Oliko ennen kaikki paremmin?

Innostuksen kirjoittamiseen sain selailtuani facebookin keskustelua siitä, miten nykyinen koulutus ”trendi” eli palkitseminen aiheuttaa sen, että koirat käyttäytyvät kuin villieläimet. Ennen ei ongelmia ollut, kun koiraa vielä sai kouluttaa niin kuin koiraa. Onko vika koulutusmetodeissa vai jossain ihan muussa?

Itsekin ongelmakoirakouluttajana saan entistä enemmän avun pyyntöjä koiranomistajilta, jotka haluavat ja tarvitsevat apua koiransa haastavan käytöksen kanssa. Toisin kuin ehkä keskustelussa mukana olleet ihmiset, minä toisaalta näen tämän hyvinkin positiivisena asiana. Ihmisillä on selkeästi entistä enemmän halua ymmärtää koiriaan sekä oppia kouluttamaan ja auttamaan niitä. Hyvä te!

Siihen onko koirilla nykypäivänä entistä enemmän käytösongelmia, en osaa antaa absoluuttista vastausta. Onkohan aiheesta tehty tutkimuksia? Saa vinkata! Muuttuva yhteiskunta, ihmisten muuttuvat asenteet eläimiä kohtaan, kasvatus sekä jalostus ja toisaalta koirien entistä suurempi rooli koti- ja harrastekoirina, ovat varmasti kaikki osaltaan vaikuttammassa siihen, millaisia käytöksiä koirilla esiintyy. Toisaalta tänä päivänä uskalletaan myös tuoda asioita enemmän julki, eikä jäädä painimaan ohitusongelmien, pelkojen tai ylikierroksilla käymisen kanssa yksin. Uskalletaan kysyä apua ja sanoa, etten tiedä mitä tehdä. Ja se jos mikä vaatii rohkeutta.

Se että koirien annetaan oppia oppimaan, oivaltaa asioita tai vaikuttaa omaan käsittelyynsä ei mielestäni aiheutet"ongelma" koiria. Se millä aiheutetaan ”ongelma” koiria on epäjohdonmukainen käsittely, rankaisut ja rajattomuus. Palkitseminen itsessään ei tee koirista purijoita; se että koiraa motivoidaan ohjautumaan toivottuihin käytöksiin ei merkitse sitä, että koira saisi tehdä mitä tahansa. Tähän kohtaan tulee iso ei. Niin lasten kuin eläintenkin koulutuksessa rajat ovat rakkautta. Kun koira tietää, miten sen toivotaan käyttäytyvän, se pitää mielellään opituista käytöksistä kiinni, lajina koirat rakastavat rutiineja. Se miten ne rajat koulutetaan on iso merkitys. Tekeekö koira käytöksiä siksi, että se pelkää tai välttää rankaisua vai siksi, että mielestämme oikein toiminen on sille super kannattavaa?

Tuntuu, että asiassa kuin asiassa mennään tänä päivänä ääripäästä toiseen. Ei tarvitse rankaista tai säikäyttää koiraa, opettaakseen sillle Ei-sanalle merkityksen tai esimerkiksi luopumiskäytöksen. Toisaalta myöskään keskeytyskäytöksiä ei tulisi myöskään pelätä. Tottakai koiran elämässä tulee tilanteita, jolloin joudumme pyytämään sitä lopettamaan, joko sen oman tai muiden turvallisuuden tai tilanteen vuoksi. Mutta keskeytysvihjeeseen ei koskaan yhdistetä fyysistä tai henkistä pakotetta. Meistä pieneltä tuntuva hetki, jolloin koiraa rangaistaan voi olla mitätön, mutta koiralle se voi aiheuttaa paljonkin ahdistusta, kipua ja ongelmia tulevaisuudessa. Pakote perustuu aina pelon aiheuttamiseen, vaikka kyse olisi siitä kuuluisasta viidestä sekunnista.

Se mitä kouluttajana haluaisin nähdä entistä enemmän, olisi ihmisten halu paneutua koirien sielun elämään. Mikä ja minkälainen koira on eläimenä, miten se oppii, mitkä asiat vaikuttavat sen käytökseen, oppia tulkitsemaan sen elekieltä ja ymmärtämään toimintamme seurauksia. Nykymaailman trendi ”pikaruokamaailma” ei toimi koirien kanssa. Koulutus vie aikaa ja vaatii työtä. Koira oppii koko ajan koulutimme me sitä tai emme.

Se että syytetään koirien inhimmillistämisestä tai paapomisesta ei poista sitä faktaa, että koirat ovat ajattelevia ja tuntevia eläimiä, siinä missä ihminenkin. Ne pelkäävät, iloitsevat, ajattelavat ja välittävät. Inhimmillistämistä on se, että kuvitellaan koiran itse tietävän, miten ihmisten maailmassa tulisi elää; että se ymmärtäisiä meidän maailman lait ja normit. Yhteiskuntamme on vaatimuksineen monilta osin hyvin vastakkainen koiran lajityypillisyyden kanssa. Siksi meidän tehtävämme on kouluttaa koiralle halutut ja toivotut käytökset niin, että sen on mahdollisimman helppoa, kannattavaa ja turvallista elää ihmisten yhteiskunnassa.

Asenne ratkaisee!

Asenne eli johonkin sosiaalisesti merkitykselliseen kohteeseen liittyvä myönteinen tai kielteinen suhtautumistapa, on läsnä elämässä koko ajan. Muodostamme asenteita jatkuvasti ja ne muokkautuvat aina uusien tunnekokemuksien myötä. Asenteilla on suora yhteys motivaatioon; kuinka hyvänä tai huonona koen asian, kannattaako yrittää? Näin on myös hevosilla. Asenteet määrittelevät joka päiväisen elämämme mielekkyyttä sekä merkityksellisyyttä ja siksi niihin kannattaa panostaa.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, minkälaisia asenteita sinulla on arkipäiväsi toimia kohtaan? Miten suhtaudut heräämiseen, töihin lähtemiseen, työpäivään, vapaa-ajan harrastuksiin, ruuan laittoon, siivoamiseen ja niin edelleen? Moniko päiväsi asioista on mielestäsi negatiivisia, entäpä positiivisia? Oletko kokeillut tehdä vastaavaa hevosesi elämästä? Miten se suhtautuu ruokintaan, ulkoiluun, varustukseen, ratsastukseen, loimitukseen, pesemiseen? Mitä enemmän hevosesi päivässä on plussalle jääviä asioita, sen parempi sen asenne asioita kohtaan on. Tiedämme sen itsekin; jos päivä on pääsääntöisesti täynnä positiivisia asioita, ei muutama negatiivinen asia aiheuta niin suurta mielipahaa. Sama pätee hevosiin, mitä enemmän ne kokevat päivänsä aikana positiivisia asioita, sen paremmin ne myös kestävät ne muutamat negatiivisemmat asiat.

Onneksi asenteet ovat muokkautuvia ja niitä voidaan myös tietoisesti lähteä muuttamaan. Mieti asia johon hevosesi suhtautuu negatiivisesti, mieti miten asiasta voisi tehdä hevoselle positiivisemman ja toteuta suunnitelma. Puhutaan siis tunnetilojen muokkaamisesta; muutetaan ennen hapanta ilmettä aiheuttanut asia mukavaksi, hevosen kannalta kannattavaksi. Vaikka ajattelisimme, ettei kiukuttelu satuloinnissa tai pyöriminen selkäännousussa haittaa, niin tunnetilojen yhdistymiseen ja yleistymiseen liittyy paljon riskejä, joita emme aina ota huomioon.

Nimittäin, jos hevonen kokee jonkin asian epämukavaksi, tunnetila voi yhdistyä mukaan tilanteeseen ja aiheuttaa sen, että jatkossa kyseinen asia saa hevosen valmiustilan nousemaan. Jos varusteisiin yhdistynyt negatiivinen tunnetila on stressitason kohoamisen sekä jännittymisen taustalla, voi rentouden löytäminen ratsain olla miltei mahdoton tehtävä. Otetaan esimerkiksi melko yleinen arkipäivän ongelma, satulointi.

Hevosta satuloidaan ja se reagoi tähän negatiivisesti, eli se ei pidä satuloimisesta syystä jostakin. Oletetaan ettei selkään nouseminenkaan olisi hevoselle maailman paras juttu, joten parhaassa tapauksessa ennen kuin päästään edes aloittamaan ratsastus, hevosella on pohjalla jo kaksi negatiivista asiaa, jotka saavat sen stressitasot nousemaan. Hevonen voi tuntua siltä, että se käy niin sanotusti kierroksilla; se reagoi helposti ärsykkeisiin ja sillä voi esiintyä erilaisia konflikti käytöksiä, suun aukomista, pukittelua, ryntäämistä jne. Näiden lisäksi voi ilmentyä myös muita ratsastuksellisia ongelmia esimerkiksi apuihin vastaamisessa. Mitään näkyvää syytä hevosen käytökselle ei itse tilanteesta löydy, minkä takia hevosen käytös tuntuu älyttömältä pelleilyltä.

Näkyvät muutokset hevosen käyttäytymisessä voivat ilmentyä vasta pidemmän ajan jälkeen siitä tilanteesta, joka hevosen valmiustilaa nostatti. Suomennetaan vielä vähän; jos hevonen ei pidä satuloinnista, sen tuoma stressi voi ilmentyä käytösmuutoksina, vaikka puolen tunnin päästä eli juuri ratsastuksen aikana. Tällöin hevosen käytöksen muokkaaminen ratsastuksessa ei auta, sillä hevosen käytöstä muokkaa vain todellisen syyn korjaaminen, siis asenteen muokkaaminen satuloimista kohtaan. Jos hevonen onnistutaan siedättämään satulointiin uudestaan niin, että sen tunnetila on rento ja rauhallinen, voi hevosen ratsastettavuus parantua yllättävänkin paljon ja nämä satuloinnista aiheutuneet ongelmat helpottaa.

Asenteet muokkautuvat myös toisinpäin. Se miten helposti päivittäiset toimet sujuvat, vaikuttavat asenteeseemme hevosta kohtaan. Onko hevosen kanssa toimiminen hauskaa ja kannattavaa meille, vai aiheuttaako se enemmänkin unettomia öitä ja tuskan hikeä? Asenteemme ohjaavat ajatuksiamme ja kaikki tämä vaikuttaa hevosen käsittelyyn enemmän kuin uskommekaan. Rento ja rauhallinen ihminen pystyy ymmärtämään hevostaan enemmän, käyttäytyy selkeästi sekä ennakoitavasti. Jännittynyt ihminen käyttäytyy nopeasti, ennakoimattomasti sekä käytös muuttuu helposti hyökkääväksi. Asenteiden muokkaamisella voidaan saada paljon hyvää aikaan, hevosessa ja sekä ihmisessä.

Kuusi kuukautta ja neljä päivää

Kuusi kuukautta ja neljä päivää on aika joka on kulunut onnettomuudestani, putoamisestani tai miksi sitä ikinä haluaakin kutsua. Työskentelin ensimmäistä kokonaista viikko Englannissa ratsastajana, kunnes työviikko sai niin sanotusti ei niin kivan päätöksen.

Olin jo pitkään haaveillut pääsevani ulkomaille työskentelemään ratsastajana, joten voitte kuvitella miten innoissani tästä tilaisuudesta olin. Tallissa oli kaikkinensa 12 hevosta, joista 6 oli ”omiani”, joiden ratsuttaminen oli vastuullani. Pääasiassa hevoset olivat joko nuoria, myynnissä – tai molempia. Olin aiemmin käynyt tallilla muutaman päivän työhaastattelussa ja näin ollen paikan ollessa jo tuttu, alkoikin heti ensimmäisinä päivinä oman asunnon sekä auton etsiminen.

Elämän rakentaminen Englantiin tuntui niin ihanalta, jännittävältä ja vapauttavalta. Suurin osa asioista oli ehkä vähän liiankin hyvin; kivoja hevosia, kilpailusuunnitelmia, hyvät puitteet ja 5 päivän työviikot (tähän kaikki hevosalalla työskentelevät voivat varmasti samaistua haha).

20.lokakuuta oli perjantai päivä. Meillä oli kiireinen päivä, kun veimme osan nuorista oreistamme läheiselle maneesille totuttelemaan vieraaseen paikkaan tulevan viikon kilpailuja silmällä pitäen. Tästä syystä ehdin kotiin tultuamme ratsastamaan vain yhden hevosen ennen viikonloppua. Huonoa tuuria, sattumaa tai mitä ikinä, valitsin nuorimman tammani, joka oli vasta sisäänratsastuksessa. Olin ensimmäinen ihminen, joka kyseisen tamman selässä kävi ja meidän yhteistyö oli lähtenyt oikein mallikkaasti käyntiin. Edellisenä päivänä olimme ensimmäistä kertaa ravanneet maneesissa ilman avustajaa ja kaikki meni paremmin kuin hyvin. Olin aivan myyty tälle hevoselle, lupaava nuori hevonen, hyvästä suvusta ja mikä liike! Tämän ja toisen tammani piti olla ykkös kisattaviani seuraavalle kaudelle.

Tämäkin ratsastus alkoi hyvin, ravissa ja käynnissä kaikki sujui hyvin. Hevonen oli rento ja tyytyväisen oloinen. Olin lopettelemassa ratsastustani, kun pomoni halusi minun kokeilevan laukkaamista. Kerroin, että mielestäni se ei ole hyvä idea, ottaen huomioon, että hevonen on ravannut ratsastaja selässä vasta 3 kertaa, minkä lisäksi laukkaaminen liinassakin oli hevoselle edelleen haastavaa. En tiedä mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee hevosen selässä, mutta suostuttelun jälkeen suostuin kokeilemaan. Tiesin ettei kokeilu tule menemään hyvin ja olinkin oikeassa. Muutaman laukka askeleen jälkeen hevonen selkeästi säikähti minua kyydissä ja heitti minut alas. Pomoni halusi yrittää uudestaan, enkä uskaltanut kieltäytyä. Hevonen kävi jo valmiiksi aika kierroksilla ja pomoni joutui ajamaan sen laukkaan liinan päässä ja voitte varmaan arvata kuinka kävi. Hevonen heitti minut valtavalla pukilla alas, josta lensin suoraan selälleni maneesin pohjaan. Ensimmäinen asia, jonka muistan on, että makasin maneesin pohjalla ja ajattelin, että nyt sattui.

Ensimmäisenä tunsin kipua selässäni ja linkutinkin hakemaan särkylääkettä huoneeseeni, jonka jälkeen palasin vielä töihin. Illan aikana vointini huononi, aloin tuntemaan kipua polvessani, selän kipu paheni, mutta kun päänsärkyni paheni ja aloin voimaan pahoin minut vietiin käymään päivystyksessä. Koska en ollut vielä ehtinyt rekistöröityä Britannian asukkaaksi, oli hoitoon pääseminen melkoisen haastavaa. Sain särkylääkkeitä ja ohjeet levätä muutaman päivän. Kipuja alkoi viikonlopun aikana ilmaantua uusiin paikkoihin ja vanhat säryt pahenivat niin, etten saanut nukuttua. En tuntenut ollenkaan nälkää enkä janoa, joten seuraavien päivien ruokailut olivat pohjattoman huonolla mallilla. Maanantai iltana jouduin lähtemään uudestaan päivystykseen, jossa minulle annettiin vähän turhan vahvoja lääkkeitä, joiden takia vatsani alkoi oireilemaan. Tiistai iltana lensin Suomeen tutkimuksiin ja saamaan hoitoa. Keskiviikon vietinkin päivystyksessä tipassa nesteytyksessä sekä lääkittävänä.

Alkuun sain kuukauden sairaslomaa: polveni nivelsiteet olivat vaurioituneet, kylkiluissa oli murtumia (onneksi eivät olleet menneet poikki), lannerankani oli vääntynyt väärään asentoon ja päävammani oireili. Kylkiluut ja polvi paranivat levolla sekä jumppaamisella. Marraskuun aikana minulle alkoi ilmentyä päävamman seurauksena pahoja päänsärky kohtauksia, kasvojen puutumista, huimaamista sekä pahoinvointia. Näiden oireiden takia tai ansiosta, pääsin vihdoin neurologian osastolle tutkittavaksi, sekä pään magneettikuviin. Lisäksi tippumisista asti minua olivat vaivanneet väsymys, nukahtelu, heikko muisti, nälän ja janon tunteen puuttuminen,oikean käden tärinä ja matkapahoinvointi näin muunmuassa. Jouduin opettelemaan elämän ihan uudella tavalla, kun tavallisissa päivittäisissä askareissa tarvitsikin apua, joka päivä sattui enemmän tai vähemmän johonkin, kunto ja kestävyys olivat heikkoja. Ensimmäistä kertaa ikinä jouduin miettimään vaihtoehtoisia työ vaihtoehtoja, mikäli en kuntoutuisi. Sairasloma venyi ja venyi. Osa oireista on helpottanut tai jopa kadonnut kokonaan. Osa vaivaa vielä edelleen, osan kanssa joudun ehkä elämään lopun elämääni.

Olen edelleen sairaslomalla, alustavasti neurologin kanssa sovittuun kesäkuuhun asti. Tarkoituksena olisi päästä palaamaan työelämään pikkuhiljaa, lopullisena tavoitteena on tietenkin tulevaisuudessa päästä taas ulkomaille ratsastamaan.. Olen toki tänä aikana tehnyt koira- sekä hevoshommia oman jaksamisen ja kunnon mukaan mielenvirkistykseksi. Ratsastamaan olen päässyt vähitellen enemmän, mikä on ollut suuri apu henkisessä kuntoutumisessa ja jaksamisessa. Lannerangan virheasento aiheuttaa sen, että koko kehoni on koko ajan vinossa, minkä takia esimerkiksi ratsastaminen on melko haasteellista vielä, lisäksi selkä kipuni eivät ole vielä täysin loppuneet.

Tiedän että olen ollut onnekas, voisin kärsiä paljon pahemmista kivuista sekä oireista, tai olla vammautunut lopullisesti. Lääkäreiden mukaan saan olla tyytyväinen, kun kävelen ja puhun edelleen, sillä ainekset vammojen perusteella olisi ollut siihen pahimpaankin vaihtoehtoon.

Ehdottoman onnellinen olen siitä, että minulla oli kypärä päässä, tällä kertaa se nimittäin pelasti henkeni. Onnettomuuden jälkeen kypärä on pysynyt melko visusti päässä ja tulee pysymään myös jatkossa. Pelkkä kypärä ei tietenkään riitä onnettumuuksien ja vammautumisien ehkäisemiseen, lisäksi tarvitaan turvallisia tapoja toimia hevosten kanssa, kykyä kouluttaa hevosista rentoja ja luottavaisia sekä rohkeutta sanoa ei, kun jokin asia ei omasta mielestä ole hyvä idea.

Pysty- ja vaakasuuntainen tasapaino

Tasapaino ratsastaessa on edelletys paitsi laadukkaalle liikkumiselle myös tärkeä osa hevosen terveyttä. Tasapainon voi jakaa kahteen kategoriaan; pysty- sekä vaakasuuntaiseen. Hevonen joko liikkuu tasapainossa tai sitten ei – hevonen ei voi olla melkein tasapainossa.

Pystysuuntainen tasapaino on ensimmäinen asia nuorelle hevoselle, sen puuttellisuus aiheuttaa hevoselle tunteen kaatumisesta, mikä aiheuttaa hevosessa jännittymistä. Pystysuuntainen tasapaino tarkoittaa sitä, että hevosella on yhtä paljon painoa molemmilla etujaloillaan. Hevoset joilla on puutteellinen tasapaino, nojaavat ratsastaessa jommalle kummalle puolelle enemmän. Mikäli hevonen nojaa vasemmalle (ratsastajalle helpoin tapa havainnoida painoa on kiinnittää huomiota tuntuman tasaisuuteen), on hevosella enemmän painoa vasemmalla etujalallaan. Tällöin hevonen työntää oikeasta takajalastaan painoa vasemmalle etujalalle, jolloin se liikkuu vinossa ja painaen vasemmalle. Tärkein osa pystysuuntaista tasapainoa on tuntuma. Mitä paremmin hevonen liikkuu tasaisesti molemmilla ohjilla, sen paremmin se kykenee säilyttämään tasapainonsa molemmilla etujaloilla.

Tasapainoa voi parantaa monilla erilaisilla harjoituksilla niin ratsain kuin maastakäsinkin. Tuntuman harjoittelu on varmasti paikallaan, tarkoituksena on siis opettaa hevonen kulkemaan tasaisesti molemmalla ohjalla, jolloin tuntuma on mahdollisimman samanlainen oikealla sekä vasemmalla. Erilaiset väistöt auttavat myös parantamaan tasapainoa, esimerkiksi väistämällä takaosaa uran sisäpuolelle, jolloin ulkotakajalka siirtyy kehon alle kannattelemaan painoa, eikä työntämään sitä sisäetujalalle. Kun hevosen paino on tasaisesti molemmilla etujaloilla, se voi käyttää selkäänsä vapaammin työskentelyyn.

Vaakasuuntainen tasapaino on hevoselle haastavampi tasapainon muoto. Tällä tasapainolla tarkoitetaan nimensä mukaisesti hevosen tasapainoa vaakasuunnassa eli siis etuosa – takaosa suuntaisesti. Mikäli hevosen vaakasuuntainen tasapaino on puuttellinen hevonen liikkuu epätasapainossa, jolloin painoa on liikaa etujaloilla; tällöin paino ei jakaudu tasaisesti etu- sekä takajaloille ja tämän seurauksena hevonen askeltaa lyhyellä askeleella. Epätasapaino aiheuttaa hevosen liikkeessä sen, että etujalka pysyy kehon alla pidempään kuin se on hevosen kehon edessä, lisäksi etujalka laskeutuu maahan ennen kuin se on korrektisti ojennettu eteen; kavio ei laskeudu korrektisti vaan varvas edellä.

Toisin kuin yleisesti ehkä vielä luullaan, pään asennolla ei suoranaisesti voida vaikuttaa hevosen vaakasuuntaiseen tasapainoon kehittävästi. Tehokkain keino parantaa ja kehittää hevosen tasapainoa on nimittäin opettaa se kohottamaan rintakehäänsä eli siirtämään painoaan takajaloille. Useasti kun hevosen painoa yritetään siirtää takajaloille, keskitytään liikaa nimenomaan takajalkoihin. Rintakehää nostamalla hevonen kykenee kuitenkin helpommin ja luonnollisemmin ”kippaamaan” painoaan enemmän takaosalle. Rintakehän kohottamisen tuoma asento mahdollistaa sen, että hevonen voi astua takajaloillaan mahdollisimman lähelle etujalkoja.

Vaakasuuntainen tasapaino on tärkeä osa koko hevosen kehon oikeaoppisen työskentelyn onnistumisen kannalta. Mitä enemmän painoa hevosella on etujaloillaan, sitä notkommalla selällä hevonen liikkuu, koska sen vatsalinja jää liian pitkäksi. Pitkän vatsalinjan seurauksena hevosen lantio suoristuu jäykemmäksi ja takajalat jäävät liian kauas. Tällainen liikkumistapa aiheuttaa suurta rasitusta risti-suoliluunivelelle. Tyypillisimpiä muita vaurioita, jotka liittyvät samaan aihepiiriin ovat ylitaivuttamisessa rasittuvat nivelet ja nivelsiteet. Mikäli hevonen liikkuu huonossa tasapainossa, liian pyöreässä&matalassa muodossa tai ylitaivutettuna, joutuu hevonen asennon aiheuttaman paineen takia laskemaan etujalkojaan maahan nopeammin kuin tasapainossa liikkuva hevonen. Tämän seurauksena hevoselle voi aiheutua muunmuassa sädeluun ontumaa.

Onneksi tätäkin tasapainon puolta voi harjoittaa melko yksinkertaisilla harjoituksilla. Esimerkiksi ratsastamalla hevosta laajalla ympyrällä ilman, että hevonen taipuu kumpaankaan suuntaan. Eli ratsastetaan suoralla hevosella ympyrä linjaa; tarkoituksena olisi, että hevosen paino jakautuisi molemmille etujaloille (pystysuuntainen tasapaino) ja tämä mahdollistaa hevosen painon siirtymisen takajaloille (vaakasuuntainen tasapaino). Harjoituksen onnistuminen kuitenkin edellyttää hevosen kykyä nostaa rintakehäänsä ja tukea itseään keskivartalosta sekä riittävän pitkällä kaulalla liikkuminen. Kun hevonen alkaa liikkumaan ympyrän suuntaisesti, se liikkuu samalla sivusuuntaisessa venytyksessä (sisä etu- sekä takajalka astuvat lähelle toisiaan). Mitä pienemmäksi ympyrä kuviota muutetaan, sitä enemmän hevonen joutuu sivusuuntaisesti itseään venyttämään, jolloin vatsalinja lyhenee koko ajan enemmän, tämä johtaa selän jouston paranemiseen ja painon siirtämiseen etujaloilta takajaloille.

Erilaisten ratsain ja maastakäsin tehtävien harjoitusten myötä tasapainoa voidaan kehittää ja parantaa. Tasapaino elää ja muuttuu koko ajan ja siksi näiden asioiden huomioiminen ratsastaessa on tärkeää. Jotta hevonen pysyisi terveenä ja kykenisi liikkumaan ilman kipua on sillä oikeus saada liikkua sille mahdollisimman hyvässä asennossa.

Kuvassa Laura Lapatto & Nikita V

Mitä eroa huomaat näiden kahden hevosen asennoissa ennen

tasapainon parantumista ja sen jälkeen?