väsyisi nopeasti, jolloin tutustuminen+esitys olisivat voineet olla liikaa. Olisinko alussa voinut palkata useammin, jäädä paikoilleen syömään tai yrittää jotain muuta keinoa rentouttaa hevosta? Ehkä. Ratsastus osuudessa olisin voinut tehdä toiset sata asiaa toisin, aivan varmasti. Mutta niin voisi aina jokainen, täydellistä suoritusta kun ei ole vielä tehty.
Esityksessä me ratsastajat teimme niitä asioita, joista olimme etukäteen Minnan ja Jaanan kanssa sopineet ja joita olimme harjoitelleet. Ja kyllä, olemme Romeon kanssa viime viikkoina tehneet muutakin kuin juosseet pää ylhäällä minä kyydissä könöttäen. Olemme harjoitelleet paljon kaikkea muutakin, yksittäisiä liikkeitä sekä yleistä liikkumista, mutta niiden esittäminen areenalla ei olisi ollut järkevää, hevosen jännittyneisyyden vuoksi. Olemme ihan normaalisti treenanneet valmentajani kanssa koko tämän ajan. Mutta kyllä, olemme tarvinneet myös asentoon liittyvää harjoittelua paljon ja tällä hetkellä se vaatii toisenlaista ratsastusta, istuntaa ja käsien asentoa kuin ideaali tilanteessa. Enkä usko hevoseni tästä kärsivän tai fyysisesti loukkaantuvan.
Tässä on Minnan yhteenveto hänen blogistaan meidän tekemisistämme:
- asento, niska ja rintakehä ylös, tämän hevosen kohdalla kyse on ollut alkuun käytännössä venytyksenomaisesta liikkeestä, koska hevonen pyrki jatkuvasti luotiviivan taaksen (lue turpa ryntäsiin, jonka jälkeen tai seurauksena pakoreaktio käynnistyi)
- ratsastajan asento on siinä määrin merkityksellinen, että hänen tulee voida säilyttää ohjastuntuma mahdollisimman symmetrisenä, jos se edellyttää kevyttä istuntaa, eteennojaamista tms, sitä kannattaa kokeilla. Satulassa perusistunnassa oleminen ei auta, jos ohjastuntuma muuttuu koko ajan.
- asento - palkkio, asento, liikkeelle - palkkio, asento, liikkelle, askellaji vaihtuu - palkkio, asento, liikkeelle, lisää aktiivisuutta - palkkio
Esityksessä me ratsastajat teimme niitä asioita, joista olimme etukäteen Minnan ja Jaanan kanssa sopineet ja joita olimme harjoitelleet. Ja kyllä, olemme Romeon kanssa viime viikkoina tehneet muutakin kuin juosseet pää ylhäällä minä kyydissä könöttäen. Olemme harjoitelleet paljon kaikkea muutakin, yksittäisiä liikkeitä sekä yleistä liikkumista, mutta niiden esittäminen areenalla ei olisi ollut järkevää, hevosen jännittyneisyyden vuoksi. Olemme ihan normaalisti treenanneet valmentajani kanssa koko tämän ajan. Mutta kyllä, olemme tarvinneet myös asentoon liittyvää harjoittelua paljon ja tällä hetkellä se vaatii toisenlaista ratsastusta, istuntaa ja käsien asentoa kuin ideaali tilanteessa. Enkä usko hevoseni tästä kärsivän tai fyysisesti loukkaantuvan.
Tässä on Minnan yhteenveto hänen blogistaan meidän tekemisistämme:
- asento, niska ja rintakehä ylös, tämän hevosen kohdalla kyse on ollut alkuun käytännössä venytyksenomaisesta liikkeestä, koska hevonen pyrki jatkuvasti luotiviivan taaksen (lue turpa ryntäsiin, jonka jälkeen tai seurauksena pakoreaktio käynnistyi)
- ratsastajan asento on siinä määrin merkityksellinen, että hänen tulee voida säilyttää ohjastuntuma mahdollisimman symmetrisenä, jos se edellyttää kevyttä istuntaa, eteennojaamista tms, sitä kannattaa kokeilla. Satulassa perusistunnassa oleminen ei auta, jos ohjastuntuma muuttuu koko ajan.
- asento - palkkio, asento, liikkeelle - palkkio, asento, liikkelle, askellaji vaihtuu - palkkio, asento, liikkeelle, lisää aktiivisuutta - palkkio
Olen itse samaa mieltä siitä, että asioita olisi voitu avata enemmän ja tehdä selvemmäksi miksi, miten ja minkä takia. Me ratsastajat emme esityksen käsikirjoitukseen vaikuttaneet vaan teimme sovittuja asioita vuorollamme parhaamme mukaan. Aika oli kuitenkin lyhyt ja asioiden avaamiseen olisi voinut vierähtää helposti koko aika, varmasti vielä pidempäänkin. Se ei tietenkään ole selitys, että asioita jäi selittämättä, mutten koe tämän asian selvittämisen olevan minun vastuullani. Oma parannus ehdotukseni olisikin tapahtuman parempi suunnittelu kokonaisvaltaisesti mahdollisella ensi kerralla, se voisi helpottaa monen katsojan sekä esiintyjän työtä.
Mikä tapahtumaa seuranneessa keskustelussa eniten minua loukkasi oli se, että muutaman minuutin perusteella on tehty johtopäätöksiä Romeon hyvinvoinnista, elämästä ja tavastani kohdella sitä. Se että ratsastin tietyllä tavalla tuntuu nyt olevan kaikista todella kamalaa, vaikka usein ympärillä näkee oikeasti hevosta vahingoittavaa ratsastusta tai muuten puutteellista hyvinvointia. Uskon ja toivon, että jokainen minut tunteva tietää kuinka paljon vaivaa näen luodakseni, enkä vain omalleni vaan kaikille tallimme hevosille, ympäristön ja elämän, jossa ne voivat olla tyytyväisiä ja voida hyvin.
Iso kiitos Minna ja Jaana, että saimme mahdollisuuden lähteä mukaan. Kiitos kannustajille, maailman parhaalle hevosenhoitajalle, joka reissusta reissuun matkaa meidän mukana sekä kotivalmentajalleni, joka kärsivällisesti on jaksanut rakentaa meidän treenit tukemaan tapahtumaa varten harjoiteltuja asioita. Nyt me Romeon kanssa suuntaamme katseet (ja porkkanat) kohti tulevia koitoksia ja keskitymme harjoittelemaan ensi kautta varten. Viettäkää mukava ja hevosten täyteinen viikonloppu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti