Meidän laumassa, meidän laumassa...

On dominanssihierarkiaa, laumateoriaa ja johtajuusajattelua, joilla selittää koiran huonoa käytöstä. Uuden koiran omistajia muistetaan kovasti pelotella siitä mitä tapahtuu, jos koira pääsee ihmisen paikalle johtajaksi tai jos sen paikkaa laumassa ei osoiteta selkeästi. 

        Pitäisi muistaa ettei koira saisi kulkea ovista ennen ihmistä, ihmisen tulisi syödä ennen koiraansa, ei saisi antaa koiran myöskään aloittaa, lopettaa tai ainankaan voittaa leikkiä. Olet epäonnistunut johtajana jos koirasi murisee muille koirille, ei tottele sinua kuin vain ”sille päälle sattuessaan”, jahtailee liikkuvia kohteita, vetää hihnassa, kerjää huomiota ja ruokaa tai tuhoaa huonekaluja.

       Onneksi näihin on helppo ja nopea ratkaisu! Koira palautetaan sen omalle paikalleen laumassa, jääkautta, kolinapurkkia ja selättämistä.. Ja tähän kohtaan voitte kuvitella syvän huokaisun.

Johtajuuden voi käsittää jo sanana monella tapaa ja liian usein se valitettavasti ajatellaan melkoisen väärin. Sophia Yin on tiivistänyt hyvin sen ajatuksen, millainen on hyvä johtaja, joten osittain hänen sanojaan mukaillen: hyvä johtaja/johtajuus on sitä, että koira voi pitää omistajaansa ennustettavana ja luotettavana. Hyvä johtaja asettaa selkeät rajat koiralle, palkitsee oikeanlaisesta ja halutusta käytöksestä ja vaatii koiralta vain niitä asioita joita se osaa. Hyvä johtajuus on siis oikeastaan luottamusta ja vuorovaikutusta koiran sekä ihmisen välillä, tällainen johtajuus luo hyvän ja terveen suhteen.

       Dominanssi on alunperin tarkoittanut kahden tai useamman koiraeläimen suhdetta. Dominoivalla koiraeläimellä on ensisijainen pääsy erilaisiin resursseihin (kuten ruokaan tai makuupaikkaan). Vaarantamatta asemaansa kyseisessä sosiaalisessa ryhmässä dominoiva yksilö voi ajoittain luopua tai suoda muille asemaansa kuuluvia erikoisoikeuksia. Nykyään kansankielessä dominanssi sanana taitaa kylläkin tarkoittaa jotain ihan muuta.

Ihminen ja koira eivät voi muodostaa laumaa, sillä lauman voivat muodostaa ainoastaan saman lajin yksilöt. Eli täten ihminen ei voi olla lauma koiran kanssa. Samankaan lajin yksilöt eivät aina laumaudu keskenään, tieteellisesti ei ole todistettu, että samassa taloudessa elävät koirat muodostaisivat keskenään suoraviivaisen laumarakenteen, jonkinlainen arvojärjestys niillä näyttäisi kyllä olevan.

         Vaikka koira onkin joiltakin ominaisuuksiltaan suden kaltainen, on hyvä muistaa ettei koira ole susi, itseasiassa koira eroaa muista koiraeläimistä (joihin kuuluvat mm.ketut, kojootit ja sudet) enemmän kuin muut koiraeläimet keskenään. Meidän kotonamme elävät koirat eivät ole olleet pitkään aikaan enää samanlaisia laumaeläimiä kuin sudet.

         Laumateoriat pohjaavat 1940-luvulla tehtyihin susitutkimuksiin, joissa tutkittiin susien laumakäyttäytymistä. Vangittujen, sukua keskenään olemattomien susien käyttäytymistä tulkittiin väärin ja nämä huomiot siirrettiin suoraan koiriin, vaikka kyseessä on kaksi eri lajia. Tutkimuksessa havaittiin susien heittäytyvän selälleen eli alistuvansa tietyissä tilanteissa ja näin virheellisesti pääteltiin korkeampiarvoisemman suden selättävän alempiarvoisen suden johtajuutensa merkkinä. 

              Nykyisten tutkimusten valossa selälleen heittäytymisen taustalla on yksilön oma halu miellyttää toista. Toinen koira ei selätä toista koiraa, eikä käytökseen liity alistamista tai väkivaltaa, toinen koira selättäytyy omasta tahdostaan. Miksi ihmisenkään tulisi siis tehdä näin?

Koirista vain hyvin pieni osa käyttäytyy mahtailevasti, tutkimuksissa (Frank Beach), lauma hylkäsi tälläiset yksilöt nopeasti. Koirat arvostavat yksilöä, joka ei yritä hallita tilanteita fyysisesti, vaan on varma asemastaan. On virheellistä puhua, että hallitseva koira hallitsisi toisia koiria, vaan tämä statukseltaan korkein koira hallitsee olemassa olevia resursseja. Resurssien arvon määrittelee jokainen koira itse ja tämä taas määrittelee koiran käytöksen näissä tilanteissa.

        Omistajan tehtävänä on luoda ympäristö, jossa resursseja (luita, nukkumapaikkoja) on siten, ettei niistä synny tarpeettomia riitoja koirien välillä. Mahdollinen tappelu vaikkapa makuupaikasta ei siis ole taistelua johtajan paikasta, vaan resurssista, jota molemmat koirat haluavat. Tarjoamalla riittävästi esimerkiksi makuupaikkoja ei resurssiriitoja pääse syttymään.

Koiran ongelmakäytöksiin on aina jokin syy ja usein sitä syytä on helpompi hakea koirasta tai ulkoisista tekijöistä -ei omasta toiminnastaan. Kun koiralla on rajat ja säännöt, jotka luovat rutiineja sen elämään, voi koira tuntea olonsa turvalliseksi. Koiran fyysinen rankaiseminen ei ole kouluttamista eikä koiralta voida vaatia asioita, joita  sille ei ole koulutettu. 

         Jos oikein tekemisen tekee kannattavaksi ja muun käyttäytymisen kannattamattomaksi, pitävät koirat mielellään kannattavista asioista kiinni. Tällöin kaverina on iloinen koira, joka tekee ja touhuaa mielellään omistajansa kanssa.

Lähteet: Sophia Yin- How to behave so your dog behaves
               Barbara Handelman- Koirien kieli ja käyttäytyminen
               Tommy Wiren- Onnistu koirasi kouluttamisessa

Pelkoehdollistuminen

Kaikkien eläinlajien oppimisessa on mukana klassinen ehdollistuminen (kaksi asiaa muuttuu yhdeksi, eli ärsyke ja reaktio muodostavat yhdessä refleksin kaltaisen toiminnon). Esimerkiksi naksuttimen ehdollistaminen perustuu nimenomaan klassiseen ehdollistumiseen, toistojen kautta eläin oppii, että naksausta seuraa nami. Yksi klassisen ehdollistumisen muoto poikkeaa tarvittavien toistojen määrässä, sillä pelkoehdollistuminen voi tapahtua jo kerrasta.

Pelkoehdollistumista voi tapahtua koko eläimen eliniän ajan, tietyssä herkkyyskaudessa se on erittäin voimakasta, riippuen eläinlajista. Saaliseläimillä, kuten hevosilla pelkoehdollistuminen on ollut elintärkeä ilmiö, ilman oppimista välttämään tiettyyn tilanteeseen (esimerkiksi saalistajan hyökkäykseen) liittyviä ärsykkeitä, ei hevonen olisi säilynyt hengissä kaikkia näitä vuosia. Tilanteissa joissa hevonen säikähtää tai tuntee kipua, hevosen pitkäkestoiseen muistiin tallentuu kaikki se mitä aistimuistissa sillä hetkellä on, eivätkä nämä muistot katoa koskaan. Pelkoehdollistumia on mahdoton saada koskaan täysin koulutettua pois, vaikkakin pelkoreaktion ”päälle” voidaan kouluttaa toinen toimintamalli, ei pelon käyttäminen koulutuksessa ole silti järkevää tai millään tavoin suositeltavaa.

Hevosen rankaiseminen niin, että se tuntee kipua tai pelkoa voi kyllä poistaa käytöksen hetkeksi, mutta rankaisu ei ikinä poista käytöksen syytä, eikä myöskään kerro hevoselle, kuinka sen sitten tulisi käyttäytyä, jotta rankaisu olisi mahdollista välttää. Jos kouluttaja ei onnistukaan ajoittamaan rangaistustaan oikein, hevonen voi yhdistää kivun tai pelon tunteen johonkin ihan muuhun kuin ihmisen tarkoitus oli, tällöin tilannetta on vaikea muuttaa. Usein tälläinen ”kouluttaminen” luo ongelmia enemmän kuin poistaa niitä.

            Siellä missä ovat hevosen silmät, siellä on myös sen ajatus, jos siis haluaisimme esimerkiksi rangaista hevosta raipalla aina, kun se kieltäytyy esteellä, voi hevonen yhdistää kivun tunteen esteen näkemiseen, sattumanvaraiseen ääneen tai katsomossa istuvaan ihmiseen. Jos hevonen oppii yhdistämään kivun tunteen lähestyvään esteeseen, kuinka mielellään se tulevaisuudessa hyppää ne?  
              Tai jos hevonen yhdistääkin kivun johonkin aiemmin merkityksettömään ärsykkeeseen, kuten maneesin oveen, jonka seurauksena hevonen ensi kerralla maneesissa ei suostu menemään lähellekään ovea, ihmetellään miksi hevonen käyttäytyy kuten se sillä hetkellä käyttäytyy. Pahimmassa tapauksessa hevosta rangaistaan tästä ”pelleilystä”, koska onhan se nähnyt saman oven joka lauantai eikä sitä ole ennenkään pelätty. Tuleeko tässä tapauksessa ovesta ja maneesista mukavia asioita hevoselle?

Kivun, pelon ja säikyttelyn käyttäminen koulutuksessa on eettisesti väärin ja eikä se ole oikein hevosta kohtaan. Hevosten kanssa toimiessa on tärkeää muistaa, ettei hevonen osaa esittää pelkäävänsä jotakin, eikä pelkoa myöskään voida poistaa rangaistuksella. Se että hevosta läpsitään raipalla, potkitaan tai riuhdotaan ohjasta ei poista pelon syytä, eikä myöskään auta hevosta toimimaan tilanteessa muutoin kuin pakenemalla tai puolustautumalla.

Leikitäänkö?

Leikki on hauskuutensa lisäksi myös tärkeää koirille, leikkiessään koirat kehittävät mm. sosiaalisia kykyjään, oppimistaan yrittämällä ja erehtymällä sekä epävarmuuden sietokykyään, myös vanhemmalla iällä. Koirien välisissä leikeissä voi pienessä hetkessä nähdä palasia eri käyttäytymismalleista kuten metsästys- ja lisääntymiskäyttäytymisestä. Leikeissä on myös usein mukana leikin eri lajeja sekaisin kuten liikunnallista-,sosiaalista- ja saalistusleikkiä. Toisinaan koirat siirtyvät kesken yhteisleikin yksinleikkiin ja palaavat kohta taas haastamaan toisiaan yhteiseen hauskaan.

          Koira säilyttää leikkisyytensä koko ikänsä ja siksi mahdollisuus leikkimiseen on tärkeää myös vanhemmille koirille. Leikki toimii koiralle hyvinvoinninmittarina, sillä tutkimusten mukaan vain hyvinvoivat eläimet leikkivät. Leikki onkin koirille myös ominainen tapa rentoutua, muttei liiallisina määrinä. Esimerkiksi hurjat ja vauhdikkaat takaa-ajo ja painileikit kiihdyttävät koiraa, joten niiden leikkiminen monta kertaa viikossa voi aiheuttaa pysyvää stressitason kohoamista, sopiva määrä näille leikeille on 2-3 kertaa viikossa. Huomioi siis leikeissä aina leikinlaatu ja sen tuoma stressi/kiihdyttyvyys sekä leikin kesto.

Pentu oppii ensimmäiset elekielensä ja käytösnorminsa emoltaan, ensimmäiset 3 viikkoa-4 kuukautta ovat korvaamatonta aikaa koiralle oppia elekieltä sekä sosiaalisia taitoja. Pentu on ennen luovutusikäänsä luultavasti oleskellut vain sisarustensa sekä emonsa kanssa ja oppinut näin lukemaan vain samannäköisiä koiria. Siksi onkin tärkeää, että pentu voi turvallisesti tavata ja tottua myös erinäköisiin ja kokoisiin koiriin; tummalla värityksellä, naaman peittävillä karvoilla, alapurennalla tai lättänaamalla varustetut koirat voivat aiheuttaa tulkintavaikeuksia muissa koirissa.

Koirien leikkejä katsellessa voi joskus tuntua vaikealta tietää, milloin tilanteeseen tulisi puuttua ihmisen tasolta. Leikkiin kuuluu samoja eleitä kuin mitä näemme tappeluissakin, leikissä nämä eleet on ”säädetty” niin pienelle, etteivät koirat vahingoita toisiaan. Koirat käyttävät leikkiessään niin sanottuja metasignaaleja, jotka välittävät tiedon siitä, kuinka toisen koiran tulee tulkita muita signaaleja. Leikin alkaessa koirat tekevät jonkin leikkieleen useimmiten leikkikumarruksen, sitä seuraavat uhkaavat eleet kuten murina ja aukinainen suu ovat siis vain osa leikkiä.

          Leikkiä tulee tarkkailla koko ajan, miltä leikki näyttää, onko se vastavuoroista? Tasaväkistä? Entä eleet, ilmeet? Hyvässä leikissä yksi koira ei juokse ns.jäniksenä muiden jahdattavana tai ole koko leikin ajan alistattavan, vaan osat vaihtuvat jatkuvasti. Leikissä rajumpia otteita tulisi aina seurata hyvittelyä, kuten selälleen heittäytymistä tai leikkiinkutsuasento, samoja eleitä kuin leikin alkaessa. Näin koira viestittää toiselle koiralle, ettei tosi ole kyseessä-edelleenkään.

Milloin leikkiin olisi sitten hyvä mennä väliin vai kannattaako ihmisen puuttua koirien leikkeihin ollenkaan? Se että jätetään koirat selvittämään välinsä keskenään tai arka koira selviytymään haastavasta tilanteesta ei ole paras vaihtoehto. Jokaiseen äännähdykseen ei tarvitse reagoida, erilaiset murahdukset, haukahdukset ja vinkumiset ovat osa leikkiä. Jos kuitenkin leikkiminen ei enää näytä vain leikiltä, vaan siihen alkaa tulla mukaan myös totisuutta ja rajuutta, on ihmisen hyvä katkaista leikki.

           Ihmisten tehtävä on valvoa ja olla vastuussa leikistä, koiraa ei saa jättää vain selviytymään tai ratkomaan tilanteita. Koira oppii koko ajan ja ei ole kovinkaan toivottavaa, jos koira oppii, että sen täytyy itse puolustaa itseään ja ajaa esimerkiksi murisemalla toiset koirat pois, tappeluun joutunut koira voi jatkossa joutua konfliktitilanteisiin muiden koirien kanssa useammin. Kovinkaan moni koiranomistaja tuskin siis haluaa omalla toiminnallaan vahvistaa näitä käytöksiä.

Jos koirasi pelkää ja pyrkii luoksesi, älä hätistä koiraa pois vaan nosta se syliisi tai viereesi niin, että voit pysäyttää koiran luokse pyrkivät muut koirat. Näin koira oppii, että saa omistajastaan turvan, eikä sen tarvitse ratkaista tilanteita itse. Kasvaessaan koira voi muuten alkaa hoitamaan vartiointia itse, eli hätistelee murinalla, haukkumalla tai niiden sekoituksella sen mielestä uhkaavat tunkeilijat poissa.

          Varsinkin pennut eivät usein väsyessään ymmärrä lopettaa leikkimistä, jolloin leikki ei enää vastaa tarkoitustaan. Ihmisen onkin hyvä opettaa pentua tauottamaan leikkiä, ottamalla pennun rauhoittumaan luokseen ja hetken päästä leikki voi jatkua taas. Jos koira pelkää muita koiria tai ei halua liittyä leikkiin heti, älä houkuttele tai pakota koiraa. Katselemalla sivusta koira voi rohkaistua myöhemmin leikkimään muiden mukana.

Koiran leikkikaveriksi kannattaa etsiä muutamia hyviä kavereita niin, että koira saa paljon mukavia kokemuksia toisista koirista. Määrä ei korvaa laatua.

Lähteet: Barbara Handelman-Koirien kieli&käyttäytyminen

              Tuire Kaimio-Koirien käyttäytyminen

Ei sitä voi kouluttaa

Kaikkia eläimiä voi kouluttaa ja kaikki eläimet myös oppivat. Pääsemmekin siis heti alkuun stoppaamaan puheet siitä, ettei kaikkia koirarotuja voisi kouluttaa tai etteivät ne oppisi mitään. On totta, että rotutyypillisyydet tuovat omat eronsa kouluttamiseen, lähinnä siihen kuinka motivaatiota tekemiseen lähdetään rakentamaan, paljonko voi ottaa toistoja tai mikä on hyvä palkkio. Olipa ongelma perustoiminnoissa, hihnakävelyssä tai muissa toiminnoissa, jos koirasi on terve, on se myös koulutettavissa.

Kaikki koirat ovat yksilöitä ja paitsi geneettinen lähtökohta, myös ympäristö ja sen palaute muokkaavat koiran käytöstä jatkuvasti. Emme siis voi yleistää, että joku koirarotu olisi aina muita hankalampi kouluttaa, mutta on totta, että ”itsenäisemmät” rodut vaativat usein enemmän kouluttajaltaan. Siinä missä esimerkiksi noutaja kyselee ohjaajaltaan jatkuvasti mitä seuravaaksi, itsenäisemmän rodun edustaja vaatii hieman lisäselvitystä siihen miksi. Tärkeää rodusta riippumatta on, että koira oppii oppimaan sekä pitämään kouluttamisesta.

Tässä on hieman listaa siitä, kuinka voit aloittaa kouluttamisen haastavamman koiran  kanssa:

1. Tutustu oppimispsykologiaan

Tämä ei tarkoita, että sinun tulee tietää kaikki siitä, miten koira oppii vaan että tiedostat oppimisen perusteet; miten ja miksi koira oppii, mitkä asiat siihen vaikuttavat ja mitä voit hyödyntää ja miten voit välttää vahvistamasta vahingossa vääriä asioita.

2. Opettele käyttämään naksutinta
Naksu ei ole mikään taikalaite, jonka avulla saat koirasi koulutettua nopeasti, mutta se helpottaa oman ajoituksesi ajoittamista oikea-aikaiseksi, jos taas pääset kertomaan nopeasti, että juuri tuota haluan, oppiminen nopeutuu. Tutkimusten mukaan naksun ääni prosessoituu hermojärjestelmässä nopeammin kuin sanat. Karen Pryor ja eläinlääkäri Barbara Schuening ovat tutkineet, miksi naksu toimii niin hyvin. Heidän tutkimuksensa mukaan naksuttimen ääni prosessoi eri osassa aivoja kuin sanat, naksun ääni menee suoraan vaistonvaraiseen&refleksiiviseen osaan aivoja (amygdala, osa limbistä järjestelmää), aivojen ”ajattelu”osan sijaan (cortex).

3. Opeta koira tarjoamaan käytöksiä
Tavoitteena olisi saada koira tarjoamaan käytöksiä pyytämättä, esimerkiksi erilaisten temppujen kouluttaminen auttaa tässä. Vaikka ne voivat vaikuttaa turhilta arkielämää ajatellen, ne auttavat parantamaan suhdetta koiraan, sinun on helppo harjoitella koulutustaitojasi ja samalla koirasi oppii operantimmaksi, opeta koirasi oppimaan!

4. Sheippaaminen

On yksi toiminnan aikaansaamisen keinoista. Haluttu toiminto ikään kuin puretaan pieniin osiin ja niistä osista lähdetään rakentamaan valmista toimintoa. Sheippaaminen on yleisesti ottaen koirista hauskaa, se parantaa koiran ongelmanratkaisukykyä sekä saa koiran myös tarjoamaan käytöksiä.

5. Vahvisteet

Hyvä vahviste (palkkio) on sellainen mitä koira haluaa. Nami on hyvä palkka, sitä on helppo käyttää ja se on myös vahvisteena rauhoittava. On toki myös muitakin asioita, joilla koiran voi palkata, voit listata asioita, joista koirasi pitää ja kokeilla niitä palkkioina, esimerkiksi leikki, lelu, nuuskuttelu, kaivaminen tai rapsutus. Voit valita vahvisteen niin, että se hyödyttää haluamaasi toimintoa.

6. HuomioJos koirasi ei kiinnitä sinuun mitään huomiota, on kouluttaminen haastavaa. Edellä mainitut asiat auttavat saamaan koirasi huomiota, mutta huomio täytyisi saada myös häiriössä, joten sitäkin täytyy harjoitella (esimerkiksi ulkona).

7. Leikkiminen
Leikkiminen koiran kanssa parantaa suhdetta. Leikkiä voi käyttää myös palkkana, mutta leikkiminen täytyy opettaa koiralle. Kun leikissä on säännöt, eli koira odottaa lelua hyppimättä ja yrittämättä varastaa lelua ohjaajalta ja lisäksi leikki loppuu ohjaajan vihjeestä, on se mukavaa molemmille. Leikin yhteydessä koiralle olisi hyvä opettaa myös rauhoittumista.

8.Toiminnot
Tässä vaiheessa voit aloittaa kouluttamaan varsinaisia toimintoja, kuten istu tai paikka. Samoin voit alkaa myös muokkaamaan mahdollisia ongelmakäytöksiä.

Lähteet: Jane Killion-When pigs fly

Opitusti avuton?

Milloin hevonen on rauhallinen ja milloin opitusti avuton? Hevosten elekieltä on tutkittu melko vähän (verrattuna esimerkiksi koirien elekieleen), eikä hevosen lukeminen ole aina niin helppoa. Hevonen voi helposti näyttää rennolta ja rauhalliselta, vaikkei sitä olisikaan, emme vain aina osaa erottaa rauhallisuutta ja sulkeutuneisuutta toisistaan.

 Psykologi Martin Seligman toteutti vuonna 1967 kokeen, joka liittyi opittuun avuttomuuteen ja se suoritettiin koirilla. Osa ehkä onkin kuullut nykypäivänä kyseenalaisesta kokeesta, jossa koirat jaettiin satunnaisesti kolmeen eri ryhmään.

       Ryhmä1:ssä valjaissa olevat koirat laitettiin häkkiin, jonka lattian välityksellä koirille annettiin sähköiskuja. Koirilla oli mahdollisuus saada sähköiskut loppumaan painamalla kuonollaan edessä olevaa paneelia. Paneeli tarjosi koirille nopeasti opittavissa olevan keinon kontrolloida sähköiskujen esiintymistä.

      Ryhmän 2 koirat laitettiin valjaissa täysin samanlaiseen häkkiin. Ryhmän kaksi koirilla ei itsellään ollut mitään mahdollisuutta kontrolloida sähköiskuja (sähköiskujen esiintyminen oli kytketty niin, että molemmat ryhmät saivat sähköiskut samaan aikaan, sähköiskut keskeytyivät ainoastaan silloin, kun ensimmäisen ryhmän koira painoi paneelia kuonollaan).

      Kontrolliryhmän koirat eivät saaneet sähköiskuja ollenkaan.

Seuraavana päivänä kaikki ryhmät siirrettiin kaksiosaiseen häkkiin, jonka keskellä oli matala aita, hyppäämällä sen yli koirat pystyivät helposti välttämään sähköiskut. Ryhmän 1 koiralla ei mennyt kuin muutama sekunti, kun se oivalsi, että hyppäämällä esteen yli, se välttää sähköiskut. Samalla tavoin toimi myös kontrolliryhmän koira. Ryhmän 2 koira oli oppinut, ettei sen oma toiminta vaikuta millään tavoin sähköiskuihin, joten se ei tehnyt elettäkään paetakseen, vaikka häkin toinen puoli oli helposti havaittavissa.

Opittua avuttomuutta esiintyy kaikilla eläimillä, myös ihmisillä, se tarkoittaa alistumista jatkuvaan rankaisemiseen tai epämiellyttävään tilanteeseen, taustalla on kokemuksen synnyttämä yleistys, siitä ettei omalla toiminnalla ole merkitystä epämiellyttävästä tilanteesta vapautumiseen. Se on voimakkaimpia stressitiloja ja lisäksi vaikea tunnistaa (vrt.rauhallisuus). Opittu avuttomuus on aivojen selvitymiskeino tilanteessa, jossa on mukana kipua tai pelkoa ilman ulospääsyä. Kun hevonen ei enää aktiivisesti yritä selviytyä tilanteista, se muuttuu usein sulkeutuneeksi tai "kuuroutuu" avuille.

Turtuneisuus ei ole hevoselle luonnollinen tapa reagoida kipua tai pelkoa aiheuttaviin tilanteisiin, aina ensin hevonen yrittää selviytyä tilanteesta esimerkiksi pakenemalla tai puolustautumalla. Ratsastuksessa usein voimakkaat avut ja pelosta rankaiseminen aiheuttavat opittua avuttomuutta. Jos hevosta rangaistaan aina raipalla, kun se säikähtää, se voi lakata näyttämästä pelkoaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pelkoa enää olisi.
       Jos ratsastaessa hevosta pidetään pitkiä aikoja, matalassa, kootussa muodossa, hevonen voi yrittää helpottaa tilannetta (lihasten väsyminen aiheuttaa kipua) esimerkiksi heittelemällä päätään. Jos nämä yritykset aina estetään vaikkapa apuohjilla, hevosen olotila heikentyy entisestään. Tällaistä kipuun tottumista voi ratsastaja aiheuttaa myös tuntumallaan tai epäsopivilla varusteilla.  Hevosen halu liikkua voi kadota ja kun tämä tila alkaa yleistyä, hevonen jättää suurimman osan avuista huomioimatta.

Vaikka joidenkin kouluttajien mielestä kuulostaisikin hienolta, että hevonen vaikuttaa nöyrältä tai pomminvarmalta ollessaan opitun avuttomuuden tilassa, se ei ole hevosen terveydelle hyväksi. Tämä tila altistaa hevosen (kuten muutkin eläimet) fyysisisiin sekä immunologisiin muutoksiin. Opitun avuttomuuden seurauksia voivat olla mm. stressiähky, ruokahaluttomuus, stereotyyppinen- ja itsetuhoinen käyttäytyminen.
        Hevosen käsittelijöiden olisi hyvä pitää mielessä myös se seikka, että vaikka hevonen olisikin opitun avuttomuuden tilan aikana rauhallisen oloinen, purkautuu tilan aiheuttama stressi lopulta jotakin muuta tietä.

Jokaisen ratsastajan ja hevosen käsittelijän tulisi olla tietoinen siitä, kuinka toimia hevosen kanssa niin, että opitun avuttomuuden tila voitaisiin välttää. Kun siis seuraavaksi tapaat hevosystäväsi, joka vaikuttaa laiskalta, itsepäiseltä tai sulkeutuneelta, tarkastele hevosta, miten se reagoi ympäristöönsä, onko katse kirkas vai lasittunut, onko hevonen seurallinen ja utelias?

Pidetään huolta siitä, että hevosilla on yhtä hauskaa meidän kanssamme kuin meillä on niiden, iloista tiistaita!

Lähteet: Tuire Kaimio-Hevosen kanssa
TÄSTÄ linkistä voit lukea tutkimuksesta, jossa tutkittiin opittua avuttomuutta ilmentäviä asioita, lisänä havainnollistavia kuvia.

Vaihtelu virkistää

Sain aiheen postaukseen TÄSTÄ kirjoituksesta, pohdinnassa siis erilaiset vahvisteet hevoselle. Vahvisteitahan usein kutsutaan myös palkinnoiksi, mutta useimmiten palkitsemisella tarkoitetaan koko palkitsemistapahtumaa eli ehdollista vahvistetta (esim. hyvä-sana, naksu) ja sitä seuraavaa ehdoton vahviste (esim. rapsutus, ruokapalkkio).

Sen mikä millekin hevoselle toimii palkintona riippuu hevosesta. Kouluttaja ei oikeastaan voi vaikuttaa siihen, minkä asian hevonen kokee palkinnoksi (esim.taputtaminen) tai mikä sen mielestä maistuu hyvältä. Hevosen käytöksestä yleensä huomaa, miten se kokee jonkin seurauksen tai tilanteen. Hevosenkin kanssa voi hyödyntää muitakin vahvisteita kuin ruoka, esimerkiksi ratsastaessa ohjista myötääminen tai pohkeella hellittäminen. Ruokapalkkio on kuitenkin yleensä tehokkaampi ja se tekee toiminnoista mukavia hevoselle.

Jos haluat vaihtelua vahvisteisiin, tässä on listaa turvallisista vaihtoehdoista:

-Aprikoosi (ilman kiveä)

-Omenat (ilman siemenkotaa)

-Marjat (mm.mansikka,mustikka,karhunvatukka,vadelma)

-Banaani

-Viinirypäleet

-Mango

-Persikka

-Päärynä

-Ananas

-Luumu

-Vesimeloni

Ja muutama mitä hevoselle ei suositella syötettävän:

-Kukka-,parsa-,lehti-,ruusu- ja tavallinen kaali

-Raaka peruna

-Sipuli

-Valkosipuli

-Suklaa

Mitä sinä olet käyttänyt vahvisteina?

Kouluttajan muistilista

- Mieti kriteeri valmiiksi ennen kuin aloitat kouluttamisen. Sinun on tiedettävä tarkkaan, mistä eläintä palkitset. Eläin saa palkan vain ja ainoastaan kriteerin täyttävästä toiminnosta.

-Laadi kriteeri niin helpoksi, että mahdollistat eläimen onnistumisen, älä turhaan ahnehdi kriteerin nostamisessa.

-Älä myöskään muuta kriteeriä kesken sarjan, vaikka toistot onnistuisivatkin hyvin.

-Mikäli saat kaksi peräkkäistä epäonnistumista, pysäytä harjoitus ja tarkista häiriöt sekä kriteeri. Väärien toistojen jauhaminen vain lisää väärien toimintojen määrää.

 

-Tarkasta ja huomioi palkkion laatu.

-Ole aidosti mukana harjoituksessa, keskity vain eläimeesi.

-Muista tauot jaksojen välissä ja pidä koulutustuokiot lyhyinä.

-Kouluta yhtä asiaa kerrallaan. Voit toki kouluttaa useita asioita päivän aikana, mutta liikkeen vaihtuessa tulee väliin jättää pidempi tauko.
 

-Huomioi sekä sinun että eläimesi mielentila. Älä kouluta eläintäsi kovin väsyneenä, stressaantuneena tai vihaisena. Huutamalla, kiukuttelemalla ja malttisi menettämällä luultavasti vain pahennat tilannetta ja voit aiheuttaa vahinkoa eläimellesi sekä kouluttamallesi toiminnolle.

-Yleisesti ottaen eläimillä on erinomainen kuulo, joten huutaminen tai vihjeiden karjuminen ei ole tarpeen.

-Muista, että sinulla on vastuu eläimestäsi ja siitä, miten sitä koulutetaan ja kohdellaan. Sinun ei tarvitse tehdä asioita, joita pidät epämiellyttävinä tai epäreiluina eläintäsi kohtaan. Sinä tulet elämään eläimesi kanssa, ei koulutusohjaajasi, valmentajasi tai ystäväsi.

-Pidä treenihetket mukavina ja leikin omaisina, Bob Baileyn sanoin: ”koulutuksen pitää olla kannattavaa molemmille osapuolille”. Nauti kouluttamisesta ja touhuamisesta eläimesi kanssa!

Lähteet/©: Nea&Koirakoulu Nuusku

Koulutuksen kulmakivet

 

Ajoitus, kriteeri ja vahvistetiheys ovat koulutuksen kulmakivet. Jos koulutus ei etene, tai tulee toiminto, jota ei haluta, tarkista näiden edellä mainittujen lisäksi palkkion laatu, yleensä ratkaisu löytyy aina niistä.

Kouluttajan yksi tärkein taito on hallita ajoitus. Ajoituksella tarkoitetaan palkkion antamista käytöksen aikana, eli mitä täsmällisemmin kouluttaja ajoittaa palkkion, sitä tehokkaammin eläin oppii, oikealla ajoituksella oppimiseen käytetty aika lyhenee. Koska kouluttajan on pystyttävä kertomaan sekunnin tarkkuudella, milloin eläin tekee oikein, voi ajoituksen oikea aikaisuutta helpottamaan ottaa käyttöön sekundäärivahvisteen, eli esimerkiksi naksun tai zip-sanan. Jos ajoitus tulee aina väärään aikaan, eläin oppii väärän toiminnon, jos taas ajoitus tulee milloin sattuu, eläin ei opi haluttua toimintoa. Eläinten kanssa on hyvä muistaa, että sitä saa mitä vahvistaa.
Ajoitus on haastavaa kokeneellekin kouluttajalle ja se on yleisin koulutusvirhe, onneksi kuitenkin oikea aikaista ajoitusta voi oppia harjoittelemalla!

Kriteeri on se, mitä eläimen on vähimmillään tehtävä saadakseen palkkion. Kouluttajan on aina määriteltävä kriteeri ennen kouluttamisen aloittamista, jotta kouluttaminen onnistuisi ja etenisi. Kriteerin tulee koulutuksen alussa olla tarpeeksi helppo, jotta eläin voi siinä onnistua. Kriteeriä nostetaan vasta, kun 80% toistoista onnistuu kahdessa peräkkäisessä harjoituksessa. Kriteeriä lähdetään nostamaan vähän kerallaan, varmistaen, että eläimellä on edelleen mahdollisuus onnistua. Koulutusjakson aikana vahvistetaan vain kriteerin täyttämää käytöstä! Jos esimerkiksi koiran kanssa harjoitellaan maahanmenoja, ei sitä tällöin palkita istumisesta.
Jos kriteeriä ei nosteta ollenkaan, eläimen oppiminen jää sille tasolle. Saavutetusta kriteeristä tulee pitää kiinni, vaikkakin aina uudessa häiriössä kriteeriä lasketaan hetkellisesti. Kun kriteeriä nostetaan pikkuhiljaa varmistetaan harjoituksen mielekkyys eläimelle!

Vahvistetiheys tarkoittaa vahvisteiden määrää suhteessa tiettyyn aikaan (kuinka usein palkitaan). Vahvisteväli taas on vahvisteiden antamisen välissä kulunut aika. Vahvistevälin tulisi olla 3-5 sekunttia, tällöin oppiminen on tehokkainta. Tiheä vahvistetiheys on tärkeä opetettaessa uutta asiaa, sillä se nostaa eläimen motivaatiota ja auttaa häiriöihin reagoimisen vähentämisessä. Jos kriiteri on liian korkea, vahvistevälistä tulee liian pitkä, oppiminen heikentyy sekä hidastuu, jolloin eläin voi lakata yrittämästä, tällöin kriteeriä tulee laskea. Kun eläin jo osaa halutun toiminnon, lähdetään vahvistetiheyttä hiljalleen laskemaan.

Eläin motivoituu tekemiseen parhaiten silloin, kun sen käytöksestä seuraa jotakin sille mieluisaa. Koulutuksessa palkkiolla on siis tärkeä osa, jos kouluttajalla ei ole käytössä toimivaa palkkiota, ei hänellä ole mitään, millä eläimen käytöstä voisi vahvistaa. Eri eläimet ja jopa saman lajin yksilötkin pitävät palkkioina erilaisia asioita, kaikille koirille paras palkkio ei ole nakki ja taas vastaavasti jollekkin se voi olla oikea super herkku. Yleisesti ottaen palkkion tulisi olla sellainen, jonka saadakseen eläin on valmis työskentelemään, esimerkiksi ruoka, leikki tai lelu, tärkeintä on, että se toimii vahvistavana vahvisteena halutulle käytökselle. Palkitseminen ei kuitenkaan ole sama kuin lahjominen, eläimen tulee ansaita palkkionsa, ja usein palkkio on eläimelle myös arvokkaampi ansaittuna. Palkkio ei saa olla eläimelle epäterveellinen,  pahoinvointia aiheuttava, liikaa ja pitkällisesti stressitasoa nostava, tai muuten eläinsuojelulain vastainen.

Kuka johtaa?

Jokainen hevosten kanssa toiminut joka on joskus kuullut sanottavan, että se hevonen sikailee, pomottaa tai kettuilee, nostaa kätensä ylös. Veikkaan, että muutama muu minun lisäkseni. Johtajuus on puhuttu aihe ja nyt keskutelu on taas nostanut päätään. Siihen miten tulla johtajaksi hevoselle, en osaa vastata. Siihen miten hevosen kanssa toimimista voisi helpottaa, löytyy muutama ajatus. Itse en usko siihen, että ihmisen tarvitsisi olla suuri ja kunnioitettava johtaja niin hevosten kuin koirienkaan kanssa. En myöskään usko siihen, että eläimelle tulisi osoittaa paikkansa laumassa.

Ihminen ei pysty muodostamaan laumaa hevosen kanssa, sillä eri lajit eivät laumaudu keskenään. On jopa mahdollista etteivät kaikki saman lajinkaan edustajat laumaudu keskenään. Olen joskus kuullut hyvän sanonnan siitä, että ihminen ja eläin voivat elää symbioosissa toistensa kanssa, kumpikin osapuoli saa jotakin. Se etten usko johtajuus- tai laumateorioihin ei tarkoita, että mielestäni hevoset saavat tehdä mitä haluavat. Kun hevoselle on opetettu, miten sen tulisi käyttäytyä tietyissä tilanteissa, ei ongelmia synny.  Mieti, mitä haluat hevosen tekevän ja palkitse oikeasta. Hevonen tekee juuri sitä mikä on sen mielestä kannattavaa.
        Otetaan esimerkiksi vaikkapa se, että hevonen pyörii selkäännoustessa. Johtajuusteorian mukaanhan se on merkki johtajuuden puutteesta, mutta luultavasti todennäköisempi syy löytyy koulutuksesta, onko hevoselle opetettu, että kun ihminen kapuaa kyytiin, sen tulisi olla paikallaan ja odottaa vihjettä, jolla saa lähteä liikkeelle? Tai jos hevonen kieltäytyy menemästä traileriin, johtajuusteorian mukaanhan hevosen tulisi seurata johtajaansa kyselemättä joka paikkaan. Onko siis ongelmat lastauksessa kunnioituksen puutetta? Tulisiko hevoselle näyttää kuka määrää? Opettamalla lastaussillan, trailerin ja matkustamisen mukavaksi hevonen luultavasti myös haluaa mielellään mennä traileriin.


Hevonen on iso eläin ja sen kanssa toimimisen tulee olla turvallista, joten hevoselle pitää opettaa erilaisia asioita. Hevoselle olisi hyvä opettaa miten sen tulee käyttäytyä taluttaessa, lastatessa ja käsiteltäessä. Muita hyödyllisiä taitoja ovat paikallaan pysyminen, tarhan portilla ja karsinan ovella luvan odottaminen. Hevosta voi totuttaa erilaisiin asioihin kuten madotuksiin, rokotuksiin ja tutkimiseen. Sitten tietenkin lajista riippuen opetetaan tarvittavat asiat, koulu-,este- ja ravihevosille omat asiansa.  Hevoselle hyvä ratsastaja, ihminen tai johtaja merkitsee sitä, että ihminen tekee asiat eläimelle kannattaviksi ja kykenee johtamaan ilman uhkaa. Säännöt ovat avainasemassa, kun hevonen tietää mitä se saa ja ei saa tehdä, ne mielellään myös pitävät niistä kiinni, erityisesti silloin, kun oikein tekeminen on kannattavaa. Rutiinit tuovat turvaa.

Sillä miten kutsumme itseämme hevosten kanssa ei ole merkitystä. Joku on mamma, joku johtaja ja toinen ihan vaan Maija Meikäläinen. Se miten kohtelemme hevosta ja miten me sen kanssa toimimme, ratkaisee.  Ihminen ei ole hevosen pomo siinä mielessä, miten useimmat sen käsittävät, eikä hevosten keskinäiset käyttäytymismuotoja voi suoraan siirtää ihmisen ja hevosen välisiksi.  Itse en jaksa stressata sitä, olenko johtaja hevosille, joiden kanssa toimin. Minua ei haittaa vaikka ne joskus tökkivät turvallaan, liikahtavat harjatessa tai eivät tule laitumella kavereidensa ja ruuan keskeltä vastaan. Minulle riittää, kun arki rullaa ja homma on turvallista ja mukavaa, molemmille osapuolille.

Onko pää pääasia?

Hevosen tulisi ratsastaessa muunmuassa olla jäntevä ja rento, samalla liikkumisen pitäisi olla joustavaa. Hevosen pään pakottamista tiettyyn asentoon perustellaan sillä, että hevosen selkä on saatava toimimaan. On kokonaan ihmisen keksintö, että hevonen kantaa ratsastajaa. Hevonen ei siis ole syntynyt ratsuksi, eikä näin ollen hevosta ole luotu kantamaan painoa selkänsä päällä. Hevosen pitkät selkälihakset kulkevat selkärangan vierellä molemmin puolin, aina viimeisestä kaulanikamasta lantioon asti. Selän normaalin toiminnan tulisi olla joustavaa, aaltomaista liikettä, läpi koko selän. Hevosen selän toimintaan vaikuttavat sen vatsalihasjärjestelmä, vatsalihaksillaan hevonen tukee lonkan ja koukistajien työtä sekä vetää lantiota kehonsa alle. Jos vatsalihakset joutuvat jatkuvaan jännitystilaan, hevonen köyristää selkänsä jäykäksi, ja juuri näin käy silloin, kun hevonen voimakkaasti pakotetaan kulkemaan lyhyellä kaulalla. 

       Toisin sanoen, kun hevonen pakotetaan kulkemaan kaula kasassa, se jännittää selkänsä sekä ylälinjansa, jolloin takajalkojen on mahdotonta astua riittävästi alle. Eli toimiiko hevonen, jos sen pää on vedetty alas, selkä on jännittynyt ja takajalat kulkevat vain mukana?

Minun vastaukseni edelliseen kysymykseen on ei. Jos haluat nähdä hevosen toimivuutta, kaulaa ja päätä olennaisempaa on tarkkailla takajalkoja. Takaosassa tulisi olla riittävä aktiivisuus ja jousto, tämän lisäksi hevosen tulisi työskenellä suorassa niin, että takajalat astuvat suoraan kohti etujalkoja. Kun tarkkailet hevosen takajalkoja, kiinnitä huomiota siihen, joustavatko ne silloin, kun ne osuvat maahan. Kun hevosta treenataan vain vetämällä sen kaulaa kasaan, etupää saadaan kyllä ylös, ja jalat huitomaan  korkealle. Mutta se että hevosen pää on alhaalla tai että jalat nousevat korkealle eivät ole yhtäkuin hyvä liikkuminen.  Näin ratsastettujen hevosten lihaksisto, erityisesti kaula ja muuta ylälinjaa tukeva ligamentti, eivät ole oikein treenattuja. Jotta hevonen jaksaisi kantaa itsensä oikein, se tarvitsee valtavasti voimaa. Joidenkin vanhojen saksalaisten hevosammattilaisten mielestä hevosta on treenattava neljä vuotta oikein, ennen kuin se voi kulkea (ja siltä voidaan vaatia) korkeampaa muotoa.

Hevosen kaulan pakottamisesta tiettyyn asentoon rajuin muoto on rollkur. Jos joku ei ole nähnyt rollkurissa liikkuvaa hevosta, googlestä löytyy satoja kuvia aiheesta. Monet ammattilaiset käyttävät rullaamista, mikä tekee siitä ehkä helpommin hyväksyttävän keinon. Sitä paitsi myös tulokset puhuvat puolestaan, olemmehan nähneet näiden samojen ratsastajien menestyvän niin MM- kuin olympiatasollakin. Jokainen voi kuitenkin itse miettiä, miltä liikkuminen hevosesta sellaisessa asennossa tuntuu. Nämä ratsastajat puolustelevat ratsastustapaansa, kyllähän hevonen osaa kertoa milloin sitä sattuu, tai jos liikkuminen olisi epämukavaa? Se on totta, että hevonen osaa kertoa, mutta osaammeko me tulkita sitä? Huiskiva häntä, suun aukominen, hampaiden narskuttelu ja korvien luimiminen ovat yleisimpiä hevosen keinoja kertoa, ettei kaikki ole hyvin. Kuinka usein käytöksen perimmäisiin syihin kuitenkaan puututaan? Yleensä ongelma "ratkaistaan" kireämmällä turparemmillä, vahvemmilla kuolaimilla tai apuohjilla. 

        Kun hevosen pää on vedetty alas, on hevonen lähes puolustuskyvytön. Sitten tällaista ratsastamista kutsutaan hevosen opettamiseksi. Hevosen kaulan ja pään asennon ylitaivutuksella on alistava vaikutus. Vai miksi gramaanit, gogue ja lukemattomat muut apuohjat ovat niin suosittuja? Olen joskus kuullut vertauksen, että rullattu hevonen tuntee samanlaista kipua kuin ihminen, jonka käsi on väkisin väännetty selän taakse. Niinpä, auts.

Palatakseni niihin suosittuihin apuohjiin, joilla hevosen päätä voi väännellä ja käännellä haluamallaan tavalla. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että kaiken maailman gramaanit ja sivuohjat tulisi polttaa roviolla, mieluiten kahteen kertaan. Hevosen pään mittasuhteet aiheuttavat vipuvaikutuksen hevosen suuhun, jolloin suuhun tuleva veto tuntuu hevosen niskassa 10-kertaisena. Jos hommaan lisätään vielä esimerkiksi gramaanit ratsastajan voima kaksinkertaistuu. Kun ohjaan tulee veto, hevonen joutuu hyvinkin voimakkaasti ponnistamaan lihaksistollaan vetoa vastaan. Ja sitten ihmetellään, miksi se painaa kädelle.

        Hevonen ei mene pilalle siitä, ettei se kulje pää ryntäissä. Hevonen menee rikki siitä, että se pakotetaan liikkumaan epäluonnollisessa asennossa. Kun hevonen on rento, se laskee päänsä alas. Hevosta ei voi koskaan pakottaa rennoksi. Hevoselle täytyy opettaa, se miten toivoisimme sen kulkevan ja sen lihaksistolle pitää antaa aikaa kehittyä, ja valitettavasti se vie aikaa.

All riders have times when they must decide between what is right and what is easy.

Lähteet:
Eläinlääkäri Gerd Heuschmannin ja
 olympiaratsastaja ja – valmentaja Klaus Balkenholin artikkelit.

Palkkiot ja rankaisut

Eläin tekee asioita kahdesta syystä: saavuttaakseen jotain mieluisaa tai välttääkseen jotakin epämieluisaa. Asiat jotka ovat eläimelle miellyttäviä toimivat palkkioina, kun taas asiat, jotka ovat eläimelle epämiellyttäviä toimivat rangaistuksina. Kouluttaessa on aina mukana palkkiot ja rangaistukset, sekä niiden elementtejä löytyy eläimen joka päiväisestä elämästä. Sen mikä toimii palkkiona ja rangaistuksena eläimelle, määrittelee eläin itse, jos hevonen ei esimerkiksi pidä päähän koskemista, ei sitä kannata yrittää palkata silittämällä päästä. Tai jos koira ei pidä kaupan kalleinta sisäfilettä herkkuna, ei koiraa kannata palkata sillä. Palkkion täytyy siis olla jotain, mitä eläin todella haluaa ja minkä eteen se on valmis työskentelemään. Kumpi sinua motivoisi enemmän, joka kuukautinen kiitoskirje pomoltasi vai 5000e palkkaa kuukaudessa?

 Palkkiot ja rankaisut jaetaan seuraavasti:

Positiivinen vahvistaminen (R+),eläimen ympäristöön lisätään jotain sille miellyttävää ja käytös voimistuu.

Negatiivinen vahvistaminen (R-), eläimen ympäristöstä poistetaan jotakin sille epämiellyttävää ja käytös voimistuu.

Positiivinen rangaistus (P+), eläimen ympäristöön lisätään jotain epämiellyttävää, jonka eläin kokee rangaistuksena, toiminta vähenee.

Negatiivinen rangaistus (P-), eläimen ympäristöstä poistetaan jotakin sen mielestä hyvää ja toiminto vähenee.

   Eläimen hyvinvoinnin kannalta olisi hyvä välttää positiivinen rangaistus/negatiivinen vahviste paria (P+/R-), sillä silloin eläin ahdistuu helposti ja alkaa vältellä käytöksiä. Näitä käyttämällä voi saada aikaiseksi jopa pelkotiloja ja pelkäävän eläimen oppiminen aina hidastuu ja vaikeutuu. Positiivisen rankaisun käyttämisessä on riskinä, että eläin voi provosoitua ja sitlä voi saada aggression esiin, etenkin silloin kun sitä käytetään väärin.
           Positiivinen rangaistus voi myös helposti olla väkivaltaa ja eläimen satuttamista. Käyttämällä paljon positiivista rankaisua voidaan saada eläin lamaantumaan ja lopettamaan yrittäminen, eläin vain odottaa käskyjä, jolloin puhutaan opitusta avuttomuudesta. Ylipäätään rankaisun käyttäminen on hankalaa, koska se on vaikea ajoittaa oikea aikaiseksi ja rankaisun voimakkuutta on vaikea hallita, rankaisun vaikutuksia ei voi ennakoida, ne näkyvät vasta, kun rangaistusta on jo käytetty. P+:n käyttäminen stressaa eläintä, lisäksi omistajan ja eläimen suhde kärsii, koska eläin ei voi luottaa omistajaansa. Rankaisulla tehty koulutus lopettaa toiminnan, ne siis korkeintaan poistavat käytöksen hetkellisesti, rangaistuksen pelossa eläin ei uskalla heti yrittää uudestaan. Rangaistus ei kuitenkaan koskaan kerro eläimelle, miten sen tulisi toimia toisella tavalla. Pelkäävää eläintä ei koskaan kannata rangaista!
         Jos koulutuksessa käytetään liikaa negatiivista rangaistusta (P-), eläin turhautuu helposti, sen motivaatio laskee, ja jos käytös ei ole vielä vahva, se sammuu pois.
         Positiivinen vahviste (R+) lisää eläimen motivaatiota ja käytös voimistuu. Sillä saadaan positiivinen tunnetila eläimelle. Eläin on myös motivoituneempi yrittämään ja saadaan se ymmärtämään, mikä käytös on toivottua. Positiivinen vahvistaminen ei kuitenkaan tarkoita, että eläin saisi tehdä mitä haluaa, vaan sillä vahvistetaan käytöksiä, joita eläimen halutaan jatkossa tarjoavan.

 

Fyysinen rankaisu ei koskaan poista käytöksen syytä, ja siksi rankaistu käytös palaa usein takaisin. Rankaisussa on muitakin ongelmia, sen kovuutta ja laatua on todella vaikea arvioida luotettavasti sekä rankaisun oikea ajoitus on erittäin haastavaa. Joskus rankaistaessa ihminen voi vahingossa myös palkata eläintä, esimerkiksi jos ihminen rankaisee koiraa tallaamalla sen tassun päälle, se mitä koira tekee silloin, kun jalka nousee pois tassulta, vahvistuu. Poliisikoirakouluttaja Steve White on kirjoittanut ohjeet kouluttajille rankaisun käyttöön. Rankaisun pitää:

1.Tulla odottamatta
2.Vähentää käytöstä
3.Olla täydellinen voimakkuudeltaan
4.Olla välitön

5.Liittyä käytökseen, ei ohjaajaan
6.Tapahtua joka kerta, kun käytös esiintyy
7.Olla koiran mielestä välttämisen arvoista
8.Olla koiran vältettävissä

Nämä kaikki kohdat siis tulisi täyttyä siinä hetkessä, kun rangaistusta aijotaan käyttää. Varsinkin kohta 5 on tärkeä, sillä jos eläin oppii yhdistämään rangaistuksen ihmiseen, tilanne ei ole hyvä. Siellä missä on eläimen silmät, on sen ajatus.

 

Taitava kouluttaja osaa hyödyntää palkkion oikean ajoittamisen, sen antamisen tai sen poistaminen. Se, että eläin jää ilman palkkiota on erittäin tehokas rankaisu eläimelle, se menettää mahdollisuuden asiaan jota se haluaa. Tällöin rankaisu kohdistuu nimenomaan siihen oikeaan asiaan ja eläin pystyy ymmärtää toimintansa seuraukset.

 

Miten hevonen oppii?

Teen tällaisen pienen läpileikkauksen hevosten oppimiseen ja muistiin, jotta jatkossa on helpompi ymmärtää mistä postauksissa puhutaan.

Hevosen elinehtona on ollut nopea oppiminen sekä opittujen asioiden muistaminen, muuten se ei olisi selviytynyt luonnossa. Vaikka hevosen aivokapasiteetti ei kykene päättelevään ongelmanratkaisuun, on se nopea oppimaan syy- ja seuraussuhteita. Hevosen oppimis- ja vahvistehistoria vaikuttavat hevosen myöhempään elämään sekä käyttäytymiseen. Saaliseläimenä hevonen yleensä muistaa asiat helposti, vielä vuosienkin päästä, varsinkin jos tilanne on aiheuttanut kipua tai pelkoa. Silloin puhutaan pelkoehdollistumisesta, jota ei voi poistaa, sitä voidaan vain vaimentaa tai peittää koulutuksella. Oppiminen on yleisesti jaoteltu karkeasti erilaisiksi oppimistavoiksi, lisäksi eläimillä kuten ihmisilläkin on käytössään erilaisia ehdollistumistapoja.

Hevosen muisti jaetaan kolmeen eri tasoon: työ-, lyhytkestoiseen - ja pitkäkestoiseen muistiin. Työmuisti on muistin alueista se, jota hevonen käyttää varsinaisen oppimistapahtuman aikana. Työmuististin avulla hevonen myös tarkkailee ympäristöään, joka on saaliseläimelle elintärkeä kyky, hevosen täytyy kyetä huomaamaan ja tulkitsemaan muistissaan asioita uusiksi, kuten paikkaa vaihtanutta tuolia kentän laidalla.
       Lyhytkestoiseen muistiin tallentuvat uudet havainnot sekä opitut syy- seuraussuhteet. Siellä ne pysyvät (hevosen muistettavissa) joitain minuuttela, mutta joskus jopa tunteja. Jolleivat hevosen havainnot saa vahvisteita uusista toistoista, hevonen muistaa ne vain muutamia sekunteja. Hevosen muistikuva säilyy hyvänä vain joitakin sekunteja ja sen valinnat muuttuvat sattumanvaraisiksi jo kymmenen sekunnin kuluttua. Juuri tähän perustuu rankaisun käytön hankaluus, jokainen on varmasti kuullut, ettei hevosta kannata rankaista esimerkiksi raipalla kieltäytymisestä, jollei sitä pääse tekemään heti. Rankaisun hankaluus on siinä, että sen pitäisi tulla juuri täsmälleen toiminnan aikana tai hivenen sen jälkeen. Jos siis hevosen kieltäytyessä esteellä sitä rangaistaan viiden sekunnin kuluttua kieltäytymisestä, ei hevonen enää pysty yhdistämään raippaa kieltäytymiseen. Hevosilla, kuten esimerkiksi koirilla myös, aivojen rakenne aiheuttaa sen, etteivät ne pysty päättelyyn.
       Kun hevonen on oppinut jonkin asian ja se on ensin tallentunut lyhytkestoiseen muistiin, usein se tallentuu sieltä pitkäkestoiseen muistiin. Hevosten muistin toiminnassa on yksilöllisiä eroja, lisäksi muistiin vaikuttavat ympäristö sekä koulutustilanne itsessään. Hevosen pitkäkestoinen muisti on todella hyvä, tutkimuksissa on selvinnyt, että hevoset ovat kyenneet muistamaan oppimiaan asioita jopa vuosien kuluttua. Jos hevonen muistaa oppimansa vielä viikon päästä alkuperäisestä oppimistilanteesta, se käyttää pitkäkestoista muistiaan.

Kaikkien eläinten oppimisessa on aina klassinen ja operantti ehdollistuminen mukana. Klassisessa ehdollistumisessa kaksi asiaa muuttuu yhdeksi, eli ärsyke+reaktio= refleksin kaltainen toiminto.  Klassisen ehdollistumisen lähtökohtana ovat venäläisen Ivan Pavlovin koirakokeet, joissa Pavlov havaitsi, että antaessaan koirille ruokaa ja soittaessaan samalla kelloa, alkoi pelkkä kellon ääni laukaisemaan syljen erityksen. . Klassisessa ehdollistumisessa ärsyke on helppo muuttaa, mutta reaktioon on vaikea vaikuttaa.

Klassisessa ehdollistumisessa emme aina etukäteen voi tietää, mihin eläin ehdollistuu (esimerkiksi haju tai maku). Tässä täytyy myös muistaa, että mukana ovat aina eläimen tunnetilat, ehdottoman reaktion aikaansaama tunnetila siirtyy ehdolliseen ärsykkeeseen. Tunnetiloja voivat olla muunmuassa pelko, innostus ja rauhallisuus. Tämän takia koulutuksessa tulisi aina ottaa huomioon tunnetilojen siirtyminen, sillä tunnetila ikään kuin tallentuu opitun käytöksen mukana, jolloin pyydettäessä käytöstä, tunnetila tulee mukana ja se näkyy käytöksessä. Jos vaikkapa laukanvaihtoja harjoitellaan aina, kun hevonen on jännittynyt, tulee jännittyneisyydestä ikään kuin osa vaihtoja.
Myös rangaistukset voivat ehdollistua. Esimerkiksi jos hevosat lyödään kädellä, useasti pian pelkkä käden lähestyminen aiheuttaa hevosessa väistämis- ja pelkoreaktion.

Klassisessa ehdollistumisessa on eri muotoja, joita ovat mm. vasta- ja pelkoehdollistuminen

       Pelkoehdollistuminen voi klassisesta ehdollistumisesta poiketen tapahtua eläimelle yhdestä kerrasta ja sen lisäksi, se yleistyy hyvin. Yleistymisestä on hyvä esimerkki koirien paukkuarkuus, joka voi tapahtua esimerkiksi uuden vuoden aattona, koira pelästyy raketin aiheuttamaa pamausta, jonka jälkeen pelko yleistyy esimerkiksi auton pakoputki, esineen tippuminen ja lopulta pelkkä kevyt koputuskin voi aiheuttaa pelkoreaktion. Siksi tämän tyyppisiin tilanteisiin olisi hyvä päästä koulutuksellisesti puuttumaan mahdollisimman pian.

        Pelkoehdollistumista voi tapahtua eläimen koko eliniän ajan, mutta tietyssä herkkyyskaudessa se on erittäin voimakasta, riippuen eläinlajista. Pelkoehdollistumiseen liittyy myös se, onko kyseessä saaliseläin vai saalistaja. Saaliseläimellä pelkoehdollistuminen on ollut ja on elintärkeä selviytymisen kannalta, koska niiden täytyy muistaa kerrasta kaikki ne ärsykkeet, jotka ovat pelkoehdollistumiseen liittyneet. Saaliseläimellä pelkoa tai kipua aiheuttanut tilanne piirtyy lähtemättömästi pitkäkestoiseen muistiin, eikä muisto katoa. Saalistajalta taas vaaditaan tietyntyyppistä kovuutta, jotta se pystyy saalistamaan. Eläimen kanssa toimiessa on tärkeää muistaa, ettei eläin osaa esittää pelkäävänsä jotakin, eikä pelkoa myöskään voida poistaa rangaistuksella.

Vastaehdollistumisessa muutetaan eläimen tunnetilaa ja mielikuvaa, jostakin tietystä ärsykkeestä. Se kuuluu assosiatiiviseen oppimiseen ja on yksi klassisen ehdollistamisen menetelmistä. Käytännössä vastaehdollistuminen tapahtuu niin, että eläimen mielestä pelkoa aiheuttava ärsyke yhdistetään johonkin eläimen mielestä positiiviseen ärsykkeeseen. Esimerkiksi hevosilla pelkoa aiheuttava ärsyke voi olla kova ääni, jolloin se yhdistetään hevosen mielestä positiiviseen ärsykkeeseen, joka voi olla esimerkiksi nami. Kun näitä kahta asiaa yhdistetään tarpeeksi, alkaa ääni merkitä positiivista ärsykettä, eli namia. Esimerkiksi jos pelkoa aiheuttaa kova ääni, hevoselle syötetään namia koko ajan, kun ääni kuuluu. Ja kun ääni loppuu, namin antaminen lakkaa. Vastaehdollistaminen tulee aina aloittaa riittävän välimatkan päästä pelkoa aiheuttavasta kohteesta niin, että hevonen pystyy syömään ja on rauhallinen, hevonen voi olla vähän huolestunut, mutta ei pelokas(!). Pikkuhiljaa edetään lähemmäs pelkoa aiheuttavaa ärsykettä kohti. Jos hevosen pelkokynnys tai sietokyky ylittyy, menetetään vastaehdollistumisen hyödyt ja joudutaan aloittamaan alusta
         Vastaehdollistamisharjoituksissa tilanne tulee olla ihmisen hallinnassa, jotta ihminen voi hallita pelkoa aiheuttavaa ärsykettä.
Jos tilanne on liian pelottava ja vaativa hevoselle, miellyttävä asia menettää merkitystään, eikä tapahdu vastaehdollistumista, vaan herkistymistä. Herkistyminen tapahtuu silloin, kun siedättäminen viedään liian vaativaksi, eli pelkokynnys ylittyy. Esimerkiksi jos hevoselle aletaan opettaa pamauksia niin, että pidetään hevonen väkisin paikoillaan ja vieressä ammutaan, hevonen ei välttämättä siedytäkään pamauksille, vaan pelko lisääntyy.
     

Operantti ehdollistuminen on tahdon varaista oppimista, se syntyy eläimen saadessa toimintansa kautta aikaiseksi muutoksia ympäristössään, eli reaktiosta ja seurauksesta tulee opittu käyttäytyminen. Operantti ehdollistuminen on eläimen luonnollinen tapa oppia selviytymistä, lisäksi eloonjäämisen ja mielihyvään liittyvien toimintojen ja toimien taustalla on operantti oppiminen. Perusperiaatteena operantissa ehdollistumisessa on, että eläimen toiminto joko lisääntyy tai vähentyy riippuen toiminnan seurauksista. Psykologi B.F. Skinneriä pidetään operantin ehdollistumiskoulutuksen isänä, eläin oppii yritysten ja erehdysten kautta. Operanttia ehdollistumista on esimerkiksi hevosilla ovien avaaminen. Eläin muutaman kerran yrityksellään saa oven  auki ja pääsee ulos tai syömään, käytös lisääntyy hyvinkin nopeasti ja hevosesta voi kehittyä erittäin taitava avaamisessa.

Ehdollistumia voidaan poistaa sammuttamalla. Jos hevonen tekee jotakin, mitä sen ei haluta tekevän esimerkiksi taskun nyplääminen, se jää ilman palkkiota ja huomiota. Näin toiminnosta tulee ennen pitkään hevoselle merkityksetöntä ja käytös sammuu pois. Sammuttaminen vaatii paljon toistoja, nimenomaan niin, ettei eläin saa käytöksestään palkkiota, ei negatiivista eikä positiivista.
         Kaikkea minkä eläin on oppinut ei aina voida sammuttaa, esimerkiksi pakoreaktio, joka on sisäsyntyinen käyttäytymismalli. Pakoreaktioon voi kuitenkin opettaa korvaavan käytöksen, esimerkiksi kaulalla myötäämisen.
        Mitä nopeammin käytöstä lähdetään muokkaamaan sammuttamisen kautta, sitä nopeammin sen saa sammutettua. Mitä vahvempi käytös, sitä pidempi aika. Jos eläin silloin tällöin saa huomiota tai palkan, mennään epäsäännölliseen vahvistamiseen, käytös vahvistuu ja eläin yrittää entistä enemmän.

Käytöksen sammuttamisen yhteydessä voi tapahtua niin sanottu sammuttamispurkaus. Sammuttamispurkauksessa ei toivottu käytös hetkellisesti lisääntyy, koska eläin turhautuu. Yleensä se tapahtuu vähän ennen toiminnon sammumista. Silloin eläin yrittää todella ponneekkaasti saada käytöksellään jotakin aikaiseksi, kunnes eläin lopettaa yrittämisen ja käytös sammuu. Käytöksen kiihtyminen on ehkä kouluttajalle vaativin vaihe sammuttamisessa. Tässä kohtaa ei pidä luovuttaa ja pitää tietää, mistä on kysymys.

Hevosten oppimiskyvyistä on saatu selville (Tuire Kaimio-Hevosen kanssa):

-Hevoset oppivat nopeiten tehtäviä, jotka liittyvät niiden lajityypilliseen käyttäytymiseen.
-Hevoset oppivat käyttämään alkeellisia työkaluja.
-Kyky oppia voi vaihdella yksilöittäin, hevosen arvoasemalle laumassa tai ravitsemustilalla ei ole vaikutusta oppimiskykyyn.
-Hevosen mielentila vaikuttaa paljon sen kykyyn oppia sillä hetkellä.
-Hevoset oppivat oppimaan.


Jos sinulle jäi kysyttävää, vastailen kysymyksiin mielelläni:)  Mistä aiheesta/asiasta haluaisit lukea? Mukavaa viikonloppua!

Mitä on positiivinen vahvistaminen?

En ehkä veikkaa pahasti pieleen, jos luulen, että suurimmalle osalle positiivinen vahvistaminen sanana luo mielikuvan kukkahattuisista tädeistä kouluttamassa eläimiään naksuttimen naksuessa ja joogamusiikin tahdittamana, kaikki on ihanaa. No okei, meni  vähän yli, mutta saitte ehkä ajatuksesta kiinni.

Positiivinen vahvistaminen koulutusmetodina on omasta mielestäni hyvinkin toimiva ja ennen kaikkea reilu eläimelle. Luultavasti sana "positiivinen" aiheuttaa mielikuvan siitä, että kaikki olisi sallittua, että kun se meidän Musti nyt syö uutta iPhonea, niin ostetaan huomenna uusi. Ei näin.
Positiivinen ei ole sallivaa, itseasiassa siinä eläimellä on hyvin tiukkojakin sääntöjä joista pidetään kiinni. Silloin eläin tietää, mitä se saa tehdä, mitkä käytökset eivät ole sallittuja ja  mitä seuraa mistäkin.
     Yleisesti voidaan sanoa, että positiivisessa vahvistamisessa jätetään huono huomaamatta ja palkataan toivotusta käytöksestä. Eli käännetään oma ajatus niin, että mietitään, miten eläin saataisiin toimimaan oikein, eikä odoteta eläimen toimivan väärin, jotta voitaisiin rangaista. Eläimen kanssa toimiessa kommunikoidaan teoin, ei sanoin.

Ihmiset usein haluavat eläinten kanssa puhua johtajuudesta (johon en nyt tässä postauksessa perehdy syvemmin), eläimelle hyvä johtajuus merkitsee sitä, että ihminen tekee asiat eläimelle kannattaviksi ja kykenee johtamaan ilman uhkaa. Tässä kohtaa mukaan astuvat säännöt, joita ilman ei voi saavuttaa eläimen kunnioitusta. Kun eläimet ymmärtävät meidän opettamamme ja asettamamme säännöt, ne mielellään pitävät niistä kiinni, erityisesti, jos oikein tekeminen on kannattavaa ja väärin tekeminen ei. Rutiinit tuovat turvaa ja lisäävät eläimen hyvinvointia.
       Käytössä on paljon koulutusmetodeja, joiden tarkoituksena on opettaa eläintä vain välttämään virheitä. Rangaistus voi kyllä lopettaa toiminnon, mutta ei poista käytöksen syytä, eikä myöskään kerro eläimelle, miten sen sitten kannattaisi toimia. Rangaistuskeskeinen ajattelutapa on niin yleinen, että joskus rankaisun ja kouluttamisen ajatellaan tarkoittavan samaa asiaa.

Eläimeltä ei voi vaatia mitään, mitä emme ole sille opettaneet. Suurin osa haluamistamme toiminnoista ovat täysin lajityypillisyyden vastaisia ja hankalia eläimelle, joten on tärkeää, että ne opetetaan eläimelle niin, että niiden tekeminen on mukavaa ja kannattavaa. Usein ihminen vain päättää, mitä hän haluaa eläimen tekevän ja mitä ei, sitten niitä asioita vaaditaan eläimeltä, ilman että niitä on opetetaan. Osa eläimistä saattaa kyetä ajan myötä huomaamaan, mitä siltä halutaan, mutta suurin osa eläimistä ei. Joskus ihmisellä ei ole edes itsellään tarkkaa kuvaa siitä, millä tavoin hän haluaisi eläimen käyttäytyvän, joten kuinka eläinkään voisi silloin tietää, mikä on toivottavaa?
     Omasta mielestäni esimerkiksi hevosten kanssa on tärkeää, että ne eivät ryysää oviaukoissa, osaavat odottaa tarhan portilla ja kävelevät nätisti taluttaessa. Jos lähtisin kouluttamaan kävelyä vieressä rankaisemalla aina, kun hevonen tekee jotakin ei toivottua, ei hevonen edelleenkään tietäisi miten sen pitäisi kävellä, mutta jos palkkaan hevosen porkkanapalalla aina, kun se kävelee vierelläni nätisti, hevonen ymmärtää paljon nopeammin, mitä silti toivon. Lisäksi silloin nätisti kulkeminen on paljon kannattavampaa, koska hevonen ei voi ikinä tietää, milloin se taas saa namin.

Johdonmukainen käytös on tärkeää eläinten kanssa. Johdonmukaisuus on rauhallisen  määrätietoista, ei vihaista, käytös on kaavamaista ja ennakoitavissa olevaa. Säännöistä tulee pitää kiinni, varsinkin silloin, kun eläin osaa ne, kuitenkaan suuttumatta. Eläin oppii koko ajan, samalla tavalla kuin ihminenkin, oppimista ei voi kytkeä pois. Siksi on tärkeää, että säännöt ovat aina samat, jos koira ei saa olla sohvalla tänään, se ei myöskään saa olla siellä huomenna tai viikon päästä. Silloin se on reilua koiralle.
 Moni on ehkä kuullutkin sanonnan "voima astuu kehiin, kun taito loppuu", mikä mielestäni pitää erittäin hyvin paikkansa eläinten kanssa. Syy siihen miksi vihastumme on useimmiten se, että otamme eläimen käytöksen henkilökohtaisesti. Eläin ei pysty kostamaan tai kettuilemaan, eläin vain käyttäytyy ja tekee sitä, mitä olemme vahvistaneet.