Oliko ennen kaikki paremmin?

Innostuksen kirjoittamiseen sain selailtuani facebookin keskustelua siitä, miten nykyinen koulutus ”trendi” eli palkitseminen aiheuttaa sen, että koirat käyttäytyvät kuin villieläimet. Ennen ei ongelmia ollut, kun koiraa vielä sai kouluttaa niin kuin koiraa. Onko vika koulutusmetodeissa vai jossain ihan muussa?

Itsekin ongelmakoirakouluttajana saan entistä enemmän avun pyyntöjä koiranomistajilta, jotka haluavat ja tarvitsevat apua koiransa haastavan käytöksen kanssa. Toisin kuin ehkä keskustelussa mukana olleet ihmiset, minä toisaalta näen tämän hyvinkin positiivisena asiana. Ihmisillä on selkeästi entistä enemmän halua ymmärtää koiriaan sekä oppia kouluttamaan ja auttamaan niitä. Hyvä te!

Siihen onko koirilla nykypäivänä entistä enemmän käytösongelmia, en osaa antaa absoluuttista vastausta. Onkohan aiheesta tehty tutkimuksia? Saa vinkata! Muuttuva yhteiskunta, ihmisten muuttuvat asenteet eläimiä kohtaan, kasvatus sekä jalostus ja toisaalta koirien entistä suurempi rooli koti- ja harrastekoirina, ovat varmasti kaikki osaltaan vaikuttammassa siihen, millaisia käytöksiä koirilla esiintyy. Toisaalta tänä päivänä uskalletaan myös tuoda asioita enemmän julki, eikä jäädä painimaan ohitusongelmien, pelkojen tai ylikierroksilla käymisen kanssa yksin. Uskalletaan kysyä apua ja sanoa, etten tiedä mitä tehdä. Ja se jos mikä vaatii rohkeutta.

Se että koirien annetaan oppia oppimaan, oivaltaa asioita tai vaikuttaa omaan käsittelyynsä ei mielestäni aiheutet"ongelma" koiria. Se millä aiheutetaan ”ongelma” koiria on epäjohdonmukainen käsittely, rankaisut ja rajattomuus. Palkitseminen itsessään ei tee koirista purijoita; se että koiraa motivoidaan ohjautumaan toivottuihin käytöksiin ei merkitse sitä, että koira saisi tehdä mitä tahansa. Tähän kohtaan tulee iso ei. Niin lasten kuin eläintenkin koulutuksessa rajat ovat rakkautta. Kun koira tietää, miten sen toivotaan käyttäytyvän, se pitää mielellään opituista käytöksistä kiinni, lajina koirat rakastavat rutiineja. Se miten ne rajat koulutetaan on iso merkitys. Tekeekö koira käytöksiä siksi, että se pelkää tai välttää rankaisua vai siksi, että mielestämme oikein toiminen on sille super kannattavaa?

Tuntuu, että asiassa kuin asiassa mennään tänä päivänä ääripäästä toiseen. Ei tarvitse rankaista tai säikäyttää koiraa, opettaakseen sillle Ei-sanalle merkityksen tai esimerkiksi luopumiskäytöksen. Toisaalta myöskään keskeytyskäytöksiä ei tulisi myöskään pelätä. Tottakai koiran elämässä tulee tilanteita, jolloin joudumme pyytämään sitä lopettamaan, joko sen oman tai muiden turvallisuuden tai tilanteen vuoksi. Mutta keskeytysvihjeeseen ei koskaan yhdistetä fyysistä tai henkistä pakotetta. Meistä pieneltä tuntuva hetki, jolloin koiraa rangaistaan voi olla mitätön, mutta koiralle se voi aiheuttaa paljonkin ahdistusta, kipua ja ongelmia tulevaisuudessa. Pakote perustuu aina pelon aiheuttamiseen, vaikka kyse olisi siitä kuuluisasta viidestä sekunnista.

Se mitä kouluttajana haluaisin nähdä entistä enemmän, olisi ihmisten halu paneutua koirien sielun elämään. Mikä ja minkälainen koira on eläimenä, miten se oppii, mitkä asiat vaikuttavat sen käytökseen, oppia tulkitsemaan sen elekieltä ja ymmärtämään toimintamme seurauksia. Nykymaailman trendi ”pikaruokamaailma” ei toimi koirien kanssa. Koulutus vie aikaa ja vaatii työtä. Koira oppii koko ajan koulutimme me sitä tai emme.

Se että syytetään koirien inhimmillistämisestä tai paapomisesta ei poista sitä faktaa, että koirat ovat ajattelevia ja tuntevia eläimiä, siinä missä ihminenkin. Ne pelkäävät, iloitsevat, ajattelavat ja välittävät. Inhimmillistämistä on se, että kuvitellaan koiran itse tietävän, miten ihmisten maailmassa tulisi elää; että se ymmärtäisiä meidän maailman lait ja normit. Yhteiskuntamme on vaatimuksineen monilta osin hyvin vastakkainen koiran lajityypillisyyden kanssa. Siksi meidän tehtävämme on kouluttaa koiralle halutut ja toivotut käytökset niin, että sen on mahdollisimman helppoa, kannattavaa ja turvallista elää ihmisten yhteiskunnassa.

Asenne ratkaisee!

Asenne eli johonkin sosiaalisesti merkitykselliseen kohteeseen liittyvä myönteinen tai kielteinen suhtautumistapa, on läsnä elämässä koko ajan. Muodostamme asenteita jatkuvasti ja ne muokkautuvat aina uusien tunnekokemuksien myötä. Asenteilla on suora yhteys motivaatioon; kuinka hyvänä tai huonona koen asian, kannattaako yrittää? Näin on myös hevosilla. Asenteet määrittelevät joka päiväisen elämämme mielekkyyttä sekä merkityksellisyyttä ja siksi niihin kannattaa panostaa.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, minkälaisia asenteita sinulla on arkipäiväsi toimia kohtaan? Miten suhtaudut heräämiseen, töihin lähtemiseen, työpäivään, vapaa-ajan harrastuksiin, ruuan laittoon, siivoamiseen ja niin edelleen? Moniko päiväsi asioista on mielestäsi negatiivisia, entäpä positiivisia? Oletko kokeillut tehdä vastaavaa hevosesi elämästä? Miten se suhtautuu ruokintaan, ulkoiluun, varustukseen, ratsastukseen, loimitukseen, pesemiseen? Mitä enemmän hevosesi päivässä on plussalle jääviä asioita, sen parempi sen asenne asioita kohtaan on. Tiedämme sen itsekin; jos päivä on pääsääntöisesti täynnä positiivisia asioita, ei muutama negatiivinen asia aiheuta niin suurta mielipahaa. Sama pätee hevosiin, mitä enemmän ne kokevat päivänsä aikana positiivisia asioita, sen paremmin ne myös kestävät ne muutamat negatiivisemmat asiat.

Onneksi asenteet ovat muokkautuvia ja niitä voidaan myös tietoisesti lähteä muuttamaan. Mieti asia johon hevosesi suhtautuu negatiivisesti, mieti miten asiasta voisi tehdä hevoselle positiivisemman ja toteuta suunnitelma. Puhutaan siis tunnetilojen muokkaamisesta; muutetaan ennen hapanta ilmettä aiheuttanut asia mukavaksi, hevosen kannalta kannattavaksi. Vaikka ajattelisimme, ettei kiukuttelu satuloinnissa tai pyöriminen selkäännousussa haittaa, niin tunnetilojen yhdistymiseen ja yleistymiseen liittyy paljon riskejä, joita emme aina ota huomioon.

Nimittäin, jos hevonen kokee jonkin asian epämukavaksi, tunnetila voi yhdistyä mukaan tilanteeseen ja aiheuttaa sen, että jatkossa kyseinen asia saa hevosen valmiustilan nousemaan. Jos varusteisiin yhdistynyt negatiivinen tunnetila on stressitason kohoamisen sekä jännittymisen taustalla, voi rentouden löytäminen ratsain olla miltei mahdoton tehtävä. Otetaan esimerkiksi melko yleinen arkipäivän ongelma, satulointi.

Hevosta satuloidaan ja se reagoi tähän negatiivisesti, eli se ei pidä satuloimisesta syystä jostakin. Oletetaan ettei selkään nouseminenkaan olisi hevoselle maailman paras juttu, joten parhaassa tapauksessa ennen kuin päästään edes aloittamaan ratsastus, hevosella on pohjalla jo kaksi negatiivista asiaa, jotka saavat sen stressitasot nousemaan. Hevonen voi tuntua siltä, että se käy niin sanotusti kierroksilla; se reagoi helposti ärsykkeisiin ja sillä voi esiintyä erilaisia konflikti käytöksiä, suun aukomista, pukittelua, ryntäämistä jne. Näiden lisäksi voi ilmentyä myös muita ratsastuksellisia ongelmia esimerkiksi apuihin vastaamisessa. Mitään näkyvää syytä hevosen käytökselle ei itse tilanteesta löydy, minkä takia hevosen käytös tuntuu älyttömältä pelleilyltä.

Näkyvät muutokset hevosen käyttäytymisessä voivat ilmentyä vasta pidemmän ajan jälkeen siitä tilanteesta, joka hevosen valmiustilaa nostatti. Suomennetaan vielä vähän; jos hevonen ei pidä satuloinnista, sen tuoma stressi voi ilmentyä käytösmuutoksina, vaikka puolen tunnin päästä eli juuri ratsastuksen aikana. Tällöin hevosen käytöksen muokkaaminen ratsastuksessa ei auta, sillä hevosen käytöstä muokkaa vain todellisen syyn korjaaminen, siis asenteen muokkaaminen satuloimista kohtaan. Jos hevonen onnistutaan siedättämään satulointiin uudestaan niin, että sen tunnetila on rento ja rauhallinen, voi hevosen ratsastettavuus parantua yllättävänkin paljon ja nämä satuloinnista aiheutuneet ongelmat helpottaa.

Asenteet muokkautuvat myös toisinpäin. Se miten helposti päivittäiset toimet sujuvat, vaikuttavat asenteeseemme hevosta kohtaan. Onko hevosen kanssa toimiminen hauskaa ja kannattavaa meille, vai aiheuttaako se enemmänkin unettomia öitä ja tuskan hikeä? Asenteemme ohjaavat ajatuksiamme ja kaikki tämä vaikuttaa hevosen käsittelyyn enemmän kuin uskommekaan. Rento ja rauhallinen ihminen pystyy ymmärtämään hevostaan enemmän, käyttäytyy selkeästi sekä ennakoitavasti. Jännittynyt ihminen käyttäytyy nopeasti, ennakoimattomasti sekä käytös muuttuu helposti hyökkääväksi. Asenteiden muokkaamisella voidaan saada paljon hyvää aikaan, hevosessa ja sekä ihmisessä.

Kuusi kuukautta ja neljä päivää

Kuusi kuukautta ja neljä päivää on aika joka on kulunut onnettomuudestani, putoamisestani tai miksi sitä ikinä haluaakin kutsua. Työskentelin ensimmäistä kokonaista viikko Englannissa ratsastajana, kunnes työviikko sai niin sanotusti ei niin kivan päätöksen.

Olin jo pitkään haaveillut pääsevani ulkomaille työskentelemään ratsastajana, joten voitte kuvitella miten innoissani tästä tilaisuudesta olin. Tallissa oli kaikkinensa 12 hevosta, joista 6 oli ”omiani”, joiden ratsuttaminen oli vastuullani. Pääasiassa hevoset olivat joko nuoria, myynnissä – tai molempia. Olin aiemmin käynyt tallilla muutaman päivän työhaastattelussa ja näin ollen paikan ollessa jo tuttu, alkoikin heti ensimmäisinä päivinä oman asunnon sekä auton etsiminen.

Elämän rakentaminen Englantiin tuntui niin ihanalta, jännittävältä ja vapauttavalta. Suurin osa asioista oli ehkä vähän liiankin hyvin; kivoja hevosia, kilpailusuunnitelmia, hyvät puitteet ja 5 päivän työviikot (tähän kaikki hevosalalla työskentelevät voivat varmasti samaistua haha).

20.lokakuuta oli perjantai päivä. Meillä oli kiireinen päivä, kun veimme osan nuorista oreistamme läheiselle maneesille totuttelemaan vieraaseen paikkaan tulevan viikon kilpailuja silmällä pitäen. Tästä syystä ehdin kotiin tultuamme ratsastamaan vain yhden hevosen ennen viikonloppua. Huonoa tuuria, sattumaa tai mitä ikinä, valitsin nuorimman tammani, joka oli vasta sisäänratsastuksessa. Olin ensimmäinen ihminen, joka kyseisen tamman selässä kävi ja meidän yhteistyö oli lähtenyt oikein mallikkaasti käyntiin. Edellisenä päivänä olimme ensimmäistä kertaa ravanneet maneesissa ilman avustajaa ja kaikki meni paremmin kuin hyvin. Olin aivan myyty tälle hevoselle, lupaava nuori hevonen, hyvästä suvusta ja mikä liike! Tämän ja toisen tammani piti olla ykkös kisattaviani seuraavalle kaudelle.

Tämäkin ratsastus alkoi hyvin, ravissa ja käynnissä kaikki sujui hyvin. Hevonen oli rento ja tyytyväisen oloinen. Olin lopettelemassa ratsastustani, kun pomoni halusi minun kokeilevan laukkaamista. Kerroin, että mielestäni se ei ole hyvä idea, ottaen huomioon, että hevonen on ravannut ratsastaja selässä vasta 3 kertaa, minkä lisäksi laukkaaminen liinassakin oli hevoselle edelleen haastavaa. En tiedä mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee hevosen selässä, mutta suostuttelun jälkeen suostuin kokeilemaan. Tiesin ettei kokeilu tule menemään hyvin ja olinkin oikeassa. Muutaman laukka askeleen jälkeen hevonen selkeästi säikähti minua kyydissä ja heitti minut alas. Pomoni halusi yrittää uudestaan, enkä uskaltanut kieltäytyä. Hevonen kävi jo valmiiksi aika kierroksilla ja pomoni joutui ajamaan sen laukkaan liinan päässä ja voitte varmaan arvata kuinka kävi. Hevonen heitti minut valtavalla pukilla alas, josta lensin suoraan selälleni maneesin pohjaan. Ensimmäinen asia, jonka muistan on, että makasin maneesin pohjalla ja ajattelin, että nyt sattui.

Ensimmäisenä tunsin kipua selässäni ja linkutinkin hakemaan särkylääkettä huoneeseeni, jonka jälkeen palasin vielä töihin. Illan aikana vointini huononi, aloin tuntemaan kipua polvessani, selän kipu paheni, mutta kun päänsärkyni paheni ja aloin voimaan pahoin minut vietiin käymään päivystyksessä. Koska en ollut vielä ehtinyt rekistöröityä Britannian asukkaaksi, oli hoitoon pääseminen melkoisen haastavaa. Sain särkylääkkeitä ja ohjeet levätä muutaman päivän. Kipuja alkoi viikonlopun aikana ilmaantua uusiin paikkoihin ja vanhat säryt pahenivat niin, etten saanut nukuttua. En tuntenut ollenkaan nälkää enkä janoa, joten seuraavien päivien ruokailut olivat pohjattoman huonolla mallilla. Maanantai iltana jouduin lähtemään uudestaan päivystykseen, jossa minulle annettiin vähän turhan vahvoja lääkkeitä, joiden takia vatsani alkoi oireilemaan. Tiistai iltana lensin Suomeen tutkimuksiin ja saamaan hoitoa. Keskiviikon vietinkin päivystyksessä tipassa nesteytyksessä sekä lääkittävänä.

Alkuun sain kuukauden sairaslomaa: polveni nivelsiteet olivat vaurioituneet, kylkiluissa oli murtumia (onneksi eivät olleet menneet poikki), lannerankani oli vääntynyt väärään asentoon ja päävammani oireili. Kylkiluut ja polvi paranivat levolla sekä jumppaamisella. Marraskuun aikana minulle alkoi ilmentyä päävamman seurauksena pahoja päänsärky kohtauksia, kasvojen puutumista, huimaamista sekä pahoinvointia. Näiden oireiden takia tai ansiosta, pääsin vihdoin neurologian osastolle tutkittavaksi, sekä pään magneettikuviin. Lisäksi tippumisista asti minua olivat vaivanneet väsymys, nukahtelu, heikko muisti, nälän ja janon tunteen puuttuminen,oikean käden tärinä ja matkapahoinvointi näin muunmuassa. Jouduin opettelemaan elämän ihan uudella tavalla, kun tavallisissa päivittäisissä askareissa tarvitsikin apua, joka päivä sattui enemmän tai vähemmän johonkin, kunto ja kestävyys olivat heikkoja. Ensimmäistä kertaa ikinä jouduin miettimään vaihtoehtoisia työ vaihtoehtoja, mikäli en kuntoutuisi. Sairasloma venyi ja venyi. Osa oireista on helpottanut tai jopa kadonnut kokonaan. Osa vaivaa vielä edelleen, osan kanssa joudun ehkä elämään lopun elämääni.

Olen edelleen sairaslomalla, alustavasti neurologin kanssa sovittuun kesäkuuhun asti. Tarkoituksena olisi päästä palaamaan työelämään pikkuhiljaa, lopullisena tavoitteena on tietenkin tulevaisuudessa päästä taas ulkomaille ratsastamaan.. Olen toki tänä aikana tehnyt koira- sekä hevoshommia oman jaksamisen ja kunnon mukaan mielenvirkistykseksi. Ratsastamaan olen päässyt vähitellen enemmän, mikä on ollut suuri apu henkisessä kuntoutumisessa ja jaksamisessa. Lannerangan virheasento aiheuttaa sen, että koko kehoni on koko ajan vinossa, minkä takia esimerkiksi ratsastaminen on melko haasteellista vielä, lisäksi selkä kipuni eivät ole vielä täysin loppuneet.

Tiedän että olen ollut onnekas, voisin kärsiä paljon pahemmista kivuista sekä oireista, tai olla vammautunut lopullisesti. Lääkäreiden mukaan saan olla tyytyväinen, kun kävelen ja puhun edelleen, sillä ainekset vammojen perusteella olisi ollut siihen pahimpaankin vaihtoehtoon.

Ehdottoman onnellinen olen siitä, että minulla oli kypärä päässä, tällä kertaa se nimittäin pelasti henkeni. Onnettomuuden jälkeen kypärä on pysynyt melko visusti päässä ja tulee pysymään myös jatkossa. Pelkkä kypärä ei tietenkään riitä onnettumuuksien ja vammautumisien ehkäisemiseen, lisäksi tarvitaan turvallisia tapoja toimia hevosten kanssa, kykyä kouluttaa hevosista rentoja ja luottavaisia sekä rohkeutta sanoa ei, kun jokin asia ei omasta mielestä ole hyvä idea.

Pysty- ja vaakasuuntainen tasapaino

Tasapaino ratsastaessa on edelletys paitsi laadukkaalle liikkumiselle myös tärkeä osa hevosen terveyttä. Tasapainon voi jakaa kahteen kategoriaan; pysty- sekä vaakasuuntaiseen. Hevonen joko liikkuu tasapainossa tai sitten ei – hevonen ei voi olla melkein tasapainossa.

Pystysuuntainen tasapaino on ensimmäinen asia nuorelle hevoselle, sen puuttellisuus aiheuttaa hevoselle tunteen kaatumisesta, mikä aiheuttaa hevosessa jännittymistä. Pystysuuntainen tasapaino tarkoittaa sitä, että hevosella on yhtä paljon painoa molemmilla etujaloillaan. Hevoset joilla on puutteellinen tasapaino, nojaavat ratsastaessa jommalle kummalle puolelle enemmän. Mikäli hevonen nojaa vasemmalle (ratsastajalle helpoin tapa havainnoida painoa on kiinnittää huomiota tuntuman tasaisuuteen), on hevosella enemmän painoa vasemmalla etujalallaan. Tällöin hevonen työntää oikeasta takajalastaan painoa vasemmalle etujalalle, jolloin se liikkuu vinossa ja painaen vasemmalle. Tärkein osa pystysuuntaista tasapainoa on tuntuma. Mitä paremmin hevonen liikkuu tasaisesti molemmilla ohjilla, sen paremmin se kykenee säilyttämään tasapainonsa molemmilla etujaloilla.

Tasapainoa voi parantaa monilla erilaisilla harjoituksilla niin ratsain kuin maastakäsinkin. Tuntuman harjoittelu on varmasti paikallaan, tarkoituksena on siis opettaa hevonen kulkemaan tasaisesti molemmalla ohjalla, jolloin tuntuma on mahdollisimman samanlainen oikealla sekä vasemmalla. Erilaiset väistöt auttavat myös parantamaan tasapainoa, esimerkiksi väistämällä takaosaa uran sisäpuolelle, jolloin ulkotakajalka siirtyy kehon alle kannattelemaan painoa, eikä työntämään sitä sisäetujalalle. Kun hevosen paino on tasaisesti molemmilla etujaloilla, se voi käyttää selkäänsä vapaammin työskentelyyn.

Vaakasuuntainen tasapaino on hevoselle haastavampi tasapainon muoto. Tällä tasapainolla tarkoitetaan nimensä mukaisesti hevosen tasapainoa vaakasuunnassa eli siis etuosa – takaosa suuntaisesti. Mikäli hevosen vaakasuuntainen tasapaino on puuttellinen hevonen liikkuu epätasapainossa, jolloin painoa on liikaa etujaloilla; tällöin paino ei jakaudu tasaisesti etu- sekä takajaloille ja tämän seurauksena hevonen askeltaa lyhyellä askeleella. Epätasapaino aiheuttaa hevosen liikkeessä sen, että etujalka pysyy kehon alla pidempään kuin se on hevosen kehon edessä, lisäksi etujalka laskeutuu maahan ennen kuin se on korrektisti ojennettu eteen; kavio ei laskeudu korrektisti vaan varvas edellä.

Toisin kuin yleisesti ehkä vielä luullaan, pään asennolla ei suoranaisesti voida vaikuttaa hevosen vaakasuuntaiseen tasapainoon kehittävästi. Tehokkain keino parantaa ja kehittää hevosen tasapainoa on nimittäin opettaa se kohottamaan rintakehäänsä eli siirtämään painoaan takajaloille. Useasti kun hevosen painoa yritetään siirtää takajaloille, keskitytään liikaa nimenomaan takajalkoihin. Rintakehää nostamalla hevonen kykenee kuitenkin helpommin ja luonnollisemmin ”kippaamaan” painoaan enemmän takaosalle. Rintakehän kohottamisen tuoma asento mahdollistaa sen, että hevonen voi astua takajaloillaan mahdollisimman lähelle etujalkoja.

Vaakasuuntainen tasapaino on tärkeä osa koko hevosen kehon oikeaoppisen työskentelyn onnistumisen kannalta. Mitä enemmän painoa hevosella on etujaloillaan, sitä notkommalla selällä hevonen liikkuu, koska sen vatsalinja jää liian pitkäksi. Pitkän vatsalinjan seurauksena hevosen lantio suoristuu jäykemmäksi ja takajalat jäävät liian kauas. Tällainen liikkumistapa aiheuttaa suurta rasitusta risti-suoliluunivelelle. Tyypillisimpiä muita vaurioita, jotka liittyvät samaan aihepiiriin ovat ylitaivuttamisessa rasittuvat nivelet ja nivelsiteet. Mikäli hevonen liikkuu huonossa tasapainossa, liian pyöreässä&matalassa muodossa tai ylitaivutettuna, joutuu hevonen asennon aiheuttaman paineen takia laskemaan etujalkojaan maahan nopeammin kuin tasapainossa liikkuva hevonen. Tämän seurauksena hevoselle voi aiheutua muunmuassa sädeluun ontumaa.

Onneksi tätäkin tasapainon puolta voi harjoittaa melko yksinkertaisilla harjoituksilla. Esimerkiksi ratsastamalla hevosta laajalla ympyrällä ilman, että hevonen taipuu kumpaankaan suuntaan. Eli ratsastetaan suoralla hevosella ympyrä linjaa; tarkoituksena olisi, että hevosen paino jakautuisi molemmille etujaloille (pystysuuntainen tasapaino) ja tämä mahdollistaa hevosen painon siirtymisen takajaloille (vaakasuuntainen tasapaino). Harjoituksen onnistuminen kuitenkin edellyttää hevosen kykyä nostaa rintakehäänsä ja tukea itseään keskivartalosta sekä riittävän pitkällä kaulalla liikkuminen. Kun hevonen alkaa liikkumaan ympyrän suuntaisesti, se liikkuu samalla sivusuuntaisessa venytyksessä (sisä etu- sekä takajalka astuvat lähelle toisiaan). Mitä pienemmäksi ympyrä kuviota muutetaan, sitä enemmän hevonen joutuu sivusuuntaisesti itseään venyttämään, jolloin vatsalinja lyhenee koko ajan enemmän, tämä johtaa selän jouston paranemiseen ja painon siirtämiseen etujaloilta takajaloille.

Erilaisten ratsain ja maastakäsin tehtävien harjoitusten myötä tasapainoa voidaan kehittää ja parantaa. Tasapaino elää ja muuttuu koko ajan ja siksi näiden asioiden huomioiminen ratsastaessa on tärkeää. Jotta hevonen pysyisi terveenä ja kykenisi liikkumaan ilman kipua on sillä oikeus saada liikkua sille mahdollisimman hyvässä asennossa.

Kuvassa Laura Lapatto & Nikita V

Mitä eroa huomaat näiden kahden hevosen asennoissa ennen

tasapainon parantumista ja sen jälkeen?

Asennolla on väliä

Viime tekstissä käsiteltiin Rollkuria sekä LDR:ää käsitteinä, nyt paneudumme siihen, mitä tämä asento hevosessa aiheuttaa ja miksi se on niin haitallinen.

Aloitetaan pohtimalla millainen eläin hevonen fyysisesti on ja miten sen rakenne on rakentunut. Hevosta ei ole rakennettu kantamaan painoa selässään, joten ratsastajan ja satulan paino on hevoselle täysin luonnoton asia. Ihminen on käyttänyt tuhansia vuosia hevosta apunaan, mutta silti jokainen varsa täytyy opettaa kantamaan painoa selässään. Koska hevosen fysiikka ei ole rakentunut painon kantamiseen, on ratsastajan tehtävä kehittää hevosta niin, ettei ratsastus aiheuta hevoselle terveys- tai hyvinvointiongelmia.

Hevosen rakenne

Tavallisesti hevosella on 7 kaulanikamaa (ylin atlasnikama eli kannattajanikama, toinen on kiertonikama), 18 rintanikamaa (joista selkäranka koostuu), 18 kylkiluuta (8 ensimmäistä on ns.varsinaisia kylkiluita ja taaimmaiset 10 ns.valekylkiluita), 6 lannenikamaa, 5 ristinikamaa (ristiluu) ja 15-18 häntänikamaa. Kokonaisuudessaan hevosen luuranko koostuu yli 200 luusta.

Luiden lisäksi hevoselta löytyy tietysti mm.lihaksia, nivelsiteitä, jänteitä ja niveliä.

Hevosilla on niin sanotut pitkät selkälihakset, jotka kulkevat selkärangan vierellä molemmin puolin, aina kaulanikamasta lantioon asti. Nämä lihakset ovat hevosen vahvimmat liikelihakset, jotka vievät liikettä eteenpäin. Mikäli selkälihaksisto joutuu kannattelemaan painoa, selkälihakset eivät pääse toteuttamaan tehtäväänsä.

Selkälihaksien tehtävänä on lisäksi mm. stabilisoida hevosen runkoa. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä kovempaa tai isommin hevonen liikkuu, sitä jäykempi selkä hevosella on; ainoastaan rauhallisesti liikkuva hevonen voi rentouttaa selkänsä. Pitkien selkälihasten lisäksi hevosen selkälihakset koostuvat monista pienemmistä lihaksista, jotka kiinnittyvät vinosti takaa eteenpäin, toiset edestä taaksepäin.

Helpoin vertauskuva hevosen rakenteelle on silta; etu- ja takajalat ovat sillan pilarit. Selkälihasten kannattamisen avainasemassa ovat kaulan lihakset. Hevosen kaularanka on S-kirjaimen muotoinen ja toisin kuin yleisesti luullaan, se ei kulje kaulan ylälinjaa pitkin. Kaularanka kiinnittyy hevosen niskan yläreunassa kalloon, mutta tämän jälkeen putoaa jyrkästi ja sään edessä ranka kulkee jo melko alhaalla rinnassa. Tämä on tärkeä tieto, jotta ymmärtäisimme miten selän kannattelu tapahtuu. Kaularangan S-muoto mahdollistaa tilan hevosen lihasjärjestelmälle sään edessä, kun hevonen liikkuu eteen-alas venytyksessä, S-kaari avautuu ja kaula pääsee pidentymään oikealla tavalla. Päinvastoin S-mutka taas saadaan syvenemään, mikäli hevosta ratsastetaan liian syvässä muodossa tai pää liian ylhäällä.

Hevosen ylälinja on sen selän kantava voima, jos ylälinja jännittyy tai jäykistyy, se vaikuttaa koko hevoseen. Oikeaoppinen niin kutsuttu eteen-alas venytys tapahtuu siten, että hevosen turpa on sen olkapään korkeudella, nenä ohjautuen eteenpäin (luotiviivan edessä). Liian alas ja/tai syvälle viety ”venytys” vaikeuttaa hevosen selän toimintaa, jolloin paino valuu etujaloille eikä liike aja asiaansa. Kun venytys suuntautuu oikeasti eteen-alas eikä taakse-alas suunnassa, kaularanka pääsee oikenemaan ja lihasjärjestelmä sään edessä kehittymään. Mitä vahvemmaksi tämä lihasjärjestelmä kehittyy, sitä helpompi hevosen on jatkossa kannatella itseään sekä painoaan selässä säilyttäen liikkeidensä laadun.

Kuvasta näkee mitä tapahtuu kaulan S-kaarelle eri asennoissa.

Tavoite?

Ratsastuksen tärkein tavoite tulisi olla hevosen kehittäminen. Onnistuneen harjoittelun seurauksena hevosen tulisi liikkua paremmin, voida paremmin, elää terveempänä sekä tyytyväisempänä, ei päinvastoin. Joskus hevoset voivat jatkuvasti kärsiä esimerkiksi samoista terveys- tai käytösongelmista, olla haastavia ratsastaa tai vertyä hitaasti, näissä tapauksissa tulisi aina miettiä,

onko käytössä oleva harjoittelumuoto sopiva hevoselle.

Täytyy muistaa, ettei hevosella ole minkäänlaista käsitystä siiten, miten sen tulisi liikkua oikein ratsastajan kanssa. Asennot voivat toki tuntua siitä epämiellyttiviltä tai miellyttäviltä, mutta ratsastajan tehtävä on kouluttaa hevonen liikkumaan sille optimaalisessa sekä kehitystä tukevissa asennoissa.

Miksi asennolla on väliä?

Hevosen liikkeen tulisi eräiden määritelmien mukaan olla jäntevää, rentoa, joustavaa sekä aktiivista. Selän toiminnan tulisi olla aaltomaista liikettä läpi koko hevosen selän. Selkä ei saisi jäykistyä ylös, vaikka hevonen kantaakin selkäänsä. Liian pyöreänä liikkumisesta aiheutuu hevoselle niin fyysistä kuin henkistäkin epämukavuutta sekä kipua. Rollkur ja LDR asennossa liikkuva hevonen ei voi pyöristää selkäänsä, vaan sen selkä pomppii ylös-alas yhtenä pakettina; selän kyky joustaa katoaa.

Kun hevonen on liian lyhyt edestä, sillä on liikaa painoa etujaloilla. Hevosen paino jakautuu etuosalle 60% ja takaosalle 40%, mikä tekee hevosesta jo synnynnäisesti etupainoisen. Mikäli tätä etupainoisuutta lisätään vielä ratsastajan toimesta, liiallisella paineella edestä, hevonen joutuu muuttamaan asentoaan siten, että se liikkuu alalinja liian pitkänä ja selkä vastaavasti notkolla. Kun tämä tapahtuu, myös hevosen lantio suoristuu ja jäykistyy, jolloin hevosen takajalan askel jää liian kauas vartalosta. Tämä aiheuttaa suurta rasitusta mm. SI-nivelelle. Selän notko korreloi suoraan kaulan sekä pään asennon kanssa, mitä matalampana ja pyöreämpänä hevonen on, sitä isompi notko sen selkälinjaan muodostuu.

Selän ja jalkojen rasituksen lisäksi voimakkaasti kuolaimen takana liikkuva hevonen tuntee suurta painetta niskassaan, kyseinen paine vahingoittaa kaulan nivelsiteitä ja aiheuttaa hevoselle täten fyysisiä vammoja kaulan alueelle. Tämän lisäksi näin ratsastetuilla hevosilla voi monesti nähdä ulos pullistuneen sylkirauhasen, joka kaulan ja niskan ahtaan asennon takia joutuu virheelliseen asentoon.

Pullistunut sylkirauhanen

Rollkur/LDR asentoon liittyy lähes aina voimakas paine ohjasta, mikä aiheuttaa ongelmia hevosen alaleukaan. Rentoutuessaan hevosen alaleuka laskeutuu alas ja eteenpäin. Jatkuva, voimakas paine estää alaleuan rentouttamisen, jolloin leuka lukittautuu taakse. Vaikka helposti voisi kuvitella muuta, leuan jännittyminen vaikuttaa mm. kieleen, päähän sekä kaulan lihaksiin, eli koko hevosen liikkeen laatuun. Tämä perustuu siihen, että leuka on ensimmäinen osa hevosen kaularankaa, joten mikäli ratsastaja estää ensimmäisen osan rentoutumisen, estää hän koko hevosen rentoutumisen. Tästä pääsemme takaisin jo todettuun ongelmaan asennon kanssa: takajalat eivät veny hevosen vartalon alle, jolloin alalinja jää pitkäksi ja ylälinja lyhyeksi (selkä notkoksi).

Vuonna 2000 eläinlääkäri Horst Weiler suoritti tutkimuksen, jossa hän huomasi 80% hevosista, joita käytettiin este- tai kouluratsuina, kärsivät kaulan alueen vammoista. Näitä vammoja aiheuttavat mm. ylitaivuttaminen, matalassa&syvässä muodossa ratsastaminen, äärimmäinen rollkur asento, mutta myös kuolaimen takana liikkuminen. Ohjan paineella oli iso merkitys vammojen vakavuudessa sekä laajudessa, mitä isompi paine edessä, sitä suuremmat vammat hevosilta löydettiin. Mikä teki tutkimuksen tuloksesta erityisen mielenkiintoisen, mutta myös huolestuttavan, oli seikka, ettei vammautuneille hevosille oltu aiemmissa tutkimuksissa diagnosoitu minkäänlaisia vammoja. Ongelmallisiksi tämän kaltaiset vauriot tekee se, etteivät ne näy hevosessa meille helposti havaittavassa muodossa, kuten ontumisena tai kipu reaktiona koskettaessa. Sen sijaan tämän kaltaiset vammat ilmenevät yleensä pään heittelynä, haluttomuutena liikkua, jäykkyytenä, lihasten pitkänä vertymisenä ja ongelmakäytöksinä.

Hevosfysioterapeutti Amanda Andersonin mielestä matalana ja liian pyöreänä ratsastaminen on hevoselle jopa vaarallista, etenkin nuorille hevosille. Kyseisessä asennossa hevosen niskan nivelsiteet ylivenyvät nopeasti (jopa alle minuutissa!), jolloin asento aiheuttaa nopeasti hevoselle pysyviä fyysisiä vammoja. Niskan nivelsiteet ovat säikeisiä ja venymättömiä, lisäksi ne vaurioituvat erityisen helposti. Vaurioita on erityisen vaikea, jopa mahdotonta korjata.

Jumppaa keholle?

Ratsastajat jotka suosivat ratsastamista matalassa sekä syvässä muodossa, perustelevat kantansa useimmiten puolustelemalla asentoa venyttäväksi, kehoa vahvistavaksi harjoitukseksi. Jokainen meistä tietää, miten epämukavalta tuntuu, jos joutuu venyttämään jotain kehon osaa väkisin.

Nykyään lähes kaikki myös tietävät tämän lihaksille haitalliseksi, ihmisillä on huomattu, että liian voimakas venyttely vaurioittaa lihasta sekä nivelten tukiranteita. Lihaksiin syntyy niin sanottuja mikrorepeämiä, lisäksi nivelkapselit löystyvät. Hevosten ja ihmisten lihakset ovat yllättävän samanlaisia, lihaksemme toimivat pitkälti samalla tavalla ja siksi meillä tavataan paljon samoja lihasongelmia. Liiallinen kaulan ja niskan venyttäminen liikkeessä notkistamisen sijasta aiheuttaa lihaskipuja sekä -jännitystä, lihasten epätasapainoisuutta, kramppeja sekä muita vauroita.

Ongelmia aiheutuu helposti myös hevosen liikkeen laadulle. Koska asento on hevoselle kaikin puolin epäedullinen, ei se kykene liikkumaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Hevosen käynti muuttuu helposti passimaiseksi (samanpuoleiset jalat liikkuvat yhtä aikaa eteen- ja taaksepäin), ravissa vastakkainen jalkapari ei liiku samansuuntaisesti (etujalka kohoaa liioitellun korkealle, takaosa jää taakse, eli ns.showravi), laukka muuttuu nelitahtiseksi (vastakkainen jalkapari ei pääse laskeutumaan maahan yhtä aikaa).

Maltti on valttia

Jokainen ratsastaja tiedostaa varmasti hyvinkin selkeästi, miten vaikeaa on oppia pois virheellisestä asennosta tai vanhoista tavoista ratsastaessa. Uuden asennon vaatima lihastyö voi aiheuttaa sen, että harjoittelu jaksot on pidettävä lyhyempinä, lisäksi joudumme aktiivisesti ajattelemaan vanhaa asentoa vastaan, sillä keho tuntuu hakeutuvan siihen itsestään.

 Lihaksiston ja liikeratojen vahvistuminen vie aikaa, eikä kehitystä voi vauhdittaa pikaratkaisuilla. Sama koskee myös hevosen lihaksiston sekä liikeratojen kehittämistä. Koska vanhasta pois oppiminen vie aikaa, on helpointa ratsastaa hevosta niin, että se kykenee liikkumaan optimaalisesti itseään käyttäen heti alusta asti.

Mitä eroja huomaat hevosten asennoissa sekä liikkeessä
verrattuna ylempään kollaasiin?

Lähteet:

Klaus Balkenhol&Gerd Heuschmann
Joanna Robson
Brad Appleton

Uusi juttusarja alkaa!

Oletko joskus kuullut termit rollkur, LDR ja kuolaimen takana? Luultavasti kyllä, mikäli olet koskaan ollut lähelläkään hevosharrastusta. Paljon puhuttuja, kritisoituja, mutta myös puolustettuja aiheita. Seuraava kysymykseni kuuluukin, minkälaisen mielikuvan kukin termi sinulle aiheuttaa? Miksi rollkur on kielletty ja LDR ei? Miksi kuolaimen takana ei ole yhtä paha kuin rollkurissa? Seuraavassa juttusarjassa käsittelemme tätä aihetta hevosen hyvinvoinnin, optimaalisen suorittamisen sekä kouluratsastuksen perimmäisen tarkoituksen pohjalta. Lähdetään siis liikkeelle siitä, mistä kaikki alkoi.

Milloin rollkur levisi?

Vuoden 1995 Aachenin kilpailussa nähtiin jotain uutta, kun kahden ratsastajan hevosia verryteltiin paljon totuttua matalammalla kaulalla sekä yli taivutellulla niskalla. Nämä niin sanottua uutta tekniikkaa edustaneet ratsastajat olivat Saksan Isabell Werth sekä Nicole Uphoff. 2001 Sjef Janssen antoi ensimmäisiä haastteluja kyseiseen metodiin liittyen, mutta vasta kymmenen vuotta myöhemmin tämä rollkuriksi nimetty treenitekniikka nousi otsikoihin ja hevosihmisten huulille. Tuohon aikaan rollkurin kannattajiksi ja puolustajiksi nousivat Anky van Grusven sekä jo aiemmin mainittu Sjef Janssen. Rollkuri aiheutti ”paljastuessaan” kohun, joka nyt, 12-vuotta myöhemminkään, ei ole ottanut laantuakseen.

Isabell Werthin verryttely video vuoden 1995 Aachenin kilpailuista.

Jo vuonna 2006 maailmalla levinnyt kohu aiheutti sen, että FEI (kansainvälinen ratsastajainliitto) joutui puuttumaan tilanteeseen, mutta varsinainen kielto rollkurin käyttämiseen kilpailuissa saatiin vasta vuonna 2010. Jo rollkurin ensimmäisinä käyttö vuosina tutkimuksista saatiin paljon tuloksia, jotka suorastaan huusivat tämän metodin käyttämistä vastaan. Tutkimuksissa havaittiin, että kyseissä asennossa erityisesti hevosen hengittäminen vaikeutuu huomattavasti; asennon takia hevosen kurkunpää puristuu kokoon, lisäksi hevosen nieleminen vaikeutuu. Puhumattakaan muista fyysisistä kivuista, joita asento aiheuttaa.

            Mikä teki kyseisestä kokouksesta erityisen mielenkiintoisen oli kuitenkin päätös siitä, ettei LDR tekniikkaa tarvitse kieltää. LDR eli low, deep, round, on siis toinen nimitys rollkurille, itseasiassa tämän termin nimi on peräisin itse Sjef Janssenilta, yhdeltä rollkurin suurimmalta puolesta puhujalta.

Ero rollkurin ja LDR:n välillä?

Jos rollkur on kielletty ja LDR ei, mikä ero näillä kahdella siis on? Tähän itseasiassa itse FEI:kään ei ole vuosien saatossa antanut kunnon vastausta. Heidän määritelmänsä mukaan rollkur on asento, johon hevonen on pakotettu ja LDR:ssä taas hevonen kulkee kyseisessä asennossa vapaaehtoisesti. Jälkimmäisen käyttöön on kilpailuissa on kuitenkin lisätty sääntö, jonka mukaan hevosta saa ratsastaa kyseissä asennossa maksimissaan 10 minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen hevosen on saatava tauko.
           Tauon pituutta ei ole missään säännöissä määritelty, jolloin tämä mahdollistaa esimerkiksi hevosen tunnin pituisen ratsastamisen, antamalla muutaman sekunnin tauon joka kymmenes minuutti. Tutkimuksissa rollkurin ja LDR:n haitoista taas huomattiin, että hetken tauko 10 minuutin välein ei auta millään tavalla asennon aiheuttaminen fyysisten vammojen ehkäisyssä tai minimoinnissa.

Kuvassa hevoset termein eri asennoissa; rollkur, kuolaimen takana sekä LDR.

Mitä luulet, kuinka hyvin hevonen tuntee eron näiden asentojen välillä?

Onko muutos mahdollista?

Vaikka tänä päivänä tietoa hevosten käyttäytymisestä, oppimisesta, rakenteesta sekä biomekaniikasta on enemmän kuin koskaan, ei tätä kyseistä ongelmaa ole saatu ratkaistua. Rollkur voi hyvin ja elää edelleen. Se on monen tunnetun kilparatsastajan suosima metodi, puhuttiinpa siitä julkisesti tai ei. Ratsastajat perustelevat sen käyttöä hetkellisenä, kurinpidollisena tapahtumana tai hevosen notkistamisena. Tosiasiassa hevosen kaulan ylivenytys tuntuu aivan yhtä pahalta kuin meillä esimerkiksi käden selän taakse vääntäminen, niinpä auts!

Muutos ei kuitenkaan ole helppo. Niin kauan, kun kilpailuissa pärjätään hevosilla, jotka kulkevat kuolaimen takana, liian lyhyellä kaulalla tai rollkur asennossa, ei valtaosa ratsastajista tule muuttamaan toimintaansa. Niin kauan, kun näin ratsastetuilla hevosilla voitetaan mitaleita, ei ratsastajilla ole syytä kiinnittää huomiota asiaan. Niin kauan, kun FEI ei millään tavalla rankaise ratsastajia hevosten hyvinvoinnin sivuuttamisesta, emme saa muutosta aikaan.

            Esimerkiksi vuoden 2012 vuoden olympialaisissa Lontoossa, Ruotsin Patrik Kittelin verryttelystä otetut kuvat pääsivät leviämään ja samalla nähtiin, miten hevosta verryteltiin äärimmäisessä rollkur asennossa, jossa hevosen pää oli kiinni sen rinnassa. Tämän lisäksi hänen hevosillaan on useampia kertoja kilpailuissa nähty sininen kieli ratsastus asennosta johtuen. Mitä teki FEI? Ei mitään.

Moderni kouluratsastus on saanut paljon krittiikkiä osakseen vanhemman sukupolven hevosalan ammattilaisilta ympäri maailmaa. Tämä ongelma ei tietenkään koske vain kouluratsastusta, sillä rollkuria tavataan yhtälailla muissakin lajeissa. Onko tosiaan niin, että vuosien saatossa on unohdettu, mikä kouluratsastuksen perimmäinen tarkoitus ja tavoite on? Tähän aiheeseen palaamme seuraavassa osassa.

Lähteet:
FEI Dressage Rules
Eri kilparatsastajien haastattelut & videot
Sustainable Dressage 

Yleisimmät myytit koirista

Päätin koota tähän tekstiin muutamia yleisimpiä myyttejä liittyen koiriin ja niiden käyttäytymiseen. Nykyään on tarjolla paljon tutkittua tietoa koirien käyttäytymisestä, mutta silti vanhat uskomukset elävät. Tiedekkään ei ole erehtymätöntä, mutta tällä hetkellä se on tehokkain keino saada uutta tietoa sekä testata käsitysten paikkansapitävyyttä. Vanhat uskomukset pohjaavat useimmiten susitutkimukseen, joka suoritettiin 1940-luvulla. Tutkimus antoi virheellistä tietoa niin susien kuin koirienkin lajityypillisestä käyttäytymisestä, mutta jätti jälkeensä ajattelumallin, johon ihmisen on helppo takertua.

1. Koira hyppii omistajaansa vasten
- eli se yrittää dominoida

Selitys: koirat hyppivät tervehtiessään, koska yrittävät päästä nuolemaan ihmisen huulia. Huulten nuoleminen kuuluu koiran lepyttelysignaaleihin. Niin kutsutut lepyttelysignaalit voivat toimia lähestymis-,pakenemis- tai välttämiskeinoina; signaaleja käytetään keinona päästä ystävälliseen kosketukseen toisen yksilön kanssa.
Ellei koiralle opeteta toista tapaa toimia ihmistä tervehtiessä, ei-toivottu käytös vahvistuu. Jo pienelle pennullekin kannattaa opettaa, että tervehtimisessäkin maltti on valttia.

2. Koira vetää hihnassa
-eli se haluaa pomottaa

Selitys: koira on oppinut vetämisen kannattavaksi tavaksi liikkua hihnassa. Ongelma ratkeaa opettamalla koiralle toisenlainen tapa liikkua hihnassa. Rankaiseminen vetämisestä on turhaa; palkkaamalla koiraa toivotusta tavasta liikkua saadaan lenki mukavaksi molemmille osapuolille.

3. Koira rähisee muille koirille
-koira haluaa isotella ja/tai se luulee olevansa pomo

Selitys: useimmiten rähinän takana on pelko, kipu tai turhautuminen. Toisia koiria pelkäävä tai jännittävä koira voi kokea, ettei hihnaan kytkettynä pysty itse kasvattamaan etäisyyttä tilanteeseen (pakenemaan), jolloin se puolustautuu haukkumalla, eli karkottamalla toista koiraa kauemmas. Kipu voi saada koiran puolustautumaan, vaikkei sillä hetkellä tilanteessa todellista uhkaa olisikaan. Turhautumisesta johtuva rähjääminen syntyy, kun koira kiihtyy toisesta koirasta, mutta sitä estetään pääsemästä kyseisen koiran luokse. Rähinän pois kouluttamiseksi pitää siis ensin selvittää, mikä käytöstä motivoi. Todellisuudessa tunteiden tunnistaminen ja jaottelu ei ole niin mustavalkoista – käytökseen voi yhtä aikaisesti vaikuttaa useampi tunnetila.

4. Koira nylkyttää ihmisiä ja/tai muita koiria
-koira pyrkii alistamaan

Selitys: nylkyttäminen voi olla osa seksueelista käyttäytymistä tai sen harjoittelua, eikä se liity millään tavoin johtajuuteen. Monet koirat helpottavat voimakkaita tunteita, kuten stressiä, innostusta, turhautumista tai ahdistusta nylkyttämällä. Näihin tilanteisiin koiralle voidaan opettaa toinen tapa tunteiden lievittämiseen.

5. Koira pissaa sisälle
-se osoittaa mieltään

Selitys: koira ei kykene osoittamaan mieltään, sen aivot eivät ole tarpeeksi kehittyneet näin rationaaliseen ajatteluun. Pissaamisen takana on useimmiten stressi; vieraiden kyläily, muutto uuteen kotiin, toisen koiran vierailu kodissa ja muut vastaavanlaiset tilanteet voivat aiheuttaa sen, että koira tekee tarpeensa sisälle, sillä stressi kiihdyttää aineenvaihduntaa. Muita syitä yht'äkkisten sisäsiisteys ongelmien takana voi olla esimerkiksi kipu tai jokin sairaus.

6. Koira ei tottele käskyjä
   -se haluaa pelleillä tai se ei halua kuunnella
   
   Selitys: koira ei osaa vaadittua käytöstä tarpeeksi hyvin tai tilanne on sille muutoin liian vaikea. Voimme vaatia koirilta vain sen, minkä olemme sille kouluttaneet. Monille koiranomistajille lause ”kyllä se kotona osaa” on valitettavan tuttu. Koirien on helpompi toimia tutuissa, häiriöttömissä tilanteissa ja tiloissa. Kun koira on oppinut halutun käytöksen, tulee se yleistää (tehdä toistoja erilaisissa paikoissa) sekä opettaa koira toimimaan myös häiriössä (esimerkiksi istumaan autoista/koirista/äänistä/hajuista huolimatta).
   
   7. Koira puolustaa ruokaansa/lelujaan/petiään tai muuta sen omaa
   -koira ei koe ihmistä johtajana
   
   Selitys: koira kokee puolustamansa asian resurssina, josta se ei halua luopua. Koiralle voidaan opettaa, että ihminen voi tarvittaessa ottaa siltä pois esimerkiksi luun, lelun tai ruokakupin. Vanhanaikaisesti neuvottiin, että koira oppii luopumaan omastaan ottamalla koiralta sen omaa mielivaltaisesti pois. Jos koira oppii, että ihmisen lähestyminen alkaa merkitsemään arvokkaasta asiasta luopumista, alkaa koira helposti puolustaa omaansa. Opettamalla koiralle, että ihminen tuokin kuppiin lisää ruokaa, toisen luun tai lisää leluja, koira oppii, että ihmisen lähestyminen on positiivinen asia, jolloin tarvittaessa voimme ottaa koiralta esimerkiksi vaarallisen esineen pois ilman pelkoa murinasta tai jopa puremisesta.
   
   8. Koira ei saa aloittaa leikkiä eikä voittaa sitä
   -koira ottaa johtajan paikan
   
   Selitys: miksi koira ei saisi oma-aloitteisesti aloittaa leikkiä? Leikkiminen parantaa koiran ja omistajan suhdetta, auttaa koiraa purkamaan kiihtymystään ja rentouttaa koiraa. Pentua voi kannustaa puuhailemaan lelujen kanssa; kun pentu leikkii leluillaan, mene mukaan ja aloita leikki pennun kanssa. Tämä voi vähentää esimerkiksi pennun ihmisiin kohdistuvaa puremista; toivotusta leikkimisestä leluilla saa huomiota. Koira ei ajattele leikin voitettuaan olevansa pomo; koirat pitävät vastavuoroisesta leikkimisestä. Meillä on samat perustunteet muiden eläinlajien kanssa; miltä sinusta tuntuisi pelata kaverin kanssa, jonka sinun pitäisi aina antaa voittaa?
   
   9. Koira pitää selättää
   -koira alistetaan kuten ne laumassa tekisivät
   
   Selitys: koirat eivätkä edes sudet selätä toisiaan. Koiraa ei voi laittaa alistumaan, vaan eläin kierähtää selälleen aina vapaaehtoisesti. Ihminen voi tulkita koiran jähmettymisen alistumisena, mutta todellisuudessa koira kokee, ettei mikään auta tilanteesta pois pääsemiseksi, jolloin se lopettaa yrittämisen ja sulkeutuu.

10. Koira ei saa kulkea ovista ennen ihmistä, tulla sohvalle tai syödä ennen ihmistä
-koira ottaa johtajan paikan

Selitys: on totta, että esimerkiksi ovista kulkeminen tai vaikkapa autosta ulos tuleminen ovat asioita, joihin koira kannattaa opettaa odottamaan lupaa. Ei sen takia, että koira luulisi muutoin olevansa perheen pomo, vaan koska ne lisäävät koiran turvallisuutta. Jos koira osaa odottaa takaluukussa lupaa tullakseen ulos, ei se niin todennäköisesti karkaa paikalta heti takaluukun auettua. Ei ole mitään syytä miksi koirat eivät voisi nukkua sohvalla tai sängyssä, jos omistaja niin haluaa; jokainen perhe päättää itse, mitä koiran toivotaan tekevän ja mitä ei. Kaksi eri lajia eivät laumaudu keskenään ja näin ollen koira ja ihminen eivät voi muodostaa laumaa. Siksi koira ei pyri käytöksellään pääsemään niskan päälle.