Asennolla on väliä

Viime tekstissä käsiteltiin Rollkuria sekä LDR:ää käsitteinä, nyt paneudumme siihen, mitä tämä asento hevosessa aiheuttaa ja miksi se on niin haitallinen.

Aloitetaan pohtimalla millainen eläin hevonen fyysisesti on ja miten sen rakenne on rakentunut. Hevosta ei ole rakennettu kantamaan painoa selässään, joten ratsastajan ja satulan paino on hevoselle täysin luonnoton asia. Ihminen on käyttänyt tuhansia vuosia hevosta apunaan, mutta silti jokainen varsa täytyy opettaa kantamaan painoa selässään. Koska hevosen fysiikka ei ole rakentunut painon kantamiseen, on ratsastajan tehtävä kehittää hevosta niin, ettei ratsastus aiheuta hevoselle terveys- tai hyvinvointiongelmia.

Hevosen rakenne

Tavallisesti hevosella on 7 kaulanikamaa (ylin atlasnikama eli kannattajanikama, toinen on kiertonikama), 18 rintanikamaa (joista selkäranka koostuu), 18 kylkiluuta (8 ensimmäistä on ns.varsinaisia kylkiluita ja taaimmaiset 10 ns.valekylkiluita), 6 lannenikamaa, 5 ristinikamaa (ristiluu) ja 15-18 häntänikamaa. Kokonaisuudessaan hevosen luuranko koostuu yli 200 luusta.

Luiden lisäksi hevoselta löytyy tietysti mm.lihaksia, nivelsiteitä, jänteitä ja niveliä.

Hevosilla on niin sanotut pitkät selkälihakset, jotka kulkevat selkärangan vierellä molemmin puolin, aina kaulanikamasta lantioon asti. Nämä lihakset ovat hevosen vahvimmat liikelihakset, jotka vievät liikettä eteenpäin. Mikäli selkälihaksisto joutuu kannattelemaan painoa, selkälihakset eivät pääse toteuttamaan tehtäväänsä.

Selkälihaksien tehtävänä on lisäksi mm. stabilisoida hevosen runkoa. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä kovempaa tai isommin hevonen liikkuu, sitä jäykempi selkä hevosella on; ainoastaan rauhallisesti liikkuva hevonen voi rentouttaa selkänsä. Pitkien selkälihasten lisäksi hevosen selkälihakset koostuvat monista pienemmistä lihaksista, jotka kiinnittyvät vinosti takaa eteenpäin, toiset edestä taaksepäin.

Helpoin vertauskuva hevosen rakenteelle on silta; etu- ja takajalat ovat sillan pilarit. Selkälihasten kannattamisen avainasemassa ovat kaulan lihakset. Hevosen kaularanka on S-kirjaimen muotoinen ja toisin kuin yleisesti luullaan, se ei kulje kaulan ylälinjaa pitkin. Kaularanka kiinnittyy hevosen niskan yläreunassa kalloon, mutta tämän jälkeen putoaa jyrkästi ja sään edessä ranka kulkee jo melko alhaalla rinnassa. Tämä on tärkeä tieto, jotta ymmärtäisimme miten selän kannattelu tapahtuu. Kaularangan S-muoto mahdollistaa tilan hevosen lihasjärjestelmälle sään edessä, kun hevonen liikkuu eteen-alas venytyksessä, S-kaari avautuu ja kaula pääsee pidentymään oikealla tavalla. Päinvastoin S-mutka taas saadaan syvenemään, mikäli hevosta ratsastetaan liian syvässä muodossa tai pää liian ylhäällä.

Hevosen ylälinja on sen selän kantava voima, jos ylälinja jännittyy tai jäykistyy, se vaikuttaa koko hevoseen. Oikeaoppinen niin kutsuttu eteen-alas venytys tapahtuu siten, että hevosen turpa on sen olkapään korkeudella, nenä ohjautuen eteenpäin (luotiviivan edessä). Liian alas ja/tai syvälle viety ”venytys” vaikeuttaa hevosen selän toimintaa, jolloin paino valuu etujaloille eikä liike aja asiaansa. Kun venytys suuntautuu oikeasti eteen-alas eikä taakse-alas suunnassa, kaularanka pääsee oikenemaan ja lihasjärjestelmä sään edessä kehittymään. Mitä vahvemmaksi tämä lihasjärjestelmä kehittyy, sitä helpompi hevosen on jatkossa kannatella itseään sekä painoaan selässä säilyttäen liikkeidensä laadun.

Kuvasta näkee mitä tapahtuu kaulan S-kaarelle eri asennoissa.

Tavoite?

Ratsastuksen tärkein tavoite tulisi olla hevosen kehittäminen. Onnistuneen harjoittelun seurauksena hevosen tulisi liikkua paremmin, voida paremmin, elää terveempänä sekä tyytyväisempänä, ei päinvastoin. Joskus hevoset voivat jatkuvasti kärsiä esimerkiksi samoista terveys- tai käytösongelmista, olla haastavia ratsastaa tai vertyä hitaasti, näissä tapauksissa tulisi aina miettiä,

onko käytössä oleva harjoittelumuoto sopiva hevoselle.

Täytyy muistaa, ettei hevosella ole minkäänlaista käsitystä siiten, miten sen tulisi liikkua oikein ratsastajan kanssa. Asennot voivat toki tuntua siitä epämiellyttiviltä tai miellyttäviltä, mutta ratsastajan tehtävä on kouluttaa hevonen liikkumaan sille optimaalisessa sekä kehitystä tukevissa asennoissa.

Miksi asennolla on väliä?

Hevosen liikkeen tulisi eräiden määritelmien mukaan olla jäntevää, rentoa, joustavaa sekä aktiivista. Selän toiminnan tulisi olla aaltomaista liikettä läpi koko hevosen selän. Selkä ei saisi jäykistyä ylös, vaikka hevonen kantaakin selkäänsä. Liian pyöreänä liikkumisesta aiheutuu hevoselle niin fyysistä kuin henkistäkin epämukavuutta sekä kipua. Rollkur ja LDR asennossa liikkuva hevonen ei voi pyöristää selkäänsä, vaan sen selkä pomppii ylös-alas yhtenä pakettina; selän kyky joustaa katoaa.

Kun hevonen on liian lyhyt edestä, sillä on liikaa painoa etujaloilla. Hevosen paino jakautuu etuosalle 60% ja takaosalle 40%, mikä tekee hevosesta jo synnynnäisesti etupainoisen. Mikäli tätä etupainoisuutta lisätään vielä ratsastajan toimesta, liiallisella paineella edestä, hevonen joutuu muuttamaan asentoaan siten, että se liikkuu alalinja liian pitkänä ja selkä vastaavasti notkolla. Kun tämä tapahtuu, myös hevosen lantio suoristuu ja jäykistyy, jolloin hevosen takajalan askel jää liian kauas vartalosta. Tämä aiheuttaa suurta rasitusta mm. SI-nivelelle. Selän notko korreloi suoraan kaulan sekä pään asennon kanssa, mitä matalampana ja pyöreämpänä hevonen on, sitä isompi notko sen selkälinjaan muodostuu.

Selän ja jalkojen rasituksen lisäksi voimakkaasti kuolaimen takana liikkuva hevonen tuntee suurta painetta niskassaan, kyseinen paine vahingoittaa kaulan nivelsiteitä ja aiheuttaa hevoselle täten fyysisiä vammoja kaulan alueelle. Tämän lisäksi näin ratsastetuilla hevosilla voi monesti nähdä ulos pullistuneen sylkirauhasen, joka kaulan ja niskan ahtaan asennon takia joutuu virheelliseen asentoon.

Pullistunut sylkirauhanen

Rollkur/LDR asentoon liittyy lähes aina voimakas paine ohjasta, mikä aiheuttaa ongelmia hevosen alaleukaan. Rentoutuessaan hevosen alaleuka laskeutuu alas ja eteenpäin. Jatkuva, voimakas paine estää alaleuan rentouttamisen, jolloin leuka lukittautuu taakse. Vaikka helposti voisi kuvitella muuta, leuan jännittyminen vaikuttaa mm. kieleen, päähän sekä kaulan lihaksiin, eli koko hevosen liikkeen laatuun. Tämä perustuu siihen, että leuka on ensimmäinen osa hevosen kaularankaa, joten mikäli ratsastaja estää ensimmäisen osan rentoutumisen, estää hän koko hevosen rentoutumisen. Tästä pääsemme takaisin jo todettuun ongelmaan asennon kanssa: takajalat eivät veny hevosen vartalon alle, jolloin alalinja jää pitkäksi ja ylälinja lyhyeksi (selkä notkoksi).

Vuonna 2000 eläinlääkäri Horst Weiler suoritti tutkimuksen, jossa hän huomasi 80% hevosista, joita käytettiin este- tai kouluratsuina, kärsivät kaulan alueen vammoista. Näitä vammoja aiheuttavat mm. ylitaivuttaminen, matalassa&syvässä muodossa ratsastaminen, äärimmäinen rollkur asento, mutta myös kuolaimen takana liikkuminen. Ohjan paineella oli iso merkitys vammojen vakavuudessa sekä laajudessa, mitä isompi paine edessä, sitä suuremmat vammat hevosilta löydettiin. Mikä teki tutkimuksen tuloksesta erityisen mielenkiintoisen, mutta myös huolestuttavan, oli seikka, ettei vammautuneille hevosille oltu aiemmissa tutkimuksissa diagnosoitu minkäänlaisia vammoja. Ongelmallisiksi tämän kaltaiset vauriot tekee se, etteivät ne näy hevosessa meille helposti havaittavassa muodossa, kuten ontumisena tai kipu reaktiona koskettaessa. Sen sijaan tämän kaltaiset vammat ilmenevät yleensä pään heittelynä, haluttomuutena liikkua, jäykkyytenä, lihasten pitkänä vertymisenä ja ongelmakäytöksinä.

Hevosfysioterapeutti Amanda Andersonin mielestä matalana ja liian pyöreänä ratsastaminen on hevoselle jopa vaarallista, etenkin nuorille hevosille. Kyseisessä asennossa hevosen niskan nivelsiteet ylivenyvät nopeasti (jopa alle minuutissa!), jolloin asento aiheuttaa nopeasti hevoselle pysyviä fyysisiä vammoja. Niskan nivelsiteet ovat säikeisiä ja venymättömiä, lisäksi ne vaurioituvat erityisen helposti. Vaurioita on erityisen vaikea, jopa mahdotonta korjata.

Jumppaa keholle?

Ratsastajat jotka suosivat ratsastamista matalassa sekä syvässä muodossa, perustelevat kantansa useimmiten puolustelemalla asentoa venyttäväksi, kehoa vahvistavaksi harjoitukseksi. Jokainen meistä tietää, miten epämukavalta tuntuu, jos joutuu venyttämään jotain kehon osaa väkisin.

Nykyään lähes kaikki myös tietävät tämän lihaksille haitalliseksi, ihmisillä on huomattu, että liian voimakas venyttely vaurioittaa lihasta sekä nivelten tukiranteita. Lihaksiin syntyy niin sanottuja mikrorepeämiä, lisäksi nivelkapselit löystyvät. Hevosten ja ihmisten lihakset ovat yllättävän samanlaisia, lihaksemme toimivat pitkälti samalla tavalla ja siksi meillä tavataan paljon samoja lihasongelmia. Liiallinen kaulan ja niskan venyttäminen liikkeessä notkistamisen sijasta aiheuttaa lihaskipuja sekä -jännitystä, lihasten epätasapainoisuutta, kramppeja sekä muita vauroita.

Ongelmia aiheutuu helposti myös hevosen liikkeen laadulle. Koska asento on hevoselle kaikin puolin epäedullinen, ei se kykene liikkumaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Hevosen käynti muuttuu helposti passimaiseksi (samanpuoleiset jalat liikkuvat yhtä aikaa eteen- ja taaksepäin), ravissa vastakkainen jalkapari ei liiku samansuuntaisesti (etujalka kohoaa liioitellun korkealle, takaosa jää taakse, eli ns.showravi), laukka muuttuu nelitahtiseksi (vastakkainen jalkapari ei pääse laskeutumaan maahan yhtä aikaa).

Maltti on valttia

Jokainen ratsastaja tiedostaa varmasti hyvinkin selkeästi, miten vaikeaa on oppia pois virheellisestä asennosta tai vanhoista tavoista ratsastaessa. Uuden asennon vaatima lihastyö voi aiheuttaa sen, että harjoittelu jaksot on pidettävä lyhyempinä, lisäksi joudumme aktiivisesti ajattelemaan vanhaa asentoa vastaan, sillä keho tuntuu hakeutuvan siihen itsestään.

 Lihaksiston ja liikeratojen vahvistuminen vie aikaa, eikä kehitystä voi vauhdittaa pikaratkaisuilla. Sama koskee myös hevosen lihaksiston sekä liikeratojen kehittämistä. Koska vanhasta pois oppiminen vie aikaa, on helpointa ratsastaa hevosta niin, että se kykenee liikkumaan optimaalisesti itseään käyttäen heti alusta asti.

Mitä eroja huomaat hevosten asennoissa sekä liikkeessä
verrattuna ylempään kollaasiin?

Lähteet:

Klaus Balkenhol&Gerd Heuschmann
Joanna Robson
Brad Appleton

Uusi juttusarja alkaa!

Oletko joskus kuullut termit rollkur, LDR ja kuolaimen takana? Luultavasti kyllä, mikäli olet koskaan ollut lähelläkään hevosharrastusta. Paljon puhuttuja, kritisoituja, mutta myös puolustettuja aiheita. Seuraava kysymykseni kuuluukin, minkälaisen mielikuvan kukin termi sinulle aiheuttaa? Miksi rollkur on kielletty ja LDR ei? Miksi kuolaimen takana ei ole yhtä paha kuin rollkurissa? Seuraavassa juttusarjassa käsittelemme tätä aihetta hevosen hyvinvoinnin, optimaalisen suorittamisen sekä kouluratsastuksen perimmäisen tarkoituksen pohjalta. Lähdetään siis liikkeelle siitä, mistä kaikki alkoi.

Milloin rollkur levisi?

Vuoden 1995 Aachenin kilpailussa nähtiin jotain uutta, kun kahden ratsastajan hevosia verryteltiin paljon totuttua matalammalla kaulalla sekä yli taivutellulla niskalla. Nämä niin sanottua uutta tekniikkaa edustaneet ratsastajat olivat Saksan Isabell Werth sekä Nicole Uphoff. 2001 Sjef Janssen antoi ensimmäisiä haastteluja kyseiseen metodiin liittyen, mutta vasta kymmenen vuotta myöhemmin tämä rollkuriksi nimetty treenitekniikka nousi otsikoihin ja hevosihmisten huulille. Tuohon aikaan rollkurin kannattajiksi ja puolustajiksi nousivat Anky van Grusven sekä jo aiemmin mainittu Sjef Janssen. Rollkuri aiheutti ”paljastuessaan” kohun, joka nyt, 12-vuotta myöhemminkään, ei ole ottanut laantuakseen.

Isabell Werthin verryttely video vuoden 1995 Aachenin kilpailuista.

Jo vuonna 2006 maailmalla levinnyt kohu aiheutti sen, että FEI (kansainvälinen ratsastajainliitto) joutui puuttumaan tilanteeseen, mutta varsinainen kielto rollkurin käyttämiseen kilpailuissa saatiin vasta vuonna 2010. Jo rollkurin ensimmäisinä käyttö vuosina tutkimuksista saatiin paljon tuloksia, jotka suorastaan huusivat tämän metodin käyttämistä vastaan. Tutkimuksissa havaittiin, että kyseissä asennossa erityisesti hevosen hengittäminen vaikeutuu huomattavasti; asennon takia hevosen kurkunpää puristuu kokoon, lisäksi hevosen nieleminen vaikeutuu. Puhumattakaan muista fyysisistä kivuista, joita asento aiheuttaa.

            Mikä teki kyseisestä kokouksesta erityisen mielenkiintoisen oli kuitenkin päätös siitä, ettei LDR tekniikkaa tarvitse kieltää. LDR eli low, deep, round, on siis toinen nimitys rollkurille, itseasiassa tämän termin nimi on peräisin itse Sjef Janssenilta, yhdeltä rollkurin suurimmalta puolesta puhujalta.

Ero rollkurin ja LDR:n välillä?

Jos rollkur on kielletty ja LDR ei, mikä ero näillä kahdella siis on? Tähän itseasiassa itse FEI:kään ei ole vuosien saatossa antanut kunnon vastausta. Heidän määritelmänsä mukaan rollkur on asento, johon hevonen on pakotettu ja LDR:ssä taas hevonen kulkee kyseisessä asennossa vapaaehtoisesti. Jälkimmäisen käyttöön on kilpailuissa on kuitenkin lisätty sääntö, jonka mukaan hevosta saa ratsastaa kyseissä asennossa maksimissaan 10 minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen hevosen on saatava tauko.
           Tauon pituutta ei ole missään säännöissä määritelty, jolloin tämä mahdollistaa esimerkiksi hevosen tunnin pituisen ratsastamisen, antamalla muutaman sekunnin tauon joka kymmenes minuutti. Tutkimuksissa rollkurin ja LDR:n haitoista taas huomattiin, että hetken tauko 10 minuutin välein ei auta millään tavalla asennon aiheuttaminen fyysisten vammojen ehkäisyssä tai minimoinnissa.

Kuvassa hevoset termein eri asennoissa; rollkur, kuolaimen takana sekä LDR.

Mitä luulet, kuinka hyvin hevonen tuntee eron näiden asentojen välillä?

Onko muutos mahdollista?

Vaikka tänä päivänä tietoa hevosten käyttäytymisestä, oppimisesta, rakenteesta sekä biomekaniikasta on enemmän kuin koskaan, ei tätä kyseistä ongelmaa ole saatu ratkaistua. Rollkur voi hyvin ja elää edelleen. Se on monen tunnetun kilparatsastajan suosima metodi, puhuttiinpa siitä julkisesti tai ei. Ratsastajat perustelevat sen käyttöä hetkellisenä, kurinpidollisena tapahtumana tai hevosen notkistamisena. Tosiasiassa hevosen kaulan ylivenytys tuntuu aivan yhtä pahalta kuin meillä esimerkiksi käden selän taakse vääntäminen, niinpä auts!

Muutos ei kuitenkaan ole helppo. Niin kauan, kun kilpailuissa pärjätään hevosilla, jotka kulkevat kuolaimen takana, liian lyhyellä kaulalla tai rollkur asennossa, ei valtaosa ratsastajista tule muuttamaan toimintaansa. Niin kauan, kun näin ratsastetuilla hevosilla voitetaan mitaleita, ei ratsastajilla ole syytä kiinnittää huomiota asiaan. Niin kauan, kun FEI ei millään tavalla rankaise ratsastajia hevosten hyvinvoinnin sivuuttamisesta, emme saa muutosta aikaan.

            Esimerkiksi vuoden 2012 vuoden olympialaisissa Lontoossa, Ruotsin Patrik Kittelin verryttelystä otetut kuvat pääsivät leviämään ja samalla nähtiin, miten hevosta verryteltiin äärimmäisessä rollkur asennossa, jossa hevosen pää oli kiinni sen rinnassa. Tämän lisäksi hänen hevosillaan on useampia kertoja kilpailuissa nähty sininen kieli ratsastus asennosta johtuen. Mitä teki FEI? Ei mitään.

Moderni kouluratsastus on saanut paljon krittiikkiä osakseen vanhemman sukupolven hevosalan ammattilaisilta ympäri maailmaa. Tämä ongelma ei tietenkään koske vain kouluratsastusta, sillä rollkuria tavataan yhtälailla muissakin lajeissa. Onko tosiaan niin, että vuosien saatossa on unohdettu, mikä kouluratsastuksen perimmäinen tarkoitus ja tavoite on? Tähän aiheeseen palaamme seuraavassa osassa.

Lähteet:
FEI Dressage Rules
Eri kilparatsastajien haastattelut & videot
Sustainable Dressage 

Yleisimmät myytit koirista

Päätin koota tähän tekstiin muutamia yleisimpiä myyttejä liittyen koiriin ja niiden käyttäytymiseen. Nykyään on tarjolla paljon tutkittua tietoa koirien käyttäytymisestä, mutta silti vanhat uskomukset elävät. Tiedekkään ei ole erehtymätöntä, mutta tällä hetkellä se on tehokkain keino saada uutta tietoa sekä testata käsitysten paikkansapitävyyttä. Vanhat uskomukset pohjaavat useimmiten susitutkimukseen, joka suoritettiin 1940-luvulla. Tutkimus antoi virheellistä tietoa niin susien kuin koirienkin lajityypillisestä käyttäytymisestä, mutta jätti jälkeensä ajattelumallin, johon ihmisen on helppo takertua.

1. Koira hyppii omistajaansa vasten
- eli se yrittää dominoida

Selitys: koirat hyppivät tervehtiessään, koska yrittävät päästä nuolemaan ihmisen huulia. Huulten nuoleminen kuuluu koiran lepyttelysignaaleihin. Niin kutsutut lepyttelysignaalit voivat toimia lähestymis-,pakenemis- tai välttämiskeinoina; signaaleja käytetään keinona päästä ystävälliseen kosketukseen toisen yksilön kanssa.
Ellei koiralle opeteta toista tapaa toimia ihmistä tervehtiessä, ei-toivottu käytös vahvistuu. Jo pienelle pennullekin kannattaa opettaa, että tervehtimisessäkin maltti on valttia.

2. Koira vetää hihnassa
-eli se haluaa pomottaa

Selitys: koira on oppinut vetämisen kannattavaksi tavaksi liikkua hihnassa. Ongelma ratkeaa opettamalla koiralle toisenlainen tapa liikkua hihnassa. Rankaiseminen vetämisestä on turhaa; palkkaamalla koiraa toivotusta tavasta liikkua saadaan lenki mukavaksi molemmille osapuolille.

3. Koira rähisee muille koirille
-koira haluaa isotella ja/tai se luulee olevansa pomo

Selitys: useimmiten rähinän takana on pelko, kipu tai turhautuminen. Toisia koiria pelkäävä tai jännittävä koira voi kokea, ettei hihnaan kytkettynä pysty itse kasvattamaan etäisyyttä tilanteeseen (pakenemaan), jolloin se puolustautuu haukkumalla, eli karkottamalla toista koiraa kauemmas. Kipu voi saada koiran puolustautumaan, vaikkei sillä hetkellä tilanteessa todellista uhkaa olisikaan. Turhautumisesta johtuva rähjääminen syntyy, kun koira kiihtyy toisesta koirasta, mutta sitä estetään pääsemästä kyseisen koiran luokse. Rähinän pois kouluttamiseksi pitää siis ensin selvittää, mikä käytöstä motivoi. Todellisuudessa tunteiden tunnistaminen ja jaottelu ei ole niin mustavalkoista – käytökseen voi yhtä aikaisesti vaikuttaa useampi tunnetila.

4. Koira nylkyttää ihmisiä ja/tai muita koiria
-koira pyrkii alistamaan

Selitys: nylkyttäminen voi olla osa seksueelista käyttäytymistä tai sen harjoittelua, eikä se liity millään tavoin johtajuuteen. Monet koirat helpottavat voimakkaita tunteita, kuten stressiä, innostusta, turhautumista tai ahdistusta nylkyttämällä. Näihin tilanteisiin koiralle voidaan opettaa toinen tapa tunteiden lievittämiseen.

5. Koira pissaa sisälle
-se osoittaa mieltään

Selitys: koira ei kykene osoittamaan mieltään, sen aivot eivät ole tarpeeksi kehittyneet näin rationaaliseen ajatteluun. Pissaamisen takana on useimmiten stressi; vieraiden kyläily, muutto uuteen kotiin, toisen koiran vierailu kodissa ja muut vastaavanlaiset tilanteet voivat aiheuttaa sen, että koira tekee tarpeensa sisälle, sillä stressi kiihdyttää aineenvaihduntaa. Muita syitä yht'äkkisten sisäsiisteys ongelmien takana voi olla esimerkiksi kipu tai jokin sairaus.

6. Koira ei tottele käskyjä
   -se haluaa pelleillä tai se ei halua kuunnella
   
   Selitys: koira ei osaa vaadittua käytöstä tarpeeksi hyvin tai tilanne on sille muutoin liian vaikea. Voimme vaatia koirilta vain sen, minkä olemme sille kouluttaneet. Monille koiranomistajille lause ”kyllä se kotona osaa” on valitettavan tuttu. Koirien on helpompi toimia tutuissa, häiriöttömissä tilanteissa ja tiloissa. Kun koira on oppinut halutun käytöksen, tulee se yleistää (tehdä toistoja erilaisissa paikoissa) sekä opettaa koira toimimaan myös häiriössä (esimerkiksi istumaan autoista/koirista/äänistä/hajuista huolimatta).
   
   7. Koira puolustaa ruokaansa/lelujaan/petiään tai muuta sen omaa
   -koira ei koe ihmistä johtajana
   
   Selitys: koira kokee puolustamansa asian resurssina, josta se ei halua luopua. Koiralle voidaan opettaa, että ihminen voi tarvittaessa ottaa siltä pois esimerkiksi luun, lelun tai ruokakupin. Vanhanaikaisesti neuvottiin, että koira oppii luopumaan omastaan ottamalla koiralta sen omaa mielivaltaisesti pois. Jos koira oppii, että ihmisen lähestyminen alkaa merkitsemään arvokkaasta asiasta luopumista, alkaa koira helposti puolustaa omaansa. Opettamalla koiralle, että ihminen tuokin kuppiin lisää ruokaa, toisen luun tai lisää leluja, koira oppii, että ihmisen lähestyminen on positiivinen asia, jolloin tarvittaessa voimme ottaa koiralta esimerkiksi vaarallisen esineen pois ilman pelkoa murinasta tai jopa puremisesta.
   
   8. Koira ei saa aloittaa leikkiä eikä voittaa sitä
   -koira ottaa johtajan paikan
   
   Selitys: miksi koira ei saisi oma-aloitteisesti aloittaa leikkiä? Leikkiminen parantaa koiran ja omistajan suhdetta, auttaa koiraa purkamaan kiihtymystään ja rentouttaa koiraa. Pentua voi kannustaa puuhailemaan lelujen kanssa; kun pentu leikkii leluillaan, mene mukaan ja aloita leikki pennun kanssa. Tämä voi vähentää esimerkiksi pennun ihmisiin kohdistuvaa puremista; toivotusta leikkimisestä leluilla saa huomiota. Koira ei ajattele leikin voitettuaan olevansa pomo; koirat pitävät vastavuoroisesta leikkimisestä. Meillä on samat perustunteet muiden eläinlajien kanssa; miltä sinusta tuntuisi pelata kaverin kanssa, jonka sinun pitäisi aina antaa voittaa?
   
   9. Koira pitää selättää
   -koira alistetaan kuten ne laumassa tekisivät
   
   Selitys: koirat eivätkä edes sudet selätä toisiaan. Koiraa ei voi laittaa alistumaan, vaan eläin kierähtää selälleen aina vapaaehtoisesti. Ihminen voi tulkita koiran jähmettymisen alistumisena, mutta todellisuudessa koira kokee, ettei mikään auta tilanteesta pois pääsemiseksi, jolloin se lopettaa yrittämisen ja sulkeutuu.

10. Koira ei saa kulkea ovista ennen ihmistä, tulla sohvalle tai syödä ennen ihmistä
-koira ottaa johtajan paikan

Selitys: on totta, että esimerkiksi ovista kulkeminen tai vaikkapa autosta ulos tuleminen ovat asioita, joihin koira kannattaa opettaa odottamaan lupaa. Ei sen takia, että koira luulisi muutoin olevansa perheen pomo, vaan koska ne lisäävät koiran turvallisuutta. Jos koira osaa odottaa takaluukussa lupaa tullakseen ulos, ei se niin todennäköisesti karkaa paikalta heti takaluukun auettua. Ei ole mitään syytä miksi koirat eivät voisi nukkua sohvalla tai sängyssä, jos omistaja niin haluaa; jokainen perhe päättää itse, mitä koiran toivotaan tekevän ja mitä ei. Kaksi eri lajia eivät laumaudu keskenään ja näin ollen koira ja ihminen eivät voi muodostaa laumaa. Siksi koira ei pyri käytöksellään pääsemään niskan päälle.  

Hevosen tasapaino

Tiedätkö sen tunteen, kun ruuhkabussissa horjahdat auton lähtiessä liikkeelle? Tai astut jalallasi harhaan rappusissa? Vastaavanlaisia tilanteita tapahtuu meille päivittäin; meinaamme menettää tasapainomme, mutta refleksinä korjaamme asentoamme, jotta pysyisimme pystyssä. Entä kuinka kehomme reagoi seisoessamme kahdella tai yhdellä jalalla, entä tasapainolaudan päällä? Hevosillekin tasapainoaisti on tärkeä ja joka päiväinen asia. Miten tasapaino vaikuttaa hevoseen ja miten se vaikuttaa ratsastukseen, sitä pohdimme seuraavaksi.

Tasapaino ja sen merkitys

”Tasapaino tarkoittaa yleisesti tilaa, jossa eri suuntiin vaikuttavat muutosta aiheuttavat tekijät kumoavat toisensa.” (Wikipedia). Asentoa ja liikettä aistivia reseptoreita on hevosilla lihaksissa, ihossa, nivelissä sekä jänteissä. Reseptoreiden tehtävänä on tunnistaa, missä asennossa nivel on ja mihin suuntaan se liikkuu, tunnistamisen jälkeen ne lähettävät tiedon aivoille. Tämän lisäksi sisäkorvan asento- ja liikereseptorit lähettävät tietoja pään asennosta sekä liikkeistä.

Jo vastasyntynyt varsa pyrkii harjoittelemaan pystyssä pysymistä mahdollisimman nopeasti syntymänsä jälkeen. Tässä harjoittelussa varsa muodostaa itselleen vastarefleksin eli korjausliikkeen ja sen opittuaan se kykenee tekemään liikkeen horjahtaessaan. Eli pysymään siis pystyssä vaikka tasapaino horjuisi. Tällainen vastarefleksi on tahdosta riippumatonta ja aivot säätelevät sen voimakkuutta opitusti. Kun esimerkiksi pyydämme hevosta väistämään työntämällä sitä kyljestä, hevosen nojatessa kättä vastaan tapahtuu vastarefleksi; ihminen horjuttaa hevosen tasapainoa, johon hevosen keho reagoi. Korjausliikkeen suuruus vaihtelee tilanteesta ja yksilöstä riippuen, mutta aivoille on tyypillistä korjata liikettä aina vähän yli. Siksi hevosen liike voi käden työntään suhteuttuna vaikuttaa liialliselta.

Tasapaino ratsain

Tasapaino on isossa osassa silloinkin, kun kapuamme satulaan istumaan. Vaikutamme silloin paitsi massallamme myös liikkeillämme (avuillamme) hevosen tasapainoon, joskus auttavasti ja joskus häiritsevästi. Kaikista suurin vaikutus hevosen tasapainoon on ohjasavuilla sekä tuntumalla. Selkeimmin voimme tasapainon menetystä havainnoida tietysti selkeissä tapauksissa, joissa hevonen reagoi esimerkiksi kompuroi. Hevosella voi myös yleisesti olla heikko tasapaino tai ratsastaja voi huomaamattaan häiritä sitä niin paljon, että hevonen alkaa liikkua virheellisesti, sen asento muuttuu epätasaiseksi, se voi puskea, hevonen kuumenee tai vastaavasti ei enää halua liikkua.

Seuraa joskus vapaana liikkuvan hevosen pään sekä kaulan liikkeitä. Näillä kahdella on nimittäin kaikista suurin vaikutus hevosen tasapainoon. Mitä vähemmän ratsastaja kykenee käsillään sekä vartalollaan myötäilemään etuosan liikkeitä, sitä vaikeampi hevosen on itseään tasapainottaa. Jokaisella hevosella on oma tapansa liikkua ja joskus kyseinen tapa voi ratsastajasta tuntua ongelmalliselta, esimerkiksi jos hevonen pitää päätään aina oikealla. Hevoselle tämä vinossa liikkuminen itsessään on tuskin ongelma tasapainon kannalta, vaan vasta ratsastajan alettua korjaamaan hevosen asentoa eli muuttamalla sen tasapainoa, hevonen kokee tilanteen hankalaksi.

Tasapainon löytäminen

Tasapaino kehittyy ja elää koko ajan. Ratsastaja voi auttaa hevosta kehittämään ja löytämään tasapainoaan erilaisilla harjoituksilla, mutta myös muut hevosen elinolosuhteet vaikuttavat. Millaisessa maastossa hevonen liikkuu? Kuinka paljon sillä on tilaa omaehtoiseen liikkumiseen? Missä asennoissa se syö? Onko liikkuminen ratsain, juoksuttaessa tai ohjasajaessa staattista? Pitkäkestoiset harjoitukset ja staattiset asennot eivät kehitä tasapainoa ja siksi mm.apuohjat eivät edesauta tasapainon löytämisessä.

Hevonen on eläimenä etupainoinen, sen ruumiinpainosta 60% on etujaloilla ja loput 40% takajaloilla. Jos siis haluamme vaikuttaa hevosen tasapainoon lisäten sitä, on ensimmäiseksi opetettava hevonen nostamaan etuosaansa ylöspäin. Siksi ajatus ”työnnetään takaa eteen” on jossain määrin harhaanjohtava; mitä enemmän keskitytään vain takaosaan, sitä etupainoisempi hevosesta tulee. Kun hevonen kohottaa etuosaansa ylöspäin, tulee takaosa niin sanotusti alle jo pelkästään fysiikan lakien ansiosta. Monesti opetetaan, että hevosta eteen ratsastamalla voidaan auttaa sen takajalkoja astumaan enemmän alle, jolloin myös sen etuosa kevenee, mikä auttaisi hevosta parempaan tasapainoon. Usein tämä vaikuttaa vain negatiivisesti tahtiin, askelpituuteen, elastisuuteen sekä tasapainoon itseensä. Sama tapahtuu jos hevosta vastaavasti jatkuvasti jarrutetaan. Helpointa on siis opettaa hevonen liikkumaan sellaisessa asennossa, ettei sen tarvitse ottaa tukea ratsastajasta. Kun hevonen saa vapautta edestä ja pääsee liikkumaan kevyellä, pehmeällä ja joustavalla tuntumalla, löytää se oman tasapainonsa.

Lähteet
Tuire Kaimio Hevosen kanssa
Minna Lindström&Jaana Pohjola Hevostaitokoulu
Tonja Dausend The Horse's Balance

Miltä tuntuu?

Meille eläinten kanssa toimiville on tuttua pohtia eläimen tunnetiloja ja niiden merkitystä käyttäytymiseen. Onko eläin turhautunut, innostunut, peloissaan vai rentoutunut? Osa omistajista tunnistaa hyvin pienetkin signaalit tunnetilojen muutoksista lemmikeissään, mutta osaammekko tunnistaa ne itsestämme?

Niin koira- kuin hevospiireissäkin ollaan hyvin tietoisia äänen ja kehon liikkeiden vaikutuksesta eläimeen. Istunko suorassa satulassa tai puristanko talutushihnaa kaksin käsin? Kehonkieli on usein kuitenkin melko pinnallinen lähestymistapa ihmisen ja eläimen väliseen kommunikaatioon. Koirat ja hevoset lukevat ihmisten tunnetiloja paljon herkemmin kuin usein tulemme ajatelleeksikaan. Kun tiedostamme ja hallitsemme omat tunteemme, voimme löytää aivan uuden tason suhteessamme eläimeen.

”Ensimmäinen askel kohti omien tunteiden hallintaa on niistä tietoiseksi tuleminen” (Katri Syvärinen). Miltä tuntuu, kun on iloinen ja motivoitunut? Entä kun olet turhautunut ja väsynyt? Mikä sinut tekee iloiseksi ja motivoi, entä mikä taas jännittää tai saa sinut epävarmaksi? Mieti miltä nämä erilaiset tunteet tuntuvat paitsi mielessäsi myös kehossasi.

Emootio eli tunne

Tunteella tarkoitetaan henkilökohtaista elämystä, joka on joko mielihyvän tai -pahan sävyttämä tila. Tähän liittyy usein fysiologinen reaktio sekä tunneilmaisu. Tunteen tarkempi määrittely on ollut pitkään haaste tutkijoille, mutta yhtämieltä oltaneen siitä, että tunteet ovat elimistön fysiologisten järjestelmien tuottamia koordinoituneita adaptiivisia vasteita, joiden laatu ja voimakkuus riippuvat aistimuksen tunnelatauksesta (Adolphs 2002).

Tunteet heräävät aina jossakin asiayhteydessä eikä tunteita herättävien tilanteiden tarvitse aina olla itse koettuja. Ihmisellä on kyky myötäelämiseen eli toisen ihmisen tunteet herättävät muissakin tunteita. Eläytyminen keksittyynkin tarinaan saa aikaan aitoja tunnekokemuksia. Tulkinnat tilanteesta vaikuttavat siihen, miten ihminen kokee tunteet. Vahvat tunnepitoiset kokemukset jättävät meihin usein pysyvän muiston.

Seuraavaksi pohdimme miten nämä asiat vaikuttavat eläinten kanssa toimimiseen.

Kun on huono päivä

Tutkimuksista on saatu paljon näyttöä siitä, että ajattelu ja tunteet ovat hyvinkin kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Useimmiten ajattelutavan muuttaminen vaikuttaa suoraan tunteen muuttumiseen. Monet meistä käyttävät paljon aikaa siihen, että hevonen pysyisi rentona satuloidessa tai koira rauhallisena ohituksissa, mutta kuinka paljon käytämme aikaa oman mielentilamme tunnusteluun?

Eläimet toimivat eloonjäämisen kannalta luontaisten toimintamallien mukaisesti, eli pyrkivät välttämään epämiellyttävää ja saavuttamaan miellyttävää. Omistaja voi mutkistaa koiran tai hevosen käytöstä huomaamattaan tulkitsemalla ja heistajamalla omia tunteitaan eläimeen. Vaikka niin koirilla kuin hevosillakin on perinnöllisiä tai opittuja ongelmakäytöksiä, monesti kun tilannetta lähdetään ratkaisemaan, huomataan että omistajankin elämässä on meneillään jotakin. Pysähdy siis hetkeksi miettimään, minkälaisessa ilmapiirissä eläimesi viettää suurimman osan yhteisestä ajastanne.

Huonommankaan tunnetilan haaste ei ole tunne itsessään, vaan siitä johtuvat muut tunteet ja niihin pohjaava toiminta. Jokainen meistä on varmasti ollut tilanteessa, jossa huonosta päivästä huolimatta on lähdetty ratsastus- tai treenikentälle. Ensin omaa tunnetilaa yritetään piilottaa eläimeltä huonolla menestyksellä. Mitä huonommin itse voimme, sitä vähemmän virheitä tai kommunikaatiokatkoja eläimeltä hyväksymme. Pahimmillaan tämä johtaa ylilyönteihin, joista kärsii niin ohjaaja kuin eläinkin. Huonompikin tunnetila kannattaa opetella tunnistamaan ja mikä vaikeinta, hyväksymään. Tunnistaminen ja hyväksyminen vähentävät huonon tunteen voimaa ja auttavat vähentämään tunteesta aiheutuvia seurauksia. Kun uskaltaa myöntää itselleen, että tänään on huono päivä, voi treenaamisen sijasta suunnata kulkunsa esimerkiksi metsään tai tehdä jotakin muuta hauskaa, ei niin tarkkaa treeniä.

Opettele rentoutta

On itsestäänselvää, että opettaessamme eläimelle uuden käytöksen sitä harjoitellaan paljon, jotta käytöksestä tulisi mahdollisimman vahva. Ensin opetamme käytöksen ja varmistamme, että eläin on toivotussa tunnetilassa. Sen jälkeen toistoja tehdään ensin helpossa ympäristössä ja myöhemmin vaikemmissa erilaisissa häiriöissä. Samalla tavalla mekin voimme opettaa itsellemme esimerkiksi rentoutta. Rentoutta voi yksinkertaisimmillaan harjoitella ja vahvistaa tietoisen harjoittelun avulla tuottamalla toivottua tunnetta itselleen. Meidän on mahdollista ohjata tunnetilaamme halutunlaiseksi.

Moni varmasti tunnistaa itsensä, kuinka jännittyminen valtaa kehon esimerkiksi estettä lähestyessä tai sen vaikeimman toko liikkeen lähestyessä. Samalla tavoin kuin eläimet ihmisetkin hakeutuvat mielellään opittuun tunnetilaan; aivot mielellään palaavat siihen uudestaan. Milloin viimeeksi olet ollut täysin rento? Missä tilanteissa rentoudut? Jotta kykenisimme rentoutumaan esimerkiksi kisaradalla, pitäisi niin mielellä kuin kehollakin olla muistijälki siitä, miten ollaan rentona. Jos täydellistä rentoutumista tapahtuu muutamia kertoja kuukaudessa tai jopa vuodessa, miten mielemme voisi hakea rentoutta haastavemmissa tilanteissa, jossei se tiedä, mitä rentous oikeasti on?

On hyvä pysähtyä miettimään, millä tavoin itse käyttäytyy esimerkiksi kotitreenissä ja kilpailuissa. Millainen on täydellinen treeni kotona entä kilpailu suoritus? Miten tunteesi, olemuksesi ja toimintasi eroavat näiden kahden tilanteen välillä? Suurimmilta osin nämä kaksi tilannetta toisistaan erottaa ihmisen oma tunnetila. On ehkä helpottaavakin ajatella, että jännitys tai hermostus ovat olemassa vain omassa kehossa ja mielessä. Usein ulkoiset merkit ja muutokset viestittävät jännityksessämme muille, mutta vain sinä voit oikeasti tietää, miltä tilanne juuri sinusta tuntuu. Tunteesi ja olosi on suoraan vaikutuksessa suoritukseesi; huono olo voi pilata koko suorituksen kun taas hyvä olo voi siivittää uusiin ennätyksiin. On helppottavaa uskotella itselleen, ettemme voi mitään esimerkiksi jännitykselle, mutta tosiasia on luomme sitä osin myös itse.

Eläinten kanssa toimiminen asettaa omat haasteensa jännittämisellä sekä hermostumiselle. Olomme ei vaikuta vain itseemme; hermostunut ratsastaja tai ohjaaja käyttää helposti ristiriitaisia apuja ja vihjeitä, toimii epäloogisesti ja käyttäytyy täysin eri tavalla kuin yleensä. Eläin voi kokea ehkä muutenkin arveluttavan tilanteen pelottavaksi, kun ihminenkin käyttäytyy niin oudosti.

Esimerkiksi itselläni on taipumus kilpailuissa hevosen selässä jännittyessäni puristautua jaloillani satulaan, vaikka normaalisti ratsastan hyvin kevyellä pohkeella. Tämä aiheuttaa hevosessani jännittymistä, minkä takia suoritus kärsii molempien osalta. Kun olen tiedostanut mitä teen jännittyessäni, olen voinut kotonakin harjoitella niin, ettei jalan hetkittäinen puristuminen satulaan olekkaan kauhistuttava asia. Tätä kannattaa testata!

Ajatuksista voimaa

Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan, mitä sanot itsellesi päivän aikana? Oletko ilkeä vai kannustava? Kerromme itsellemme valitettavan paljon negatiivisia asoita päivän mittaan. Jokainen on varmasti kuullut, miten siitä mitä kuulee päivästä toiseen tulee lopulta totta. Jos kerromme itsellemme olevamme tyhmiä, riittämättömiä ja huonoja, huomaamme lopulta tulevamme sellaisiksi.

Miksi tämä vaikuttaa eläimiin? Siksi että meillä on tapana laajentaa sama ajattelutapa koskemaan myös niitä. Vaikka oma koira tai hevonen onkin maailman paras, asetamme liian usein epätodellisia rajoja päässämme ja kokeilamatta päätämme mihin se kykenee tai ei. Sillä mitä ajattelee ja sanoo omasta eläimestään on yllättävän suuri vaikutus väliseenne suhteeseen; suhtautumisesi eläimeen riippuu ajatuksistasi.

Olen sitä mieltä, että mitä paremmin tunnistaa omat tunteensa, hyväksyy ne ja ennen kaikkea hyväksyy itsensä, sen paremmin kykenee myös toimimaan eläinten kanssa. Mitä helpommin pystyy totetamaan, että en osaa vielä, mutta opin kyllä, sitä vähemmän on tarvetta syyttää eläintä omista virheistään. Tai mitä nopeammin huomaa hermojensa kiristyvän, sitä helpommin vai keskeyttää harjoitukset ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä. Kun ymmärtää itseään, ymmärtää myös eläintään; että silläkin on oikeus tunteisiinsa ja että silläkin voi olla vaikeaa tai huono päivä.

Lähteet:

Theresa Petersson

Paul Chance Learning and behavior Wadsworth

PS Otava

Hevosen peloista

Pelko on stressireaktio oletettua uhkaa vastaan

Pelko on kaikille eläinlajeille yhteinen tunne, joka merkitsee todellisen tai oletetun uhan olemassaoloa. Se on sekä psykologinen että fysiologinen olomuoto, joka laukaisee lajityypillistä käyttäytymistä. Pelko on yksi elämää ylläpitävistä perustoiminnoista; ilman pelkoa yksilöllä ei ole mahdollisuutta välttää uhkaavia tilanteita, mikä taas olennaisesti vähentää sen mahdollisuuksia selvitä hengissä. Tästä syystä lajien kehityksessä on ollut tärkeää, että pelon voimakkuuteen ovat vaikuttaneet myös neurobiologiset sekä fysiologiset syyt pelkän tunteen lisäksi.

Hevonen on luonnostaan epäluuloinen

Hevoset ovat syntymästään lähtien luonnostaan epäluuloisia uusia asioita kohtaan, varsa alkaa pelkäämään uusia asioita jo toisena elintuntinaan. Tämä piirre on mahdollistanut lajin selviytymisen. Jatkuva ympäristön tarkkaileminen sekä pienimpienkin muutoksien huomaaminen siinä ovat myös tärkeä osa hevosen lajityypillistä käyttäytymistä. Juuri näistä syistä esimerkiksi paikkaansa vaihtanut jakkara tai yht'äkkisesti ilmestyvä aidan varjo voivat aiheuttaa hevosessa jännittymistä ja pelkoa, vaikka ratsastaja ei mitään hälyyttävää ympäristössä havaitsisikaan.

Toisaalta hevonen on luonnostaan myös hyvin utelias eläin, vaikka ensimmäinen reaktio uuteen asiaan saattaakin olla pakeneminen tai ainankin hätkähtäminen. Osa hevosista voi syntyä luonnostaan pelokkaampina kuin toiset, mutta loppujen lopuksi suurin painoarvo hevosen luottavaisuudessa on sen oppimishistorialla.

Miten pelko syntyy?

Yhdysvaltalainen psykologi Martin Seligman on tutkinut pelkoehdollistumista hiiri kokeilla. Kokeessa hiiri laitettiin häkkiin, jossa sille soitettiin neutraalia äänimerkkiä useaan otteeseen. Myöhemmin hiirelle annettiin toistuvasti sähköisku samaan aikaan, kun äänimerkki soitettiin. Toistojen jälkeen pelkkä äänimerkki aiheutti hiiressä pelkoreaktion. Pelko syntyy siis klassisen ehdollistumisen kautta, mutta tarvitsee usein paljon vähemmän toistoja kuin neutraalimmat asiat, useimmiten yksikin pelottava kokemus riittää. Klassisessa ehdollitumisessa ylipäätään ärsykkeen muuttaminen on helppoa, mutta käytös pysyy silti usein samana ja sitä se on myös peloissa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pelon kohteiksi voivat riittää myös tarpeeksi samankaltaiset ärsykkeet kuin se, jota hevonen alunperin säikähti. Puhutaan niin sanotusta yleistyneestä pelosta. Pelkoja on tämän lisäksi mahdonta kokonaan poistaa aivoista. Pelkoreaktioiden tilalle voidaan kouluttaa korvaavia käytöksiä, mutta käytös voi silti helposti palata ilman huomattavaa syytä takaisin. Pelkoehdollistumisessa hevonen tallentaa tilanteen sellaisenaan muistiin, eli pelon aiheuttajan lisäksi säikähdykseen voivat alkaa liittyä myös ympäristö ihmisineen sekä tunne itsessään. Koska tunne siirtyy opitun käytöksen mukana, voi hevonen jännittyä esimerkiksi tietyssä liikkeessä, jos se on sen aikana aikaisemmin pelästynyt voimakkaasti.

Luontaisten pelkojen lisäksi hevonen voi siis oppia pelkäämään sille aiemmin neutraalejakin asioita. Mitä useammin hevonen joutuu tilanteisiin, joissa se joutuu pelkäämään tai säikähtämään, sitä enemmän näihin tuntemuksiin käytetyt hermoradat vahvistuvat ja sitä pienemmistä ärsykkeistä pelkoreaktio laukeaa. Koska hevosen pelästyminen useimmiten johtaa pakenemiseen, mitä enemmän hevonen pakenee, sitä taitavampi siitä siinä tulee, eli sitä vahvemmaksi se kyseisen käytöksen oppii. Esimerkiksi tutkimuksissa on selvinnyt, että hevoset joita juoksutetaan paljon, myös säikkyvät helpommin näissä paikoissa, joissa juoksutusta on harrastettu. Jos hevonen oppii pakoreaktion vahvaksi käytökseksi, sitä alkaa helposti esiintyä myös niissä tilanteissa, joissa hevosella ei ole mitään syytä pelätä. Hevosen pelkokäyttäytyminen voi ratsastajasta helposti tuntua pelleilyltä ja testaamiselta, vaikkei kyse siitä olekkaan.

Pitkittynyt pelkotila riski hevosen hyvinvoinnille

Pelko saa jokaisella ilmenemiskerrallaan aikaan fysiologisen reaktion hevosessa ja pitkäaikainen altistuminen pelolle voikin aiheuttaa lukuisia fysiologisia ongelmia sekä jopa sairauksien kaltaisia oireita. Fysiologisilla reaktioilla tarkoitetaan hevosen kehossa tapahtuvia muutoksia pelkoreaktion aikana; sydämen lyöntitiheyden nousua sekä stressihormonien eritystä kehossa. Tämän tarkoituksena on mahdollistaa hevosen selviytyminen uhkaavasta tilanteesta. Eläimet reagoivat pelkoon eri tavoin tilanteesta riippuen, saaliseläimenä hevonen useimmiten pyrkii valitsemaan pakenemisen. Joskus se voi myös jähmettyä paikoilleen tai äärimmäisenä keinona valita puolustautumisen, mikäli se kokee kaikki muut keinot hyödyttömiksi. Erilaisia pelkoreaktioita tai pelkoreaktio johdannaisia hevosella voivat olla mm. suun aukominen, hännän viuhtominen, ryntääminen, pään heiluttelu tai vastustelu (pukittelu, pystyynhyppiminen) ja vetopaniikki.

Jokainen meistä tietää, miten pitkittynyt stressi vaikuttaa elimistöömme. Samoin tavoin myös hevosen hyvinvointi kärsii, mikäli se on stressaantunut pitkiä aikoja. Tämä voi näkyä paitsi erilaisina käytös muutoksina sekä ongelmina, myös fyysisinä oireina. Pahimmillaan hevonen voi olla masentunut tai joutua opitun avuttomuuden tilaan. Pitkittynyt stressi voi myös oireilla erilaisina streotyyppisinä käytöksinä kuten imppaamisena tai kutomisena. Vielä joskus kuulee puhuttavan vanhoista uskomuksista, joiden mukaan hevosen sukupuoli tai rotu vaikuttaisivat sen reaktiivisuuteen tai herkkyyteen, tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että edellä mainittuja enemmän vaikutusta on hevosen elinympäristöllä.

Kipu aktivoi aina niin sanotun pelkojärjestelmän, jolloin kivun tunne aiheuttaa pelkoa hevosessa. Toisaalta tarpeeksi voimakas pelko voi peittää kivun; hevosen aivot tuottavat tilanteessa opioidea. Aina ei ole helppoa huomata mistä käytös johtuu, opitusta pelosta vai kivusta? Siksi olisikin tärkeää oppia tarkkailemaan omaa hevostaan ja huomata pienetkin muutokset sen käyttäytymisessä. Pelokas hevonen on aina arvaamaton ja tämä seikka täytyy aina ottaa ehdottomasti huomioon sen käsittelyssä.

Pelko lisää pelkoa

Kuten tiedämme omasta kokemuksesta, pelkoa ei voi hallita eikä estää. Vaikka pelon kohde tuntuisi toisesta kuinka järjettömältä tahansa, on kokemus pelosta pelkäävälle henkilölle hyvinkin todellinen. Hevonenkin kokee pelon hyvin todellisena, riippumatta siitä onko pelon kohde realistinen uhka tai ei. Pelkäämisestä rankaiseminen on todella huono vaihtoehto, vai miltä sinusta tuntuisi, jos joutusit pelottavaan tilanteeseen ja vieressäsi joku karjuisi sinulle, kuinka tyhmä olet? Pelolla saadaan aikaan vain lisää pelkoa. Hevonen ei voi esittää pelkäävänsä vain ärsyttääkseen meitä tai pelleilläkseen. Se voi oppia, että tietyt käytökset johtavat tiettyihin lopputuloksiin, mutta tahalliseen säikkymiseen se ei kykene.

Käyttämillämme käsittely- ja koulutusmetodoilla on hevosen hyvinvoinnin kannalta valtava merkitys. Hevosten kanssa yleisin  käytetty koulutusmetodi on negatiivinen vahvistaminen, mikä tarkoittaa sitä, että hevonen tekee asioita, jotta sen mielestä epämiellyttävä ärsyke loppuisi. Esimerkiksi pohkeilla puristetaan niin kauan kunnes hevonen liikkuu ja palkkioksi liikkumisesta paine hellitetään. Toinen vielä valitettavan yleinen koulutusmetodi on positiivinen rankaisu, jossa pyritään vähentämään käytöksen esiintymistä, eli käytöksen seurauksista tehdään hevoselle epämukavat. Tähän metodiin liittyy paljon eettisiä- sekä terveydellisiä riskejä, eikä sitä voida pitää hevosen asianmukaisena koulutuskeinona. Pelolla ja säikyttelyllä kouluttaminen ei ole hevoselle missään tapauksessa oikein.

Sen sijaan tekemällä asioista hevoselle mukavia ja kannattavia lisäämme myös omaa turvallisuuttamme toimia hevosen kanssa. Jos ihmisen kanssa toimimiseen liittyy positiivinen sekä rauhallinen mielikuva sekä tunnetila, on tilanne mieluisa kaikille osapuolille. Positiivisessa vahvistamisessa hevoselle lisätään jotain kivaa, kuten mahdollisuus ruokaan. Kun hevonen toimii toivotulla tavalla, se palkitaan käytöksestä, jolloin hevonen pyrkii käyttäytymään toivomalla tavalla jatkossakin. Palkitsemiseen pohjaava koulutus lisää merkittävästi hevosen hyvinvointia. 

Miksi on väliä miten kouluttaa?

Miksi koira käyttäytyy huonosti?

On tärkeää ymmärtää ja muistaa, että koira on eläin. Vaikka koira on elänyt tuhansia vuosia ihmisen parhaana ystävänä, ei se ole muuttanut koiran perimmäisiä lajityypillisiä käytöksiä. Koira käyttäytyy siis kaikkien muiden eläinten tavoin perimänsä sekä oppimishistoriansa mukaisesti, omasta näkökulmastaan kannattavasti sekä järkevästi. Koiran käytöstä ei siksi koskaan saisi ottaa henkilökohtaisesti eikä siitä saisi loukkaantua, koiran huonokin käytös tästä näkökulmasta on vain käyttäytymistä.

           Koira ei ymmärrä ihmisen puhetta sen enempää kuin mekään emme ymmärrä sen haukkumista. Meille ihmisille itsestäänselvät asiat eivät ole niitä koirille, ne eivät jaa kansamme samaa arvomaailmaa, ne eivät kykene olemaan vastuuntuntoisia tai tiedostamaan käytöksensä kaikkia mahdollisia seuraamuksia. Koirat elävät hetkessä, eivätkä ne suunnittele käyttäytyvänsä huonosti. Koiran käyttäytymiseen vaikuttavat monet eri asiat, mutta karkeasti voitaisiin sanoa, että koira tekee sitä, minkä se kokee kannattavaksi ja välttää asioita, jotka se kokee epämiellyttäviksi. Tähän ei liity mitään sen henkilökohtaisempaa. Käytöksiin vaikuttavat mm. koiran laji-sekä rotutyyppilliset ominaisuudet, oppimishistoria sekä terveydentila.

           Meille ihmisille on tyypillistä hakea syitä ja tulkita. Koiran niin sanottu huono käytös pyritään usein selittämään monimutkaisinkin keinoin, jotka vievät koiran ja omistajan välistä suhdetta vain syvämmälle suohon. Loppujen lopuksi koira käyttäytyy huonosti, koska kokee hyötyvänsä itse siitä jollakin tavalla, vaikka se joskus meistä uskomattomalta kuulostaakin. Koiran käytöksen muokkaaminen on siis itseasiassa halutun käytöksen tekemistä kannattavammaksi kuin mikään muu ympäristössä.

Sehän oppii!

Kaikki eläimet, niin koirat kuin ihmisetkin, oppivat koko ajan toimintansa seuraamuksista. Oppiminen on ollut kaikkien lajien olemassaolon säilymisen edellytys, siksipä koiratkin ovat oppineet jo kauan ennen kuin ihmiset ovat niitä alkaneet kouluttamaan. Koska koirat oppivat koko ajan, oppivat ne siksi myös ihmisestä huolimatta, ympäristö kouluttaa niitä jatkuvasti. Oppimista ei voi kytkeä pois päältä ja siksi omistajan olisikin tärkeää tiedostaa oman toimintansa seuraamukset.

            Kuten jo todettu, koirat oppivat nopeasti saamansa palautteen kautta. Taitava kouluttaja osaa valita riittävän hyvän palkkion, jolla koira motivoituu toistamaan toivottua käytöstä. Miksi tämä käytännössä tuntuu monesti niin vaikealta? Miksi koira tuntuu oppivan nopeammin vetämään hihnassa, hyppimään ihmisiä vasten tai haukkumaan aidalla? Erityisesti silloin, kun keskitymme opettamaan koiraa rankaisemalla, on ympäristön antama palkkio monesti suurempi, jolloin koira kokee käytöksensä rankaisusta huolimatta kannattavaksi. Jos koiraa taas aletaan palkitsemaan riittävästi ja riittävän pienellä kriteerillä ohjaajan vierellä kävelystä, ensin tarpeeksi helpossa ympäristössä, alkaa se palkkion toivossa hakeutumaan ohjaajansa vierelle. Kun koira on toistojen myötä oppinut tämän tavan kulkea hihnassa kannattavaksi, on se motivoitunut kulkemaan ohjaajansa kanssa, jolloin myös häiriöiden lisääminen (esim.koirat, ihmiset), harjoituksiin helpompaa.

Rankaisun historiaa

Psykologi B.F. Skinner loi 1930-luvulla operantin ehdollistamisen teorian. Tutkimuksissaan Skinner muokkasi koe-eläinten käytöksiä ehdollistamisen avulla. Skinner mm.koulutti eläimiä toiseen maailman sotaan. Yleiseen tietoisuuteen operantti ehdollistaminen ei kuitenkaan levinnyt. Esimerkiksi vuonna 1945 Walt Disney Studioiden pääeläinkouluttajana aloittanut Koehler vannoi rangaistuksen nimeen. Koulutus perustui vuosia rangaistuksiin, kuristuspanta ja heittoketju ovat Koehlerin perintöä.

             Ihmisten kohdalla lasten kasvatusmetodit ovat muuttuneet paljon Skinnerin ajoista. Skinnerin mukaan ihmistäkin tuli toki palkita toivotusta käytöksestä, mutta ei-toivottua käytöstä tuli seurata rangaistus. Yleisesti ei ole enää hyväksyttävää käyttää fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa lasten kasvatuksessa, mutta eläinten koulutuksessa käytetään vielä tänä päivänäkin yllättävän paljon vuosikymmeniä vanhoja tapoja, vaikka tilalle on löydetty monia tehokkaampia ja eläin ystävällisempiä keinoja.

Mitä rankaisu opettaa?

Rankaisu ensisijaisesti vähentää koiran toimintaa. Koira voi oppia rankaisujen kautta välttämään tiettyjä asioita tai käytöksiä, mutta se ei silti opeta koiralle haluttua tapaa toimia. Pelottelemalla esimerkiksi toisille koirille rähisevää koiraa vaikkapa kolinapurkilla, koira voi lopettaa rähisemisen, mutta koiran tunnetilaa tai käytöksen perimmäistä syytä pelottelu ei poista. Pelko aina hidastaa ja vaikeuttaa koiran oppimista ja jatkuvassa pelossa eläminen on koiralle suuri terveysriski. Pelko rankaisusta toimii koiralle uhkana ja mitä enemmän koiran elämässä on erilaisia uhkia, sitä epävarmempi siitä tulee. Tämä johtaa siihen, että koiran stressitaso nousee, mikä alentaa koiran ärsykekynnystä, eli sitä vähemmän koira tarvitsee ärsykkeitä reakoidakseen.

               On myös hyvä muistaa, että rangaistus usein muuttaa käyttäytymistä vain hetkellisesti ja se toimii vain niin kauan, kuin pelko rangaistuksesta on suurempi, kuin pelko esimerkiksi ohitettavasta koirasta. Mikäli rangaistusta haluttaisiin käyttää oikein, tulisi koiran ei toivotun-käytöksen loppua kerrasta, mutta kuinka suuri rangaistuksen tulisi silloin olla?

Rankaisemiseen liittyy paljon riskejä

Rankaisujen käyttäminen koulutuksessa on vaikeaa ja siksi ammattikouluttajat jättävät käyttämättä sitä. Jo pelkästään rankaisun ajoittaminen on haastavaa, sillä koira ei saisi yhdistää rankaisua omistajaansa tai mihinkään muuhun ympäristössä läsnäolevaan asiaan. Rankaisun seuraukset ovat aina ennalta arvaattomat, emme voi varmasti tietää, mihin koira rankaisun yhdistää. Esimerkiksi jos toisia koiria kohti kiskovaa koiraa yritettäisiin opettaa olemaan kiskomatta nyppimällä sitä pannasta ohituksissa, voisi se oppia yhdistämään epämukavuuden ja kivun tunteen ohitettavan koiran aiheuttamaksi. Tällä tavoin pelkästään kiskovan koiran tilalle omistaja saattaa saada toisille koirille räyhäävän lenkkikaverin. Siellä missä on koiran silmät on sen ajatus!

           Rankaisujen käyttäminen vähentää koiran motivaatiota sekä omatoimisuutta tarjota erilaisia käytöksiä. Koira voi oppia pelkäämään jo pelkästään rankaisua edeltäviä toimia. Jatkuva pelossa eläminen voi aiheuttaa koiralle masennusta ja opitun avuttoman tilan. Mikäli koira muodostaa assosiaation omistajansa ja rankaisun välille, alkaa koira pelkäämään omistajaansa, tällainen tilanne on kaikkien osapuolien kannalta hyvin epämiellyttävä.

Poliisikoirakouluttaja Stevie White on on kirjoittanut ohjeet kouluttajille rankaisun käyttöön, mikäli siihen päädytään.

Rankaisun pitää:

1.Tulla odottamatta

2.Vähentää käytöstä

3.Olla täydellinen voimakkuudeltaan

4. Olla välitön
5.Liittyä käytökseen, ei ohjaajaan
6.Tapahtua joka kerta, kun käytös esiintyy
7.Olla koiran mielestä välttämisen arvoista
8.Olla koiran vältettävissä.

Kaikkien näiden asioiden tulisi täyttyä siinä hetkessä, kun rangaistusta käytetään. Melko haastavaa, vai mitä?

Vaarana agressio?

Rankaisut voivat laukaista koirassa agressiivista käyttäytymistä. Koiralla on kolme tapaa suhtautua tilanteeseen, jossa se kokee itsensä uhatuksi: pakeneminen, jähmettyminen ja hyökkääminen. Aggressiosta puhuttaessa leimaamme usein koiran luonteen aggressiiviseksi, vaikka aggressio virallisesti on käyttäytymistä ei siis luonteenpiirre. Kuten meissä ihmisissä, löytyy koiristakin erilaisia persoonallisuuksia. Siinä missä osa meistä kestää huutamista ja uhkailua hiljaa hyväksyen, osa antaa nyrkkien heilua ja antaa räyhääjälle takaisin. Samalla tavalla koiran persoonallisuudesta riippuen, koirat reagoivat eri tavoin rankaisuihin ja niiden uhkaan. Yksikään koira ei halua käyttäytyä aggressiivisesti, eikä koiraa tulisi koskaan asettaa tilanteeseen, jossa se joutuu siihen turvautumaan.

               Turhautumisesta johtuvassa aggressiossa koira pelkää tai/ja on turhautunut, eikä se kykene poistumaan tilanteesta tai saavuttamaan haluamaansa kohdetta. Tällaistä turhautumista aiheuttava este voi olla esimerkiksi hihna, joka estää koiraa pääsemästä tervehtimään vastaantulijaa. Koska koira ei pääsee haluamansa kohteen luokse, se kiihtyy ja kiihtymys voi kehittyä aggressioksi. Mikäli koiralle tässä tilanteessa aiheutetaan kipua esimerkiksi kuristuspannalla, voi kiihtymykseen liittyä myös kipu, jolloin koira alkaa käyttäytyä hyökkäävästi vastaantulevia koiria kohtaan, koska se yhdistää kivun siihen, mitä näkee. Samoin kytkettynä oleva pelkäävä koira, joka joutuessaan liian lähelle toista koiraa kykenemättömänä kasvattamaan etäisyyttä voi kiihtyä ja käyttäytyä aggressiivisesti.

            Siirretty aggressio tarkoittaa, että koira suuntaa hyökkäyksensä ensisijaisesta kohteesta toiseen kohteeseen, eli siihen kohteeseen, joka sitä on sillä hetkellä lähinnä. Mikäli koira on oppinut pelkäämään toisia koiria, eikä asialla tehdä mitään, voi koira kiihtyessään esimerkiksi purra omistajaansa toisen koiran sijasta. Tällainen käytös leimataan usein dominanssiaggressioksi tai luonneviaksi, vaikka kyseessä on vain koiran äärimmäinen keino yrittää selviytyä sille uhkaavalta vaikuttavasta tilanteesta.

             Rankaisujen seuraamuksena koiralla voi myös esiintyä esimerkiksi pelko- ja kipuaggressiota. Rankaisemalla koulutettu koira ei yleensä osaa käyttäytyä vaikeissa tilanteissa rauhallisesti, vaan se turvautuu haastavissa tilanteissa siihen, millä se on aina ennenkin tilanteista selviytynyt, luultavasti entistä hanakammin, koska se on koulutuksen myötä opetettu pelokkaaksi ja epävarmaksi. Muille koirille rähisevät koirat eivät ole mahtailevia tai pomottavia, sillä rähinä on karkoittava signaali ja johtuu pelosta. Jos koiraa rangaistaan pelosta, se pelkää entistä enemmän. Mikäli koiran tunnetilaa muutetaan positiivisemmaksi ja koulutetaan koiralle vahva korvaava toiminto rähjäämisen tilalle, luodaan koiralle turvaa tilanteisiin, joissa se on pelokas tai epävarma ja autetaan se tilanteesta yli turvautumalla uuteen käytökseen rähjäämisen sijasta.

Miksei namit toimi?
Palkitsemalla voidaan kouluttaa mitä tahansa eläintä, hiirestä norsuun ja käärmeestä leijonaan. Kuinka monelle tulisi mieleen esimerkiksi lähteä painimalla selättämään tottelematonta leijonaa? Joskus silti ihmiset kokevat, ettei palkitseminen tehoa juuri heidän koiraansa. Mikäli tuntuu, ettei koulutus lähde etenemään, löytyy syy 99% varmuudella joistakin seuraavista.



1. Palkkio
Palkkion tulee olla sellainen, jota koira jaksaa tavoitella. Mikäli koira ei koe käytettävää palkkiota tavoiteltavana, ei se myöskään toimi vahvisteena. Osalle ahneista koirista vahvisteena käy mikä tahansa nakkipalasta ruokaraksuun, mutta joskus omistajan täytyy käyttää luovuutta löytääkseen riittävän palkkion. Se mikä toimii kotona olohuoneessa ei välttämättä toimi kadulla muiden koirien seassa.



2. Ajoitus
Ajoituksella tarkoitetaan palkkion ajoittamista oikeaan aikaan. Tämä on jokaisen kouluttajan, mutta samalla haastavin tärkein taito. Mitä täsmällisemmin pystymme hoitamaan ajoituksen, sitä nopeammin koulutus etenee.



3.Vahvistetiheys
Tarkoittaa sitä, kuinka usein koira saa palkkion. Alkukoulutuksessa palkkion pitää tulla riittävän usein, jotta koiran motivaatio alkaisi rakentumaan. Jos koiraa palkataan liian harvoin, se alkaa keskittyä ympäristöönsä. Kun koulutusta aloitellaan, koiraa kannattaisi pyrkiä palkkaamaan n.3 sekunnin välein, joten kyllä, alkuun sinun on toimittava koirasi namiautomaattina. Mitä enemmän koiran osaaminen kasvaa, sitä harvemmaksi palkkaus väliä voidaan tietysti tiputtaa.



4. Kriteeri
Eli mitä koiran on vähimmillään tehtävä saadakseen palkkionsa? Alkuharjoittelu tulisi aina aloittaa mahdollisimman helpossa ympäristössä ja mahdollisimman pienellä kriteerillä. Tätä voisi verrata vieraan kieleen opetteluun; ensin on opeteltava yksittäisiä sanoja ennen kuin voi oppia rakentamaan kokonaisia lauseita. Vieraan kielen puhuminen luokkahuoneessa voi onnistua hyvin, mutta yllättävässä tilanteessa lomamatkalla sanat alkavatkin kangerrella. Mitä enemmän koira osaa, sitä suuremmaksi kriteeriä voidaan nostaa. Kriteerin asettamiseen vaikuttaa koiran teknisen osaamisen lisäksi myös ympäristössä olevat häiriöt, kuten muut koirat. Vaikka koira osaisi kotona ottaa täydellisen katsekontaktin, häiriössä kriteeriä palkan saamiseksi kannattaa hetkellisesti taas laskea. Tällöin varmistetaan onnistuneiden toistojen saaminen ja näin haluttu käytös vahvistuu.



5. Harjoituksen määrä
Vaikka koira onkin nopea oppimaan, vaatii sujuva ja varma käytös paljon onnistuneita toistoja taustalleen. Koirat osaavat luonnostaan vain niille luonnollisia käytöksiä, kaiken muun joudumme niille opettamaan. Kun koira osaa käytöksen helpossa ympäristössä, pitää se niin sanotusti yleistää, eli käytöstä pitää harjoitella eri paikoissa erilaisilla häiriöillä. Mitä enemmän käytät tähän aikaa, sitä varmemmin sinulla on koira, joka todella osaa ne käytökset joita siltä vaaditaan. Muista, että voit vaatia koiralta vain sen mitä se osaa!



Palkitseminen palkitaan

Vaikka palkitsemiseen perustuva koulutus voi tuntua työläämmältä kuin nopeasti, mutta hetkellisesti, toimiva rankaiseminen, on pitkällä tähtäimellä palkitseminen kannattavampi vaihtoehto niin koiran kuin omistajankin kannalta. Tämän hetken tieteellisten tutkimuksien ja niiden tulosten mukaan, positiviinen vahvistaminen on tehokkaimpia tapoja kouluttaa eläimiä. Palkitsemiseen perustuva koulutus lisää koiran omaa motivaatiota ja vahvistaa tietysti haluttuja käytöksiä, mutta lisäksi se edistää koiran yleistä hyvinvointia. Positiivinen vahvistaminen ei missään nimessä ole sallivaa, eikä koira saa tehdä mitä se haluaa. Koiralla on rajat ja säännöt, mutta niissä pysyminen tehdään koiralle kannattavaksi palkitsemisen avulla. Koiralla ei tällöin ole syytä käyttäytyä niin sanotusti huonosti.


             Koulutusmenetelmien käyttö näkyy yleensä parhaiten koirien suoritusvarmuudessa. Kun koira on oppinut, että ihmisen kanssa toimiminen on hauskaa ja kannattavaa, se hakeutuu ohjaajansa läheisyyteen eikä pyri välttelemään sitä. Rankaisuilla koulutettu koira tottelee, koska sillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Palkitsemalla koulutettu koira tekee, koska se on oppinut sen kannattavaksi. Mitä palkitsevampaa koiralle on toimia ohjaajansa kanssa, sitä vähemmän se välittää kaikesta muusta ympärillä tapahtuvasta. Palkitsemisen vastakohdaksi mielletään rankaiseminen, vaikka oikeasti se on palkkaamatta jättäminen. Taitava kouluttaja osaakin siis pelata palkkaamisen ja palkkaamattomuuden välillä. Palkitsemista voi ajatella rahan laittamisena pankkiin; mitä suurempi saldo, sitä todennäköisemmin koira käyttäytyy toivotusti.

             Jotta koira oppisi halutut käytökset vahvoiksi tarvitaan useita toistoja. Ei kymmeniä, eikä edes satoja, vaan tuhansia. Pikaratkaisut ovat hyvin harvoin kannattava vaihtoehto, vaikka ne ehkä houkuttelevatkin helppoudellaan. Koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuutta, rauhallisuutta sekä huumoria. Menestys ennen työtä tulee vain sanakirjassa.