Juokse sinä humma...

Juoksuttaminen on hevosharrastajille tuttua puuhaa. Jokainen on varmasti ainankin nähnyt liinan päässä juoksevia hevosia, usein erilaisilla apuohjilla varustettuina. Nuoria hevosia juoksutetaan ennen ratsastusta, pidempään levossa olleilta hevosilta juoksutetaan energiaa pois, osa hevosista halutaan saada käyttämään itseään tehokkaammin ja toisinaan hevosten taas annetaan irrotella irtojuoksutuksessa. Pitääkö juoksuttamisen sitten kuulua hevosen liikuntaan? Mitä hyötyä juoksuttamisesta on? Entä mitä hevonen oppii?

On olemassa hyviäkin tapoja juoksuttaa hevosta; tapoja joissa juokseminen ei ole pakoreaktion aiheuttamaa. Näitä tapoja yhdistää hevosen hallittu ja rento liikkuminen, jolloin voidaan harjoitella esimerkiksi siirtymisiä suorallakin uralla. Valitettavan usein juoksutus on kuitenkin sanan varsinaisessa merkityksessä pelkkää juoksemista. Hevonen juoksee kymmeniä, ellei jopa satoja, ympyröitä kiihtyneenä ja niin sanotusti”pää viidentenä jalkana”. Tietysti haittoja lisäävät vielä erilaiset apuohjat ja juoksutussysteemit, jotka eivät ainankaan tutkimusten mukaan kehitä hevosen liikkumista tai lihaksistoa oikeaan suuntaan- päinvastoin. Usein ”oikeinpäin” liikkumisen sijasta apuohjia käytettäessä hevonen pyrkii välttelemään epämiellyttävää ja epävakaata tuntumaa, jolloin hevonen oppii yleensä a)pitämään päätään staattisesti paikallaan tai b)painamaan kuolaimelle. .

Ympyrällä kovaa juoksemisesta aiheutuu valtavaa rasitusta hevosen jaloille ja eläinlääkäreiden mielestä tällainen liikunta voikin aiheuttaa hevosille mm.kroonisia nivelrikkomuutoksia sekä pahentaa erilaisia ontumia. Fyysisen terveyden lisäksi on tietysti otettava huomioon myös hevosen psyykkinen puoli: mitä hevonen oppii? Kouluttajien ärsyyntymiseen asti käytössä oleva lause ”sitä saa mitä vahvistaa”, pätee tässäkin. Mitä enemmän hevonen jotakin käytöstä toistaa, sitä enemmän se sitä tarjoaa. Haluatko siis varmasti harjoitella ja vahvistaa hevosesi pakoreaktiota? Vaikka joisssakin asia yhteyksissä olisikin kätevää saada kytkettyä hevosen oppiminen pois päältä, totuus kuitenkin on, että hevonen oppii aina ja koko ajan. Siksi myös negatiiviset käytökset pääsevät vahvistumaan. Turvallisuuden kannalta ei ole kovinkaan toivottavaa, että hevonen oppii yhdistämään kiihtyneen mielentilan ja liikkumisen ihmisen kanssa. Jos hevosen ratsastaminen vaatii ensin 15 minuutin väsytyksen liinassa, kannattaa miettiä, onko koulutuksessa onnistuttu halutulla tavalla ja eteneekö koulutus toivotusti.

Pakoeläimenä juokseminen ja riehuminen ovat hevoselle itseään vahvistavia käytöksiä, jotka siis vahvistuvat aina hevosen niitä tehdessä. Se että hevonen laukkaa kovaa ja pukittelee villisti maneesissa, ei aina kerro siitä, että hevonen on intoa täynnä ja se pitää hauskaa. Usein irtojuoksutuksessa hevosta ihmisen näkökulmasta leikkisästi jahdataan juoksemaan, mikä voi hevosesta oikeasti tuntua uhkaavalta, pakoa vaativalta tilanteelta. Tällöin hevonen vain pyrkii juoksemaan ihmistä karkuun, siksi onkin tärkeää tarkkailla hevosta, pitääkö se jostakin asiasta oikeasti? Koska hevonen yhdistää opitut tunnetilat paikkoihin, voi hevosen käytöksessä ratsain esiintyä enemmän mm.säikkymistä, sivuttaishyppyjä ja muita äkillisiä liikkeitä, niissä paikoissa, joissa sitä on paljon juoksutettu.

Paras vaihtoehto tietysti olisi, jos hevosen elinolosuhteet sallisivat sen ylläpitää liikunnan tarvettaan liikkumalla vapaasti. Koska kuitenkin vain harvoilla on  mahdollisuus tarjota oikeasti niin isot laitumet hevosten ympäri vuotiseen käyttöön, on meidän keksittävä muita keinoja saada ne käyttämään energiaansa hyödyllisesti ja ennen kaikkea turvallisesti. Hevosten kanssa voidaan kuitenkin harrastaa paljon muutakin; kouluttaa hyödyllisiä taitoja (esim.rauhoittumista ja paikallaan oloa), jumpata maastakäsin, ohjasajaa tai keksiä ja kouluttaa erilaisia yhteistyötä ja suhdetta parantavia hauskoja temppuja. 

Turvallisia hetkiä hevosten kanssa!

Hevosen kipu

Hevosen käyttäytymiselle ja sen muutoksille on aina jokin syy. Yleisimpiä syitä ongelmakäytöksien takana ovat apujen ja pyyntöjen epäloogisuus (hevonen ei ymmärrä mitä siltä halutaan), sopimattomat elinolot, oppiminen (käytöksen kannattavuus) sekä kipu. Kipu on usein syynä myös nopeasti muuttuneen käytöksen takana. Akuutit kiputilat ovat helpommin havaittavissa, kuten ontumat tai ähky. Mahdollisuuksien mukaan hevonen saaliseläimenä kuitenkin pyrkii peittämään kipuaan, jolloin paitsi kivun havaitseminen myös paikantaminen vaikeutuu. Kipu esiintyy hyvinkin eri tavoin eri hevosilla, siksi jokaisen hevosenomistajan tulisi tarkkailla ja tutustua omaan hevoseensa, jotta tietäisi mikä on juuri kyseiselle yksilölle tavanomaista käyttäytymistä.

Terve hevonen

Terve hevonen näyttää ulospäin pirteältä ja valppaalta. Sen karva on sileä, kiiltävä ja eloisa. Kylkiluut eivät näy ulospäin, mutta tuntuvat kädellä siveltäessä. Silmät ovat kirkkaat ja siistit, katse on avoin ja eloisa. Korvien tulisi liikkua ja olla valppaat, hitaasti liikkuvat tai roikkuvat korvat eivät ole terveen hevosen merkkejä. Sieraimissa ei kuuluisi olla eritteitä, tosin pieni määrä vetistä, kirkasta nestettä ei ole vaarallista. Terve limakalvo on kiiltävä, kostea, liukas ja väriltään vaaleanpunainen. Hevosen normaali ruumiinlämpö on n.37-38 astetta. Jos haluat saada selville hevosesi tavanomaisen ruumiinlämmön, mittaa se muutamana päivänä suunnilleen samaan aikaan vuorokaudesta.

Miten kipua voi havaita?

Hevosen kipuun viittaavia oireita:

-ontuminen

-jäykkyys

-vinous

-kompurointi

-ruoka- ja juomahaluttomuus (tai voimaks lisääntynyt ruoka-&juomahalu)

-äkillinen laihtuminen ja kuivuminen

-vatsavaivat

-huono karva

Kipuun liittyviä käytösmuutoksia:

-aggressiivisuus

-pelot ja pakoreaktiot

-haluttomuus liikkumiseen

-”huonot” tavat; hampaiden narskuttelu, imppaus, kutominen yms

-sulkeutuminen

Yläpuolella listoissa näet muutamia esimerkkejä siitä, mitä kipu voi hevosessa aiheuttaa ja miten hevonen voi sitä ilmentää. Useat kyseisistä käytösmalleista löytyvät myös käytöshäiriöiden kuvauksista ja siksi onkin tärkeää kartoittaa hevosen terveydentila ennen kuin mahdollinen koulutus aloitetaan. Ennen käytöksen syyn selvittämistä ei ongelmaa saada kokonaisuudessaan ratkaistua. Kipujen paikantaminen ei ole aina helppoa juuri niiden monimuotoisuuden vuoksi. Joskus voi käydä niinkin, että primäärikipu esimerkiksi selkä, aiheuttaa sekundäärikivun eli ontumisen, mikä taas aiheuttaa lisää liitännäiskipuja ja oravanpyörä on valmis. Kroonistuneet kivut ovat usein vaikempia havaita, koska ne ovat voineet olla osa hevosen elämää jo hyvinkin pitkään. Terveyden eri osa-alueet voivat limittyä keskeneen, jolloin esimerkiksi pitkittynyt stressi voi aiheuttaa fyysisiä terveyshaittoja.

Kipu ei aina unohdu

Sairaan tai muuten kipeän hevosen normaali liikuttaminen ja kouluttaminen ei ole järkevää. Jos kipu on jatkuvaa hevonen voi oppia yhdistämään tuntemuksensa erilaisiin, sillä hetkellä läsnäoleviin asioihin. Hevoset voivat myös oppia erittäin tehokkaita keinoja vapautua kipua tuottavista tilanteista ja tehtävistä. Jos näiden käytöksien ei huomata johtuvan kivusta, voidaan hevonen määritellä huonosti käyttäytyväksi tai ilkeäksi, jolloin tilanne harvoin ratkeaa käyttämällä lisää voimaa tai pakotteita. On toki totta, että hevonen voi ”nöyrtyä” (lue: alistua kohtaloonsa), mutta useimmiten näissä tilanteissa ihmisen käyttämät avut aiheuttavat enemmän epämiellyttävyyttä tai pelkoa, kuin kipua tuottava tehtävä, jolloin hevonen valitsee ”tottelemisen”, jolla tilanne helpottuu sen kannalta edes vähän.

Joskus hevosten kanssa ollaan tilanteissa, joissa sillä ei ole enää kipuja, mutta se on yhdistänyt epämiellyttävän olonsa tiettyyn tilanteeseen tai liikkeeseen. Tilanne voi laukaista hevosessa stressin, mikä johtaa jännittymiseen tai muuhun opittuun, ei-toivottuun käyttäytymiseen, jolla hevonen pyrkii poistumaan tilanteesta. Hevonen ikään kuin olettaa tilanteen tai liikkeen tuntuvan edelleen kivuliaalta, vaikka tosiasiassa näin ei olisi. Näiden tilanteiden korjaaminen koulutuksellisesti on tietysti työlästä ja siksi näiden mielleyhtymien syntymättömyys olisi parempi vaihtehto. Vanhan korjaaminen on aina hitaampaa kuin uuden opettaminen.

          Kuinka sitten voi selvittää, sattuuko hevosta edelleen vai onko kyseessä ns.kipumuisti? Asia on helppo selvittää porkkanan (eli siis ruokapalkinnon) avulla; jos hevosta palkataan muutamia kertoja oikeasta toiminnasta ja se lähtee toistamaan käytöstä, ei kyseessä enää ole aktiivinen kipu. Jos hevonen ei porkkanankaan toivossa yritä toistaa käytöstä, on hevonen mitä luultavammin yhä kipeä.

Hevosen ollessa sairas, ota aina yhteyttä eläinlääkäriin. Erityisesti akuutit kiputilat ja sairaudet tulee hoitaa mahdollisimman pian eläinlääkärin toimesta. Tärkeintä on oppia huomaamaan muutokset oman hevosensa käyttäytymisessä ja hyödyntää näitä asioita hevosensa tarkkailussa. 

Lähteet:
Kentucky Equine Research Research