Hevosen tasapaino

Tiedätkö sen tunteen, kun ruuhkabussissa horjahdat auton lähtiessä liikkeelle? Tai astut jalallasi harhaan rappusissa? Vastaavanlaisia tilanteita tapahtuu meille päivittäin; meinaamme menettää tasapainomme, mutta refleksinä korjaamme asentoamme, jotta pysyisimme pystyssä. Entä kuinka kehomme reagoi seisoessamme kahdella tai yhdellä jalalla, entä tasapainolaudan päällä? Hevosillekin tasapainoaisti on tärkeä ja joka päiväinen asia. Miten tasapaino vaikuttaa hevoseen ja miten se vaikuttaa ratsastukseen, sitä pohdimme seuraavaksi.

Tasapaino ja sen merkitys

”Tasapaino tarkoittaa yleisesti tilaa, jossa eri suuntiin vaikuttavat muutosta aiheuttavat tekijät kumoavat toisensa.” (Wikipedia). Asentoa ja liikettä aistivia reseptoreita on hevosilla lihaksissa, ihossa, nivelissä sekä jänteissä. Reseptoreiden tehtävänä on tunnistaa, missä asennossa nivel on ja mihin suuntaan se liikkuu, tunnistamisen jälkeen ne lähettävät tiedon aivoille. Tämän lisäksi sisäkorvan asento- ja liikereseptorit lähettävät tietoja pään asennosta sekä liikkeistä.

Jo vastasyntynyt varsa pyrkii harjoittelemaan pystyssä pysymistä mahdollisimman nopeasti syntymänsä jälkeen. Tässä harjoittelussa varsa muodostaa itselleen vastarefleksin eli korjausliikkeen ja sen opittuaan se kykenee tekemään liikkeen horjahtaessaan. Eli pysymään siis pystyssä vaikka tasapaino horjuisi. Tällainen vastarefleksi on tahdosta riippumatonta ja aivot säätelevät sen voimakkuutta opitusti. Kun esimerkiksi pyydämme hevosta väistämään työntämällä sitä kyljestä, hevosen nojatessa kättä vastaan tapahtuu vastarefleksi; ihminen horjuttaa hevosen tasapainoa, johon hevosen keho reagoi. Korjausliikkeen suuruus vaihtelee tilanteesta ja yksilöstä riippuen, mutta aivoille on tyypillistä korjata liikettä aina vähän yli. Siksi hevosen liike voi käden työntään suhteuttuna vaikuttaa liialliselta.

Tasapaino ratsain

Tasapaino on isossa osassa silloinkin, kun kapuamme satulaan istumaan. Vaikutamme silloin paitsi massallamme myös liikkeillämme (avuillamme) hevosen tasapainoon, joskus auttavasti ja joskus häiritsevästi. Kaikista suurin vaikutus hevosen tasapainoon on ohjasavuilla sekä tuntumalla. Selkeimmin voimme tasapainon menetystä havainnoida tietysti selkeissä tapauksissa, joissa hevonen reagoi esimerkiksi kompuroi. Hevosella voi myös yleisesti olla heikko tasapaino tai ratsastaja voi huomaamattaan häiritä sitä niin paljon, että hevonen alkaa liikkua virheellisesti, sen asento muuttuu epätasaiseksi, se voi puskea, hevonen kuumenee tai vastaavasti ei enää halua liikkua.

Seuraa joskus vapaana liikkuvan hevosen pään sekä kaulan liikkeitä. Näillä kahdella on nimittäin kaikista suurin vaikutus hevosen tasapainoon. Mitä vähemmän ratsastaja kykenee käsillään sekä vartalollaan myötäilemään etuosan liikkeitä, sitä vaikeampi hevosen on itseään tasapainottaa. Jokaisella hevosella on oma tapansa liikkua ja joskus kyseinen tapa voi ratsastajasta tuntua ongelmalliselta, esimerkiksi jos hevonen pitää päätään aina oikealla. Hevoselle tämä vinossa liikkuminen itsessään on tuskin ongelma tasapainon kannalta, vaan vasta ratsastajan alettua korjaamaan hevosen asentoa eli muuttamalla sen tasapainoa, hevonen kokee tilanteen hankalaksi.

Tasapainon löytäminen

Tasapaino kehittyy ja elää koko ajan. Ratsastaja voi auttaa hevosta kehittämään ja löytämään tasapainoaan erilaisilla harjoituksilla, mutta myös muut hevosen elinolosuhteet vaikuttavat. Millaisessa maastossa hevonen liikkuu? Kuinka paljon sillä on tilaa omaehtoiseen liikkumiseen? Missä asennoissa se syö? Onko liikkuminen ratsain, juoksuttaessa tai ohjasajaessa staattista? Pitkäkestoiset harjoitukset ja staattiset asennot eivät kehitä tasapainoa ja siksi mm.apuohjat eivät edesauta tasapainon löytämisessä.

Hevonen on eläimenä etupainoinen, sen ruumiinpainosta 60% on etujaloilla ja loput 40% takajaloilla. Jos siis haluamme vaikuttaa hevosen tasapainoon lisäten sitä, on ensimmäiseksi opetettava hevonen nostamaan etuosaansa ylöspäin. Siksi ajatus ”työnnetään takaa eteen” on jossain määrin harhaanjohtava; mitä enemmän keskitytään vain takaosaan, sitä etupainoisempi hevosesta tulee. Kun hevonen kohottaa etuosaansa ylöspäin, tulee takaosa niin sanotusti alle jo pelkästään fysiikan lakien ansiosta. Monesti opetetaan, että hevosta eteen ratsastamalla voidaan auttaa sen takajalkoja astumaan enemmän alle, jolloin myös sen etuosa kevenee, mikä auttaisi hevosta parempaan tasapainoon. Usein tämä vaikuttaa vain negatiivisesti tahtiin, askelpituuteen, elastisuuteen sekä tasapainoon itseensä. Sama tapahtuu jos hevosta vastaavasti jatkuvasti jarrutetaan. Helpointa on siis opettaa hevonen liikkumaan sellaisessa asennossa, ettei sen tarvitse ottaa tukea ratsastajasta. Kun hevonen saa vapautta edestä ja pääsee liikkumaan kevyellä, pehmeällä ja joustavalla tuntumalla, löytää se oman tasapainonsa.

Lähteet
Tuire Kaimio Hevosen kanssa
Minna Lindström&Jaana Pohjola Hevostaitokoulu
Tonja Dausend The Horse's Balance

Miltä tuntuu?

Meille eläinten kanssa toimiville on tuttua pohtia eläimen tunnetiloja ja niiden merkitystä käyttäytymiseen. Onko eläin turhautunut, innostunut, peloissaan vai rentoutunut? Osa omistajista tunnistaa hyvin pienetkin signaalit tunnetilojen muutoksista lemmikeissään, mutta osaammekko tunnistaa ne itsestämme?

Niin koira- kuin hevospiireissäkin ollaan hyvin tietoisia äänen ja kehon liikkeiden vaikutuksesta eläimeen. Istunko suorassa satulassa tai puristanko talutushihnaa kaksin käsin? Kehonkieli on usein kuitenkin melko pinnallinen lähestymistapa ihmisen ja eläimen väliseen kommunikaatioon. Koirat ja hevoset lukevat ihmisten tunnetiloja paljon herkemmin kuin usein tulemme ajatelleeksikaan. Kun tiedostamme ja hallitsemme omat tunteemme, voimme löytää aivan uuden tason suhteessamme eläimeen.

”Ensimmäinen askel kohti omien tunteiden hallintaa on niistä tietoiseksi tuleminen” (Katri Syvärinen). Miltä tuntuu, kun on iloinen ja motivoitunut? Entä kun olet turhautunut ja väsynyt? Mikä sinut tekee iloiseksi ja motivoi, entä mikä taas jännittää tai saa sinut epävarmaksi? Mieti miltä nämä erilaiset tunteet tuntuvat paitsi mielessäsi myös kehossasi.

Emootio eli tunne

Tunteella tarkoitetaan henkilökohtaista elämystä, joka on joko mielihyvän tai -pahan sävyttämä tila. Tähän liittyy usein fysiologinen reaktio sekä tunneilmaisu. Tunteen tarkempi määrittely on ollut pitkään haaste tutkijoille, mutta yhtämieltä oltaneen siitä, että tunteet ovat elimistön fysiologisten järjestelmien tuottamia koordinoituneita adaptiivisia vasteita, joiden laatu ja voimakkuus riippuvat aistimuksen tunnelatauksesta (Adolphs 2002).

Tunteet heräävät aina jossakin asiayhteydessä eikä tunteita herättävien tilanteiden tarvitse aina olla itse koettuja. Ihmisellä on kyky myötäelämiseen eli toisen ihmisen tunteet herättävät muissakin tunteita. Eläytyminen keksittyynkin tarinaan saa aikaan aitoja tunnekokemuksia. Tulkinnat tilanteesta vaikuttavat siihen, miten ihminen kokee tunteet. Vahvat tunnepitoiset kokemukset jättävät meihin usein pysyvän muiston.

Seuraavaksi pohdimme miten nämä asiat vaikuttavat eläinten kanssa toimimiseen.

Kun on huono päivä

Tutkimuksista on saatu paljon näyttöä siitä, että ajattelu ja tunteet ovat hyvinkin kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Useimmiten ajattelutavan muuttaminen vaikuttaa suoraan tunteen muuttumiseen. Monet meistä käyttävät paljon aikaa siihen, että hevonen pysyisi rentona satuloidessa tai koira rauhallisena ohituksissa, mutta kuinka paljon käytämme aikaa oman mielentilamme tunnusteluun?

Eläimet toimivat eloonjäämisen kannalta luontaisten toimintamallien mukaisesti, eli pyrkivät välttämään epämiellyttävää ja saavuttamaan miellyttävää. Omistaja voi mutkistaa koiran tai hevosen käytöstä huomaamattaan tulkitsemalla ja heistajamalla omia tunteitaan eläimeen. Vaikka niin koirilla kuin hevosillakin on perinnöllisiä tai opittuja ongelmakäytöksiä, monesti kun tilannetta lähdetään ratkaisemaan, huomataan että omistajankin elämässä on meneillään jotakin. Pysähdy siis hetkeksi miettimään, minkälaisessa ilmapiirissä eläimesi viettää suurimman osan yhteisestä ajastanne.

Huonommankaan tunnetilan haaste ei ole tunne itsessään, vaan siitä johtuvat muut tunteet ja niihin pohjaava toiminta. Jokainen meistä on varmasti ollut tilanteessa, jossa huonosta päivästä huolimatta on lähdetty ratsastus- tai treenikentälle. Ensin omaa tunnetilaa yritetään piilottaa eläimeltä huonolla menestyksellä. Mitä huonommin itse voimme, sitä vähemmän virheitä tai kommunikaatiokatkoja eläimeltä hyväksymme. Pahimmillaan tämä johtaa ylilyönteihin, joista kärsii niin ohjaaja kuin eläinkin. Huonompikin tunnetila kannattaa opetella tunnistamaan ja mikä vaikeinta, hyväksymään. Tunnistaminen ja hyväksyminen vähentävät huonon tunteen voimaa ja auttavat vähentämään tunteesta aiheutuvia seurauksia. Kun uskaltaa myöntää itselleen, että tänään on huono päivä, voi treenaamisen sijasta suunnata kulkunsa esimerkiksi metsään tai tehdä jotakin muuta hauskaa, ei niin tarkkaa treeniä.

Opettele rentoutta

On itsestäänselvää, että opettaessamme eläimelle uuden käytöksen sitä harjoitellaan paljon, jotta käytöksestä tulisi mahdollisimman vahva. Ensin opetamme käytöksen ja varmistamme, että eläin on toivotussa tunnetilassa. Sen jälkeen toistoja tehdään ensin helpossa ympäristössä ja myöhemmin vaikemmissa erilaisissa häiriöissä. Samalla tavalla mekin voimme opettaa itsellemme esimerkiksi rentoutta. Rentoutta voi yksinkertaisimmillaan harjoitella ja vahvistaa tietoisen harjoittelun avulla tuottamalla toivottua tunnetta itselleen. Meidän on mahdollista ohjata tunnetilaamme halutunlaiseksi.

Moni varmasti tunnistaa itsensä, kuinka jännittyminen valtaa kehon esimerkiksi estettä lähestyessä tai sen vaikeimman toko liikkeen lähestyessä. Samalla tavoin kuin eläimet ihmisetkin hakeutuvat mielellään opittuun tunnetilaan; aivot mielellään palaavat siihen uudestaan. Milloin viimeeksi olet ollut täysin rento? Missä tilanteissa rentoudut? Jotta kykenisimme rentoutumaan esimerkiksi kisaradalla, pitäisi niin mielellä kuin kehollakin olla muistijälki siitä, miten ollaan rentona. Jos täydellistä rentoutumista tapahtuu muutamia kertoja kuukaudessa tai jopa vuodessa, miten mielemme voisi hakea rentoutta haastavemmissa tilanteissa, jossei se tiedä, mitä rentous oikeasti on?

On hyvä pysähtyä miettimään, millä tavoin itse käyttäytyy esimerkiksi kotitreenissä ja kilpailuissa. Millainen on täydellinen treeni kotona entä kilpailu suoritus? Miten tunteesi, olemuksesi ja toimintasi eroavat näiden kahden tilanteen välillä? Suurimmilta osin nämä kaksi tilannetta toisistaan erottaa ihmisen oma tunnetila. On ehkä helpottaavakin ajatella, että jännitys tai hermostus ovat olemassa vain omassa kehossa ja mielessä. Usein ulkoiset merkit ja muutokset viestittävät jännityksessämme muille, mutta vain sinä voit oikeasti tietää, miltä tilanne juuri sinusta tuntuu. Tunteesi ja olosi on suoraan vaikutuksessa suoritukseesi; huono olo voi pilata koko suorituksen kun taas hyvä olo voi siivittää uusiin ennätyksiin. On helppottavaa uskotella itselleen, ettemme voi mitään esimerkiksi jännitykselle, mutta tosiasia on luomme sitä osin myös itse.

Eläinten kanssa toimiminen asettaa omat haasteensa jännittämisellä sekä hermostumiselle. Olomme ei vaikuta vain itseemme; hermostunut ratsastaja tai ohjaaja käyttää helposti ristiriitaisia apuja ja vihjeitä, toimii epäloogisesti ja käyttäytyy täysin eri tavalla kuin yleensä. Eläin voi kokea ehkä muutenkin arveluttavan tilanteen pelottavaksi, kun ihminenkin käyttäytyy niin oudosti.

Esimerkiksi itselläni on taipumus kilpailuissa hevosen selässä jännittyessäni puristautua jaloillani satulaan, vaikka normaalisti ratsastan hyvin kevyellä pohkeella. Tämä aiheuttaa hevosessani jännittymistä, minkä takia suoritus kärsii molempien osalta. Kun olen tiedostanut mitä teen jännittyessäni, olen voinut kotonakin harjoitella niin, ettei jalan hetkittäinen puristuminen satulaan olekkaan kauhistuttava asia. Tätä kannattaa testata!

Ajatuksista voimaa

Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan, mitä sanot itsellesi päivän aikana? Oletko ilkeä vai kannustava? Kerromme itsellemme valitettavan paljon negatiivisia asoita päivän mittaan. Jokainen on varmasti kuullut, miten siitä mitä kuulee päivästä toiseen tulee lopulta totta. Jos kerromme itsellemme olevamme tyhmiä, riittämättömiä ja huonoja, huomaamme lopulta tulevamme sellaisiksi.

Miksi tämä vaikuttaa eläimiin? Siksi että meillä on tapana laajentaa sama ajattelutapa koskemaan myös niitä. Vaikka oma koira tai hevonen onkin maailman paras, asetamme liian usein epätodellisia rajoja päässämme ja kokeilamatta päätämme mihin se kykenee tai ei. Sillä mitä ajattelee ja sanoo omasta eläimestään on yllättävän suuri vaikutus väliseenne suhteeseen; suhtautumisesi eläimeen riippuu ajatuksistasi.

Olen sitä mieltä, että mitä paremmin tunnistaa omat tunteensa, hyväksyy ne ja ennen kaikkea hyväksyy itsensä, sen paremmin kykenee myös toimimaan eläinten kanssa. Mitä helpommin pystyy totetamaan, että en osaa vielä, mutta opin kyllä, sitä vähemmän on tarvetta syyttää eläintä omista virheistään. Tai mitä nopeammin huomaa hermojensa kiristyvän, sitä helpommin vai keskeyttää harjoitukset ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä. Kun ymmärtää itseään, ymmärtää myös eläintään; että silläkin on oikeus tunteisiinsa ja että silläkin voi olla vaikeaa tai huono päivä.

Lähteet:

Theresa Petersson

Paul Chance Learning and behavior Wadsworth

PS Otava

Hevosen peloista

Pelko on stressireaktio oletettua uhkaa vastaan

Pelko on kaikille eläinlajeille yhteinen tunne, joka merkitsee todellisen tai oletetun uhan olemassaoloa. Se on sekä psykologinen että fysiologinen olomuoto, joka laukaisee lajityypillistä käyttäytymistä. Pelko on yksi elämää ylläpitävistä perustoiminnoista; ilman pelkoa yksilöllä ei ole mahdollisuutta välttää uhkaavia tilanteita, mikä taas olennaisesti vähentää sen mahdollisuuksia selvitä hengissä. Tästä syystä lajien kehityksessä on ollut tärkeää, että pelon voimakkuuteen ovat vaikuttaneet myös neurobiologiset sekä fysiologiset syyt pelkän tunteen lisäksi.

Hevonen on luonnostaan epäluuloinen

Hevoset ovat syntymästään lähtien luonnostaan epäluuloisia uusia asioita kohtaan, varsa alkaa pelkäämään uusia asioita jo toisena elintuntinaan. Tämä piirre on mahdollistanut lajin selviytymisen. Jatkuva ympäristön tarkkaileminen sekä pienimpienkin muutoksien huomaaminen siinä ovat myös tärkeä osa hevosen lajityypillistä käyttäytymistä. Juuri näistä syistä esimerkiksi paikkaansa vaihtanut jakkara tai yht'äkkisesti ilmestyvä aidan varjo voivat aiheuttaa hevosessa jännittymistä ja pelkoa, vaikka ratsastaja ei mitään hälyyttävää ympäristössä havaitsisikaan.

Toisaalta hevonen on luonnostaan myös hyvin utelias eläin, vaikka ensimmäinen reaktio uuteen asiaan saattaakin olla pakeneminen tai ainankin hätkähtäminen. Osa hevosista voi syntyä luonnostaan pelokkaampina kuin toiset, mutta loppujen lopuksi suurin painoarvo hevosen luottavaisuudessa on sen oppimishistorialla.

Miten pelko syntyy?

Yhdysvaltalainen psykologi Martin Seligman on tutkinut pelkoehdollistumista hiiri kokeilla. Kokeessa hiiri laitettiin häkkiin, jossa sille soitettiin neutraalia äänimerkkiä useaan otteeseen. Myöhemmin hiirelle annettiin toistuvasti sähköisku samaan aikaan, kun äänimerkki soitettiin. Toistojen jälkeen pelkkä äänimerkki aiheutti hiiressä pelkoreaktion. Pelko syntyy siis klassisen ehdollistumisen kautta, mutta tarvitsee usein paljon vähemmän toistoja kuin neutraalimmat asiat, useimmiten yksikin pelottava kokemus riittää. Klassisessa ehdollitumisessa ylipäätään ärsykkeen muuttaminen on helppoa, mutta käytös pysyy silti usein samana ja sitä se on myös peloissa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pelon kohteiksi voivat riittää myös tarpeeksi samankaltaiset ärsykkeet kuin se, jota hevonen alunperin säikähti. Puhutaan niin sanotusta yleistyneestä pelosta. Pelkoja on tämän lisäksi mahdonta kokonaan poistaa aivoista. Pelkoreaktioiden tilalle voidaan kouluttaa korvaavia käytöksiä, mutta käytös voi silti helposti palata ilman huomattavaa syytä takaisin. Pelkoehdollistumisessa hevonen tallentaa tilanteen sellaisenaan muistiin, eli pelon aiheuttajan lisäksi säikähdykseen voivat alkaa liittyä myös ympäristö ihmisineen sekä tunne itsessään. Koska tunne siirtyy opitun käytöksen mukana, voi hevonen jännittyä esimerkiksi tietyssä liikkeessä, jos se on sen aikana aikaisemmin pelästynyt voimakkaasti.

Luontaisten pelkojen lisäksi hevonen voi siis oppia pelkäämään sille aiemmin neutraalejakin asioita. Mitä useammin hevonen joutuu tilanteisiin, joissa se joutuu pelkäämään tai säikähtämään, sitä enemmän näihin tuntemuksiin käytetyt hermoradat vahvistuvat ja sitä pienemmistä ärsykkeistä pelkoreaktio laukeaa. Koska hevosen pelästyminen useimmiten johtaa pakenemiseen, mitä enemmän hevonen pakenee, sitä taitavampi siitä siinä tulee, eli sitä vahvemmaksi se kyseisen käytöksen oppii. Esimerkiksi tutkimuksissa on selvinnyt, että hevoset joita juoksutetaan paljon, myös säikkyvät helpommin näissä paikoissa, joissa juoksutusta on harrastettu. Jos hevonen oppii pakoreaktion vahvaksi käytökseksi, sitä alkaa helposti esiintyä myös niissä tilanteissa, joissa hevosella ei ole mitään syytä pelätä. Hevosen pelkokäyttäytyminen voi ratsastajasta helposti tuntua pelleilyltä ja testaamiselta, vaikkei kyse siitä olekkaan.

Pitkittynyt pelkotila riski hevosen hyvinvoinnille

Pelko saa jokaisella ilmenemiskerrallaan aikaan fysiologisen reaktion hevosessa ja pitkäaikainen altistuminen pelolle voikin aiheuttaa lukuisia fysiologisia ongelmia sekä jopa sairauksien kaltaisia oireita. Fysiologisilla reaktioilla tarkoitetaan hevosen kehossa tapahtuvia muutoksia pelkoreaktion aikana; sydämen lyöntitiheyden nousua sekä stressihormonien eritystä kehossa. Tämän tarkoituksena on mahdollistaa hevosen selviytyminen uhkaavasta tilanteesta. Eläimet reagoivat pelkoon eri tavoin tilanteesta riippuen, saaliseläimenä hevonen useimmiten pyrkii valitsemaan pakenemisen. Joskus se voi myös jähmettyä paikoilleen tai äärimmäisenä keinona valita puolustautumisen, mikäli se kokee kaikki muut keinot hyödyttömiksi. Erilaisia pelkoreaktioita tai pelkoreaktio johdannaisia hevosella voivat olla mm. suun aukominen, hännän viuhtominen, ryntääminen, pään heiluttelu tai vastustelu (pukittelu, pystyynhyppiminen) ja vetopaniikki.

Jokainen meistä tietää, miten pitkittynyt stressi vaikuttaa elimistöömme. Samoin tavoin myös hevosen hyvinvointi kärsii, mikäli se on stressaantunut pitkiä aikoja. Tämä voi näkyä paitsi erilaisina käytös muutoksina sekä ongelmina, myös fyysisinä oireina. Pahimmillaan hevonen voi olla masentunut tai joutua opitun avuttomuuden tilaan. Pitkittynyt stressi voi myös oireilla erilaisina streotyyppisinä käytöksinä kuten imppaamisena tai kutomisena. Vielä joskus kuulee puhuttavan vanhoista uskomuksista, joiden mukaan hevosen sukupuoli tai rotu vaikuttaisivat sen reaktiivisuuteen tai herkkyyteen, tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että edellä mainittuja enemmän vaikutusta on hevosen elinympäristöllä.

Kipu aktivoi aina niin sanotun pelkojärjestelmän, jolloin kivun tunne aiheuttaa pelkoa hevosessa. Toisaalta tarpeeksi voimakas pelko voi peittää kivun; hevosen aivot tuottavat tilanteessa opioidea. Aina ei ole helppoa huomata mistä käytös johtuu, opitusta pelosta vai kivusta? Siksi olisikin tärkeää oppia tarkkailemaan omaa hevostaan ja huomata pienetkin muutokset sen käyttäytymisessä. Pelokas hevonen on aina arvaamaton ja tämä seikka täytyy aina ottaa ehdottomasti huomioon sen käsittelyssä.

Pelko lisää pelkoa

Kuten tiedämme omasta kokemuksesta, pelkoa ei voi hallita eikä estää. Vaikka pelon kohde tuntuisi toisesta kuinka järjettömältä tahansa, on kokemus pelosta pelkäävälle henkilölle hyvinkin todellinen. Hevonenkin kokee pelon hyvin todellisena, riippumatta siitä onko pelon kohde realistinen uhka tai ei. Pelkäämisestä rankaiseminen on todella huono vaihtoehto, vai miltä sinusta tuntuisi, jos joutusit pelottavaan tilanteeseen ja vieressäsi joku karjuisi sinulle, kuinka tyhmä olet? Pelolla saadaan aikaan vain lisää pelkoa. Hevonen ei voi esittää pelkäävänsä vain ärsyttääkseen meitä tai pelleilläkseen. Se voi oppia, että tietyt käytökset johtavat tiettyihin lopputuloksiin, mutta tahalliseen säikkymiseen se ei kykene.

Käyttämillämme käsittely- ja koulutusmetodoilla on hevosen hyvinvoinnin kannalta valtava merkitys. Hevosten kanssa yleisin  käytetty koulutusmetodi on negatiivinen vahvistaminen, mikä tarkoittaa sitä, että hevonen tekee asioita, jotta sen mielestä epämiellyttävä ärsyke loppuisi. Esimerkiksi pohkeilla puristetaan niin kauan kunnes hevonen liikkuu ja palkkioksi liikkumisesta paine hellitetään. Toinen vielä valitettavan yleinen koulutusmetodi on positiivinen rankaisu, jossa pyritään vähentämään käytöksen esiintymistä, eli käytöksen seurauksista tehdään hevoselle epämukavat. Tähän metodiin liittyy paljon eettisiä- sekä terveydellisiä riskejä, eikä sitä voida pitää hevosen asianmukaisena koulutuskeinona. Pelolla ja säikyttelyllä kouluttaminen ei ole hevoselle missään tapauksessa oikein.

Sen sijaan tekemällä asioista hevoselle mukavia ja kannattavia lisäämme myös omaa turvallisuuttamme toimia hevosen kanssa. Jos ihmisen kanssa toimimiseen liittyy positiivinen sekä rauhallinen mielikuva sekä tunnetila, on tilanne mieluisa kaikille osapuolille. Positiivisessa vahvistamisessa hevoselle lisätään jotain kivaa, kuten mahdollisuus ruokaan. Kun hevonen toimii toivotulla tavalla, se palkitaan käytöksestä, jolloin hevonen pyrkii käyttäytymään toivomalla tavalla jatkossakin. Palkitsemiseen pohjaava koulutus lisää merkittävästi hevosen hyvinvointia.