Hevosen peloista

Pelko on stressireaktio oletettua uhkaa vastaan

Pelko on kaikille eläinlajeille yhteinen tunne, joka merkitsee todellisen tai oletetun uhan olemassaoloa. Se on sekä psykologinen että fysiologinen olomuoto, joka laukaisee lajityypillistä käyttäytymistä. Pelko on yksi elämää ylläpitävistä perustoiminnoista; ilman pelkoa yksilöllä ei ole mahdollisuutta välttää uhkaavia tilanteita, mikä taas olennaisesti vähentää sen mahdollisuuksia selvitä hengissä. Tästä syystä lajien kehityksessä on ollut tärkeää, että pelon voimakkuuteen ovat vaikuttaneet myös neurobiologiset sekä fysiologiset syyt pelkän tunteen lisäksi.

Hevonen on luonnostaan epäluuloinen

Hevoset ovat syntymästään lähtien luonnostaan epäluuloisia uusia asioita kohtaan, varsa alkaa pelkäämään uusia asioita jo toisena elintuntinaan. Tämä piirre on mahdollistanut lajin selviytymisen. Jatkuva ympäristön tarkkaileminen sekä pienimpienkin muutoksien huomaaminen siinä ovat myös tärkeä osa hevosen lajityypillistä käyttäytymistä. Juuri näistä syistä esimerkiksi paikkaansa vaihtanut jakkara tai yht'äkkisesti ilmestyvä aidan varjo voivat aiheuttaa hevosessa jännittymistä ja pelkoa, vaikka ratsastaja ei mitään hälyyttävää ympäristössä havaitsisikaan.

Toisaalta hevonen on luonnostaan myös hyvin utelias eläin, vaikka ensimmäinen reaktio uuteen asiaan saattaakin olla pakeneminen tai ainankin hätkähtäminen. Osa hevosista voi syntyä luonnostaan pelokkaampina kuin toiset, mutta loppujen lopuksi suurin painoarvo hevosen luottavaisuudessa on sen oppimishistorialla.

Miten pelko syntyy?

Yhdysvaltalainen psykologi Martin Seligman on tutkinut pelkoehdollistumista hiiri kokeilla. Kokeessa hiiri laitettiin häkkiin, jossa sille soitettiin neutraalia äänimerkkiä useaan otteeseen. Myöhemmin hiirelle annettiin toistuvasti sähköisku samaan aikaan, kun äänimerkki soitettiin. Toistojen jälkeen pelkkä äänimerkki aiheutti hiiressä pelkoreaktion. Pelko syntyy siis klassisen ehdollistumisen kautta, mutta tarvitsee usein paljon vähemmän toistoja kuin neutraalimmat asiat, useimmiten yksikin pelottava kokemus riittää. Klassisessa ehdollitumisessa ylipäätään ärsykkeen muuttaminen on helppoa, mutta käytös pysyy silti usein samana ja sitä se on myös peloissa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pelon kohteiksi voivat riittää myös tarpeeksi samankaltaiset ärsykkeet kuin se, jota hevonen alunperin säikähti. Puhutaan niin sanotusta yleistyneestä pelosta. Pelkoja on tämän lisäksi mahdonta kokonaan poistaa aivoista. Pelkoreaktioiden tilalle voidaan kouluttaa korvaavia käytöksiä, mutta käytös voi silti helposti palata ilman huomattavaa syytä takaisin. Pelkoehdollistumisessa hevonen tallentaa tilanteen sellaisenaan muistiin, eli pelon aiheuttajan lisäksi säikähdykseen voivat alkaa liittyä myös ympäristö ihmisineen sekä tunne itsessään. Koska tunne siirtyy opitun käytöksen mukana, voi hevonen jännittyä esimerkiksi tietyssä liikkeessä, jos se on sen aikana aikaisemmin pelästynyt voimakkaasti.

Luontaisten pelkojen lisäksi hevonen voi siis oppia pelkäämään sille aiemmin neutraalejakin asioita. Mitä useammin hevonen joutuu tilanteisiin, joissa se joutuu pelkäämään tai säikähtämään, sitä enemmän näihin tuntemuksiin käytetyt hermoradat vahvistuvat ja sitä pienemmistä ärsykkeistä pelkoreaktio laukeaa. Koska hevosen pelästyminen useimmiten johtaa pakenemiseen, mitä enemmän hevonen pakenee, sitä taitavampi siitä siinä tulee, eli sitä vahvemmaksi se kyseisen käytöksen oppii. Esimerkiksi tutkimuksissa on selvinnyt, että hevoset joita juoksutetaan paljon, myös säikkyvät helpommin näissä paikoissa, joissa juoksutusta on harrastettu. Jos hevonen oppii pakoreaktion vahvaksi käytökseksi, sitä alkaa helposti esiintyä myös niissä tilanteissa, joissa hevosella ei ole mitään syytä pelätä. Hevosen pelkokäyttäytyminen voi ratsastajasta helposti tuntua pelleilyltä ja testaamiselta, vaikkei kyse siitä olekkaan.

Pitkittynyt pelkotila riski hevosen hyvinvoinnille

Pelko saa jokaisella ilmenemiskerrallaan aikaan fysiologisen reaktion hevosessa ja pitkäaikainen altistuminen pelolle voikin aiheuttaa lukuisia fysiologisia ongelmia sekä jopa sairauksien kaltaisia oireita. Fysiologisilla reaktioilla tarkoitetaan hevosen kehossa tapahtuvia muutoksia pelkoreaktion aikana; sydämen lyöntitiheyden nousua sekä stressihormonien eritystä kehossa. Tämän tarkoituksena on mahdollistaa hevosen selviytyminen uhkaavasta tilanteesta. Eläimet reagoivat pelkoon eri tavoin tilanteesta riippuen, saaliseläimenä hevonen useimmiten pyrkii valitsemaan pakenemisen. Joskus se voi myös jähmettyä paikoilleen tai äärimmäisenä keinona valita puolustautumisen, mikäli se kokee kaikki muut keinot hyödyttömiksi. Erilaisia pelkoreaktioita tai pelkoreaktio johdannaisia hevosella voivat olla mm. suun aukominen, hännän viuhtominen, ryntääminen, pään heiluttelu tai vastustelu (pukittelu, pystyynhyppiminen) ja vetopaniikki.

Jokainen meistä tietää, miten pitkittynyt stressi vaikuttaa elimistöömme. Samoin tavoin myös hevosen hyvinvointi kärsii, mikäli se on stressaantunut pitkiä aikoja. Tämä voi näkyä paitsi erilaisina käytös muutoksina sekä ongelmina, myös fyysisinä oireina. Pahimmillaan hevonen voi olla masentunut tai joutua opitun avuttomuuden tilaan. Pitkittynyt stressi voi myös oireilla erilaisina streotyyppisinä käytöksinä kuten imppaamisena tai kutomisena. Vielä joskus kuulee puhuttavan vanhoista uskomuksista, joiden mukaan hevosen sukupuoli tai rotu vaikuttaisivat sen reaktiivisuuteen tai herkkyyteen, tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että edellä mainittuja enemmän vaikutusta on hevosen elinympäristöllä.

Kipu aktivoi aina niin sanotun pelkojärjestelmän, jolloin kivun tunne aiheuttaa pelkoa hevosessa. Toisaalta tarpeeksi voimakas pelko voi peittää kivun; hevosen aivot tuottavat tilanteessa opioidea. Aina ei ole helppoa huomata mistä käytös johtuu, opitusta pelosta vai kivusta? Siksi olisikin tärkeää oppia tarkkailemaan omaa hevostaan ja huomata pienetkin muutokset sen käyttäytymisessä. Pelokas hevonen on aina arvaamaton ja tämä seikka täytyy aina ottaa ehdottomasti huomioon sen käsittelyssä.

Pelko lisää pelkoa

Kuten tiedämme omasta kokemuksesta, pelkoa ei voi hallita eikä estää. Vaikka pelon kohde tuntuisi toisesta kuinka järjettömältä tahansa, on kokemus pelosta pelkäävälle henkilölle hyvinkin todellinen. Hevonenkin kokee pelon hyvin todellisena, riippumatta siitä onko pelon kohde realistinen uhka tai ei. Pelkäämisestä rankaiseminen on todella huono vaihtoehto, vai miltä sinusta tuntuisi, jos joutusit pelottavaan tilanteeseen ja vieressäsi joku karjuisi sinulle, kuinka tyhmä olet? Pelolla saadaan aikaan vain lisää pelkoa. Hevonen ei voi esittää pelkäävänsä vain ärsyttääkseen meitä tai pelleilläkseen. Se voi oppia, että tietyt käytökset johtavat tiettyihin lopputuloksiin, mutta tahalliseen säikkymiseen se ei kykene.

Käyttämillämme käsittely- ja koulutusmetodoilla on hevosen hyvinvoinnin kannalta valtava merkitys. Hevosten kanssa yleisin  käytetty koulutusmetodi on negatiivinen vahvistaminen, mikä tarkoittaa sitä, että hevonen tekee asioita, jotta sen mielestä epämiellyttävä ärsyke loppuisi. Esimerkiksi pohkeilla puristetaan niin kauan kunnes hevonen liikkuu ja palkkioksi liikkumisesta paine hellitetään. Toinen vielä valitettavan yleinen koulutusmetodi on positiivinen rankaisu, jossa pyritään vähentämään käytöksen esiintymistä, eli käytöksen seurauksista tehdään hevoselle epämukavat. Tähän metodiin liittyy paljon eettisiä- sekä terveydellisiä riskejä, eikä sitä voida pitää hevosen asianmukaisena koulutuskeinona. Pelolla ja säikyttelyllä kouluttaminen ei ole hevoselle missään tapauksessa oikein.

Sen sijaan tekemällä asioista hevoselle mukavia ja kannattavia lisäämme myös omaa turvallisuuttamme toimia hevosen kanssa. Jos ihmisen kanssa toimimiseen liittyy positiivinen sekä rauhallinen mielikuva sekä tunnetila, on tilanne mieluisa kaikille osapuolille. Positiivisessa vahvistamisessa hevoselle lisätään jotain kivaa, kuten mahdollisuus ruokaan. Kun hevonen toimii toivotulla tavalla, se palkitaan käytöksestä, jolloin hevonen pyrkii käyttäytymään toivomalla tavalla jatkossakin. Palkitsemiseen pohjaava koulutus lisää merkittävästi hevosen hyvinvointia.