Tykkään
seurata erilaisten valmentajien valmennuksia, mutta täytyy kyllä
sanoa, että valmennuksien seuraamisesta menee maku täysin, jos valmentajan vastaus kaikkeen on luokkaa "potkaise, vedä, käske, käytä raippaa", ja tuntuu että ratsastuksen ainoa tavoite kyykyttää hevosta. Olen ehkä vielä kovin
sinisilmäinen ihminen, kun joka kerta tuollaisesta tilanteesta
kuullessani tai sellaisen nähdessäni toivon, että ratsastaja
kieltäytyisi tottelemasta. Kuitenkin kynnys
puuttua ja sanoa ”ei, nyt riittää”, on korkea niin
ratsastajille kuin sivusta seuraajillekin.
Mikä meihin
fiksuihin ihmisiin sitten menee ratsastaessa? Minne katoaa
kriittisyys neuvoihin ja oma ajattelu? Tottakai poikkeuksiakin on,
koko ajan enemmissä määrin, mutta miksi niin usean on yhä vaikeaa
sanoa valmentajalle ei, en aio tehdä niin? Kuitenkin nykyään on
paljon eettisesti toimivia (ja tieteellisesti todistettuja)
koulutusmenetelmiä, menetelmiä jotka kestävät päivänvalon ja
lähemmänkin tarkastelun.
Hevosten kohtelua
ohjaa eläinsuojelulaki sekä -asetus, sitten on kilpailusääntöjä
ja lajikohtaisia sääntöjä. Eläinsuojelulaissa sanotaan
mm.tarpeettoman kivun ja tuskan tuottamisen eläimelle olevan
kiellettyä, eläintä ei saa tarpeettomasti pelotella tai
kiihdyttää, eläintä ei saa vahingoittaa tai kohdella
väkivaltaisesti, kiellettyä on myös eläimen potkiminen sekä
lyöminen kuritus-,koulutus- tai muussa sellaisessa tarkoituksessa
eläintä vahingoittavalla välineellä.
Hyviä sääntöjä
ja ohjeita on paljon, vaikka niiden noudattaminen onkin toisinaan kyseenalaista. Kenen vastuulla on huolehtia siitä, että hevosia
kohdeltaisiin niiden mukaan? Ensisijaisesti jokainen on vastuussa
tietysti omasta käyttäytymisestään ja toiminnastaan hevosten
kanssa, niin ratsailla kuin maastakäsinkin. Ennen kaikkea hevosesta
vastuussa on aina hevosen omistaja. On omistajan oikeus sekä
velvollisuus puuttua tilanteeseen ja sanoa milloin riittää. Vastuun
ulkoistaminen valmentajalle on helppoa, selitteleminen on helppoa,
vastuun ottaminen ja tekojen kohtaaminen ei.
Hyvä valmentaja ei käske käyttämään voimaa pakottamaan hevosta, ei
pelottele tai käytä muuten kyseenalaisia keinoja. Hyvä valmentaja
tarkkailee hevosta, ratsastajaa sekä tilannetta, pystyy
perustelemaan ohjeensa (muutenkin kuin kertomalla kuinka hevonen taas näyttää keskisormea), muuttaa tarvittaessa lähestymistapaansa
eikä suutu, kun häneltä kysytään miksi. Hyvä valmentaja on
valmis keskustelemaan asioista.
Se että
valmentaja käskee potkimaan, riuhtomaan tai käyttämään
esimerkiksi raippaa rankaisu mielessä ei oikeuta tekoja tai tee
niistä hyväksyttäviä koulutusmetodeja. ”Koska valmentaja
käski”, selitys ei ole kovinkaan toimiva, sillä voi tietysti
saada itselleen paremmat yöunet, mutta faktoja se ei muuta.
Hevonen
oppii aina, halusimme me tai emme, opetimme me tai emme. Kun siis
ratsastat mieti, mitä hevonen oppii nyt? Onko hevosen mielentila
kyseiseen tilanteeseen sopiva? Kokeeko hevonen tekemisen
miellyttäväksi, haluaako se jatkossakin tehdä tätä? Miten tämä
vaikuttaa tulevaisuudessa?
Hevonen ei osaa
kettuilla, kostaa tai kiusata, jos hevonen kykenisi sen tason
aivotoimintaan, se ei kantaisi meitä selässään ja ottaisi vastaan
sitä kohtelua, mitä ne toisinaan osakseen saavat. Kouluttaminen vie
aikaa ja vaatii työtä. Aina ei kannata tehdä niin kuin ne kuuluisat
kaikki muut tai mennä sieltä, mistä aita on matalin (ja tie nopein ruseteille), vaan pysähtyä miettimään, tuntuuko jokin asia
sinusta oikealta ja onko se hyväksi hevosta kohtaan. Kaivoonkaan ei välttämättä kannata hypätä, vaikka joku käskisikin tai hyppäisi edeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti